Päivittyvä lista: Näissä pai­kois­sa on voinut al­tis­tua ko­ro­na­vi­ruk­sel­le Lapissa

Rikokset: Korona vei po­lii­sien hä­ly­tyk­set ra­vin­to­loi­den edus­tal­ta neljän seinän sisälle – nyt ri­kos­ten osalta ollaan pa­laa­mas­sa ta­val­li­seen arkeen

Lauan­tai­vie­ras: Saamen mat­kas­sa uudelle uralle – ou­to­ja­kin unelmia kan­nat­taa seurata

Kielenelvytys on ihmisoikeusasia. Ihmiset eivät tuosta vain vaihda äidinkieltään toiseen, vaan kielenvaihdon taustalla on yleensä jokin yhteiskunnallinen ongelma.

Opiskelin yliopistossa saamen kieltä. Ihmiset usein ihmettelevät valintaani: Miksi rupesin sellaiseen hommaan, kun en ole edes itse saamelainen? Minä kuitenkin uskon, että kannattaa lähteä seuraamaan sitä, mikä kiinnostaa – vaikka se olisi kuinka outoa.

Omituinen unelmani sai alkunsa, kun lukion englannissa puhuttiin monikielisyydestä. Siellä törmäsin ensimmäistä kertaa kielen revitalisaation, kansankielellä kielenelvytyksen, käsitteeseen. Sain tietää manksin kielestä, jonka viimeinen äidinkielinen puhuja oli kuollut, mutta joka on nykyisin elävä kieli, koska kieltä toisena kielenä opiskelleet ottivat sen käyttöön.

Se oli siistiä. Ymmärsin, että hei, tätähän minä voin kielitaidollani tehdä.

Muistin lukeneeni jostain, että meillä Suomessakin on uhanalainen vähemmistökieli, saame nimeltään. Googletin asian ja äimistyin, miten vähän siitä tiesin. Opin, että saame tarkoittaa itse asiassa yhdeksää eri saamelaiskieltä, jotka ovat kaikki uhanalaisia. Suomen alueella puhutaan kolmea saamenkieltä: inarin-, koltan- ja pohjoissaamea. Näistä asioista ei ollut puhuttu mitään maailman parhaassa peruskoulussa.

Päätin, että haluan oppia saamea. Ensiksi netissä, sitten vieraana kielenä yliopistossa. Kolmen vuoden opiskelun jälkeen hain lukemaan pohjoissaamea äidinkielenä ja pääsin sisään. Opintojeni myötä sain huomata, että kielenelvytykseen kuuluu paljon muutakin kuin kielen opettelu.

Mitä enemmän opin, sitä enemmän ajattelen, että kielenelvytys on ihmisoikeusasia. Ihmiset eivät tuosta vain vaihda äidinkieltään toiseen, vaan kielenvaihdon taustalla on melkein aina jokin yhteiskunnallinen ongelma. Vaikkapa se, että valtaosa Suomen saamelaislapsista ei saa koulussa oman kielensä opetusta. Tai että saamenkielisten lasten kielenkehitystä seurataan neuvoloissa suomenkielisillä testeillä.

Jokainen uusi kielenosaaja on rikka rokassa, mutta saamen kielten tilanne ei korjaannu pelkästään sillä, että joku ulkopuolinen opettelee kielen. Tarvitaan huolellista statussuunnittelua, työtä kielen yhteiskunnallisen aseman parantamiseksi.

Juuri näiden asioiden parissa minä teen nyt töitä: Suunnittelen uutta käytäntöä Rovaniemen saamenopetukseen. Tavoitteena on, että kaikki halukkaat saisivat mahdollisuuden oppia saamea koulussa. Parasta työssäni on se, että pääsen oikeasti edistämään tärkeää asiaa. Kannattaa siis seurata sydäntään, vaikka se olisikin jonkun mielestä kummallista — se palkitsee!

Kirjoittaja on Rovaniemen kaupungin hanketyöntekijä ja saamenopettaja.