Muistan kesäpäivän vuonna 1998, kun kiertelin bagdadilaisen lankomieheni kanssa Ounasvaaraa ja tajusin, että Rovaniemi on eksoottinen paikka. Ainakaan Irakissa ei kuulemma ollut tapana, että trikooasuiset tyypit hyppelevät laudat jaloissa korkeasta tornista muovirinteeseen.
Sittemmin olen usein ihastellut Rovaniemeä kaukaisten vieraiden seurassa. Tutut paikat ja normiarki saavat aivan uudenlaisia sävyjä, kun niitä katselee ensikertalaisen silmin. Paljon maailmaa kiertäneen jakartalaisen diplomaatin Facebook-kansikuvassa kävelemme edelleen Salmijärven jäällä, vaikka ystäväni nykyisestä asemapaikasta Riadistakin varmasti saisi hienoja kuvia.
Ja jäästä puheenollen, on aina aika rajua, kun saa houkuteltua esimerkiksi uusiseelantilaisen, australialaisen tai eteläafrikkalaisen kokeilemaan talviuintia, vaikken itse – toisin kuin muu perheeni – sinne avantoon suostu menemään.
Kun perheessämme asuu nyt koko vuoden sumatralainen vaihto-oppilas, saamme päivittäin ihmetellä rovaniemeläistä elämänmenoa: hiljaisuutta, roskattomuutta, koululaisten vapaata pukeutumista, vaihtuvia auringonnousun ja -laskun ajankohtia, aamukuuraa autonlasissa, ensimmäistä lumisadetta... Talon omakin väki tiirailee nyt tavallista innokkaammin iltataivaalle revontulten toivossa. Vaihto-oppilaan isäntäperheeksi ryhtymistä voi lämpimästi suositella!
Meille tämä kävi mainiosti nyt, kun osa omasta väestä on jo maailmalla. Jos vaihtarille ei olisi ollut tarjota huonetta ja paikkaa ruokapöydässä, olisimme toki voineet alkaa tukiperheeksi pakolaisperheelle tai yliopiston ulkomaalaisopiskelijalle.
Ja ainahan voi kutsua jonkun Rovaniemellä vierailevan turistin kotikäynnille. Omien ulkomaanmatkojemme mielenkiintoinen lisä ovat aina olleet vierailut paikallisten kodeissa. Kerran Lordinaukiollakin tutustuimme singaporelaisperheeseen, joka sitten keittiönpöytämme ääressä ihmetteli, miten rovaniemeläisessä lääkäriperheessä kokataan itse ilman palvelusväkeä. Toki mekin sitten vastavierailulla Singaporessa kohottelimme salaa kulmiamme sikäläisen normiperheen kotiapulaissysteemille.
Ymmärrys lisääntyy puolin ja toisin, kun omia tuttuja juttuja katsoo toisen silmin. Vaihto-oppilasjärjestö AFS:n perustaneet II maailmansodan ambulanssikuskit olivat varmasti jonkin oleellisen äärellä haaveillessaan, että sodat voitaisiin välttää, mikäli tavalliset ihmiset vain tutustuisivat henkilökohtaisesti muiden maiden ja kulttuurien edustajiin. Ja aina on mukava oppia myös jotain uutta itsestään ja omasta kotikaupungistaan!