Lue loppuun – lopussa on Sinulle haaste.
Olen saanut olla töissä soten näköalapaikoilla, seurannut sote-suunnistusta Lapin ihmisen näkökulmasta, soteorganisaatioiden arjessa sekä kurkistanut myös lainsäädännön valmisteluun.
Alkuun ajattelin, että haluan olla mukana tekemässä uuden entistä ehomman soten, jotta saan sitten pollevana palvella siinä lopun työelämääni. Nyt kun muutoksen vaikeus, suuruus ja tavoitteiden ristiriitaisuuskin on valjennut, näyttää, että uudistuksen hedelmistä ehdin hyvässä tapauksessa nauttimaan asiakkaan roolissa – sitten joskus. Työikä taitaa mennä muutoksen myllerryksessä.
Soten vaiheet ovat liikuttaneet minua. Välillä olen ollut innostunut, välillä väsynyt, välillä pettynyt, usein hämmentynyt. Olen ottanut tämän soten – kenties liiankin – vakavasti. Mutta en ole ainoa. Ammattilaiset, johto ja kehittäjät Lapissakin miettivät tosissaan miten rakenneuudistuksen avulla tai sitä ilman palvelut saadaan parhaalla tavalla tukemaan lappilaisten pärjäämistä. Ja auttamaan heikkona hetkenä.
Sote ei tule annettuna jostain muualta, vaan se tehdään täälläkin itse. Siksi olen sotesopan hitaasta hautumisesta ja itselle vieraista mausteista huolimatta jälleen toiveikas.
Toiveikkuutta lisää sekin, että olemme vähitellen oppimassa, että asukkaat ja asiakkaat eivät ole organisaation toiminnan kohde vaan toimija, jopa resurssi. Ainakin terveydenhuollossa on perinteisenä heikkoutena halu päättää ja tehdä asioita potilaan puolesta. On aika ottaa asiakkaat tasavertaisesti mukaan palveluihin, niiden suunnitteluun ja arviointiin.
Nytkin olemme miettineet ammattilaisten kesken päät höyryten, miten ensihoidossa tai päivystyksessä saataisiin luotettavasti selville potilaan lääkitys. Äkillinen tai huolestuttava tilanne aiheuttaa sen, että omia lääkityksiä ja niiden hankalia nimiä ja täsmällistä annosta ei välttämättä muista.
’Sehän näkyy sieltä koneelta’ on tavallinen, mutta ylioptimistinen luulo. Ei nimittäin näy luotettavasti vielä vuosiin. Tämän asian ratkominen ei onnistu yksin terveydenhuollon puolelta. Tarvitaan potilaat ja omaiset mukaan.
Löytyisikö yhteinen tapa huolehtia, että lääkitystieto ja muu kriittinen tieto vaikkapa hoitosuunnitelmasta, lähiomaisista tai yliherkkyyksistä olisi äkillisissä tilanteissa käytettävissä? Luotaisiin oma Tieto seuraa lappilaista -malli. Lähtisivätkö järjestöt ja apteekit auttamaan: kehittämään välineitä ja levittämään mallia? Kuka alkaa? Tehtäis pois, tässä sotea ootellessa.