Koska malaijikielissä ’orang’ on ihminen ja ’hutan’ tarkoittaa metsää, on ’orangutan’ eli oranki tietysti metsäihminen.
Orangin tapaaminen metsässä on juhlallinen kokemus, vaikka kyseessä olisikin ihmisiin tottunut puolikesy veijari. Fiksut orangit tekevät lähtemättömän vaikutuksen, mutta samalla niiden kohtalo kyllä surettaa.
Nämä kaupunki-ihmisten söpöt oranssikarvaiset serkut ovat hätää kärsimässä, kun Sumatran ja Borneon viimeiset sademetsät pirstoutuvat ja uhkaavat kadota kokonaan. Sademetsiä raivataan öljypalmuplantaaseiksi ja joka vuosi toistuvat metsäpalot ajavat orankiparat yhä ahtaammalle.
Muiden ihmisapinoiden eli simpanssien, bonobojen ja gorillojen tavoin myös oranssitukkaiset orangit ovat meille läheistä sukua, joskaan eivät ihan niin läheistä kuin Jay Lenon talk show’ssa kerran asiattomasti vihjailtiin. Orangithan eivät twiittaa.
Vaikka Malesiassakin on orankien bongaamiseen sopivia paikkoja, perheemme suosikkiorankimetsä on ollut jo vuodesta 1997 lähtien Indonesian puolella Gunung Leuser -luonnonpuistossa Sumatralla. Olemme toistuvasti palanneet Bukit Lawangin joenvarsikylään, jossa orankien kotimetsä alkaa heti viidakkojoen vastarannalta. Välillä orankeja saattaa nähdä, vaikka vain löhöilisi ranskalais-indonesialaisen tuttavaperheemme majatalon riippumatossa.
Bukit Lawang ei ole kaukana Penangista: vain tunnin lento Medaniin ja sieltä kolme tuntia autolla. Kylästä pääsee riippusiltaa pitkin luonnonpuiston metsäpoluille. Rovaniemeltä matkaa toki kertyy selvästi enemmän ainakin, jos on uskominen kerran polulla vastaan tulleita espoolaisnuoria. ”Siistiä! Niin kaukaa!” oli reaktio siihen, että olimme Rovaniemeltä.
Orankien bongaaminen onnistuu Sumatran lisäksi myös Borneon saarella, jossa sumatranorangin sukulaislaji borneonoranki asustaa muun muassa Tanjung Putingin luonnonpuistossa. Vuokrasimme siellä kerran halvalla kapean kaksikerroksisen laivan, jolla ajelimme kapteenin, laivapojan, kokin ja oppaan kanssa neljä päivää pitkin kapeita viidakkojokia. Orankeja ja hassuja nenäapinoita saattoi nähdä rantapuissa ihan veneen vieressä.
Borneolla orankimetsää on suojeltu muun muassa Camp Leakeyn tutkimuskeskuksen ympärillä. Yksi kuuluisan antropologi Louis Leakeyn ”kolmesta enkelistä”, Biruté Galdikas, aloitti siellä orankitutkimukset samalla, kun Jane Goodall tutki simpansseja Tansaniassa ja Dian Fossey sumuisten vuorten gorilloja Ruandassa.
Jos oranki-innostuksemme laajenee myöhemmin myös muihin ihmisapinoihin, otamme varmasti yhteyttä rovaniemeläistaustaiseen safariyritykseen ja pyydämme audienssia oikean afrikkalaisen gorillan pakeille. Ugandahan olisi sitä paitsi lähempänäkin Rovaniemeä. Espoolaisnuorten mielestä ehkä melkein Lapissa.