Lasten liikuntataidot ovat heikentyneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Yleisesti syynä on pidetty muun muassa pelikoneita, älypuhelimia ja tabletteja.
Kuitenkin hyvin usein syynä ovat meidän vanhempien hyvältä tuntuvat tavat lasten kasvatuksessa. Autamme lapsiamme kiireen keskellä lähes kaikissa asioissa, kuten syömisessä, juomisessa, pukemisessa ja siirtymisissä. Lisäksi neuvomme aktiivisesti aktiivisia lapsia liikkumisessa: lapsia käsketään olla juoksematta asfaltilla, varoitetaan liukastumisesta tai vaatteiden likaantumisesta.
Kysynkin, kuinka hyvin lapsi oppii itse ajattelemaan ”vaaroja”, jos hänelle sanoitetaan jatkuvasti valmiiksi lopputulos. Tai kuinka moni meistä aikuisista tykkää liikkua, jos joku koko ajan neuvoo vieressä ja kieltää tekemästä asioita? Toki vanhempien tulee puuttua tilanteisiin, joissa lapsen terveys on uhattuna, mutta jos lapsi kaatuu asfaltille, niin siitä selvitään yleensä pintanaarmuilla.
Merkittävin oppiminen lapsen kehityksessä tapahtuu juuri erilaisten kokemusten kautta. Tämä tulisi muistaa erityisesti siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa harjoitella itsenäistä istumista, kävelyä ja juoksua. Näiden perustaitojen puutteellinen harjoittelu näkyy ja alkaa kertaantua myöhemmällä iällä.
Autan itse useita urheilevia nuoria, joilla on rasitusperäisiä loukkaantumisia, joiden taustalla on osittain yksipuoleinen liikunta. Lapsi tarvitsee monipuolista liikuntaa varhaislapsuudessa.
Yksi mielenpainuvimmasta sanonnoista, minkä olen lasten koulutuksista saanut: ”pumpulista on paha ponnistaa”. Eli jos lasta autetaan kaikessa eikä häneltä vaadita mitään, tulee iän karttuessa kaikki asiat olemaan aina vain vaikeampia ja vaikeampia.
Tämä ongelma ei ole pelkästään vanhempien aikaan saamaa, vaan kaikkien lasta ympäröivien henkilöiden tulisi auttaa lasta kehityksessä kokonaisvaltaisesti. Meidän vanhempien tulisi muistaa, että kaatumiset ja pintanaarmut kuuluvat lapsuuteen ja oppimiseen.
Olen huomannut näin jälkikäteen, että olen itsekin ensimmäisen lapsen kohdalla liikaa varonut lapsen kaatumisia ja itkuja vauva-aikana. Nyt liikkumisessa on pieniä ongelmia, ja tämän vuoksi lasten fysioterapia onkin alkanut kiinnostaa minua. Lapseni kautta olen löytänyt monia työkaluja muiden lasten auttamiseen.
Meidän vanhempien tulisi muistaa, että kukaan ei tahallaan halua toimia väärin, vaan toimimme sillä parhaalla tiedolla mitä meillä on henkilökohtaisesti käytettävissä juuri sillä hetkellä.
Mukavaa ja liikunnallista syksyä kaikille!
Kirjoittaja on fysioterapeutti ja yrittäjä Lasten Fysioterapia Aurorassa ja Rovaniemen Fysioterapia Amandassa.