Liikun luonnossa melko usein läpi vuoden. Yleensä seuranani on touhukas espanjanvesikoirani, joka on ikipirteä tsempparini aktiiviseen luonnossa liikkumiseen.
Koiran kanssa vaeltelu ei suinkaan ole ainoa luontoiluharrastukseni, sillä käyn marjastamassa ja sienestämässä loppukesästä aina syyspakkasille saakka. Kuljen aika harvoin merkittyjä reittejä tai polkuja, enkä pidä itseäni kokeneena merkittyjen reittien käyttäjänä.
Viime kesänä sain työni puolesta tilaisuuden tutustua merkittyihin luontoreitteihin. Tein asiakaskyselyä reittien käyttäjille heidän kokemuksistaan reittimerkinnöistä eri puolilla Lappia.
Täytyy kyllä sanoa, että koin mahtavia elämyksiä! Ainoastaan Saana-tunturin päälle johtavat portaat meinasivat olla liian jyrkät korkeanpaikankammoa potevalle.
Reitit, joilla kävin, olivat suurimmaksi osaksi vaivattomia kulkea ja niiden merkinnät olivat yleensä hyvät. Etukäteen kuvittelin, että suurin haaste olisi ollut reitillä pysyminen. Vaan eipä ollutkaan – nimittäin vaikeinta tässä harrastuksessa on reitin lähtöpisteiden löytäminen.
En ole ongelmani kanssa yksin, sillä sama vaiva nousi esille myös asiakaskyselyistäni. Itsekin jouduin etsimään erään reitin alkupäätä niin kauan, että meinasin jo luovuttaa koko touhusta. Reitistä löytyi kyllä hyvä kartta, mutta joku oli unohtanut merkitä, mistä sille pääsee.
Pikku puutteista huolimatta omat kokemukseni merkittyjen reittien käytöstä ovat pelkästään positiivisia. Luulen, että useimmat muut käyttäjät ovat samaa mieltä asiasta, koska reittien käyttö on niin suosittua. Myös ihmiset joita tapasin reitillä, olivat hyväntuulisia ja kiireettömiä, ja heillä oli jopa aikaa jäädä vastamaan kyselyyn.
Mielestäni on hienoa, että Suomessa panostetaan maastoreittien parantamiseen esimerkiksi erilaisten hankkeiden kautta, sillä kaikki eivät osaa liikkua metsissä omin avuin. Merkityt maastoreitit antavat tilaisuuden luontokokemukseen myös niille, jotka eivät ilman opastusta uskaltaudu keskelle korpea. Sitä tilaisuutta ei muuten kannata jättää käyttämättä!