Olin alle kouluikäinen, kun isoisä opetti minulle elämän salat ja luonnon ihmeet siirtolapuutarhapalstallaan Kölnin laitamailla . Siellä hän kasvatti marjapensaita, vihanneksia ja ihastuttavia kukkia.
Tämä tapahtui reilut kuusikymmentä vuotta sitten. Ukki laittoi silloin siemenet paitsi maahan myös minun sydämeeni. Siellä kasvoi rakkaus puutarhahoitoon ja luonnon ja kasvun ihmeisiin.
Nyt olen suurin piirtein samanikäinen kuin ukki silloin. Monet vuokrapuutarhapalstat ja talojen takapihat olen jo ehtinyt hoitaa. Mutta olen onneni kukkuloilla, kun voin Narpun (Napapiirin ryhmäpuutarha) tontilla ja viljelypalstallani toteuttaa pitkään kypsynyttä unelmaani: Elää ja toimia ukin tapaan.
Tietysti se on silkkaa hulluutta ilmaston ja maaperän suhteen. Vai että ihannepuutarha napapiirin suopellolla! Rakastan kyllä haasteita. Ja niitä riittää.
Maaperä on niin märkä, että suo imaisee saappaat jalasta. No, siihen perustan tietysti kunnon kohopenkin. Kylvin jo toukokuun alakuun aikana porkkanat, punajuuret ja retiisit. Niillä eivät taatusti jalat kastu, päinvastoin. Penkin yläosa vaikuttaa nimittäin aika kuivalta.
Onneksi puutarha-alueen läpi virtaa ojitettu lähdevesi. Sieltä on mukava hakea vettä tynnyreihin lämpenemään ja elävöitymään.
Ryhmäpuutarhalaiset kirjoittavat isolla sanan Naapuriapu. Kasvit saattavat vaihtaa omistajaa hyvän hoito-ohjeen kera. Neuvoa pyydetään ja annetaan ja silloin tällöin käydään talkoissa. Se on juuri sitä, mitä normaaliarjesta on kadonnut ja moni meistä on jäänyt kaipaamaan.
Täällä sosiaalinen kanssakäyminen kukoistaa, mutta jokainen kunnioittaa myös toisen rauhantarvetta. Yhteinen harrastus sitoo. Mutta samalla on aivan ihmeellistä, miten jokainen piha on erilainen ja kielii omistajansa katsomuksesta. Jokainen saakin luoda pihaansa mielensä mukaan, kunhan pysyy tiettyjen sääntöjen rajoissa.
Näin ahkeroin minäkin omassa valtakunnassani. Kasvit hurmaavat kauneudellaan ja monimuotoisuudellaan. Vietän päiväni ajatellen pelkästään istutuksia: milloin kastella, milloin kitkeä, milloin tuoda katetta.
Ehkä juuri tuo ”mindfullness”, tuo täydellinen läsnäolo, on se, joka tekee niin tyytyväiseksi. Ajatuksiin ei mahdu Ylen uutisia tai muun maailman tapahtumia. Murheet jäävät poropuomin ulkopuolelle.
Puutarhanhoito oli isoisälle terapiaa. Hän hoiti sodan ja evakon aiheuttamat haavansa. Kun mullan ja kasvien parissa saa unohtaa arjen, rentoutuu ja eheytyy.
Kirjoittaja on saksalaissyntyinen, eläkkeellä oleva opettaja, nyttemmin innokas puutarhuri Napapiirin ryhmäpuutarhassa.