Tiedetään. Maailma on epäoikeudenmukainen paikka. En tiedä, mitä aamukahviini on aikoinaan sekoitettu, mutta olen pienestä pitäen vierastanut epäoikeudenmukaisuutta. Kestän sitä yhä huonommin.
Erityisen turhautunut olen sosiaalisessa mediassa esiintyvään mustamaalaamiseen. Niin positiivista uutista tai keskustelunavausta ei olekaan, ettei joku viimeistään kolmannessa kommentissa väännä asian negatiiviseksi.
Selostin aikoinaan Lapin raveja harrastuspohjalta ja joskus ihan tv:ssäkin. Raviselostajan ”urani” päättyi jo tovi sitten. Kehityskaari lopahti Suomen huippujen taakse ja perusjännittäjänä onnistuin alisuorittamaan tärkeimmissä näytönpaikoissani. Minkäs teet; ääni ok, tekniikka tökki. Nettifoorumien palautekin oli välillä julmanoloista, mikä toisaalta helpotti lopettamispäätöstä.
Vuoden virkavapaallani 2011–2012 toimin raviratayhtiön vt. toimitusjohtajana. En seurannut nettikirjoittelua, mutta sain pyytämättäkin infoa, mitä foorumeilla kirjoiteltiin. Surullisinta oli, että nettiin oli kirjoitettu täysin keksittyjä juttuja tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni. Viestiä tuli myös nimettömistä prepaid-liittymistä, joten vaivaakin nähtiin palautteen antamisessa. Propsit siitä.
Toki urheilu erilaisine intresseineen herättää aina intohimoja, mutta ilmiöön olen törmännyt myös siviilityössäni. Vaikea edes kuvitella, minkälaista kuraa saavat päälleen oikeat julkisuuden henkilöt.
Hiljattain äimistyin FB-kommentoinnista tapauksessa, jossa virantoimituksessa ollut poliisi saattoi menettää työkykynsä lopullisesti. Joku kaatoi virnuillen syyt poliisin niskaan ja sai kommentilleen toista sataa tykkäystä. Miltähän tuo tuntui poliisista ja läheisistään?
Toki ns. julkisen sektorin mollaus on nykymenossa muutenkin muotia. Siis niiden, jotka toteuttavat eduskunnan säätämiä lakeja sekä takaavat yhteiskuntarauhan ja tasapuoliset peruspalvelut kaikille niille, jotka keskittyvät tuottavampiin ja mediaseksikkäimpiin töihin.
Vapaalla sanalla ja nimimerkkien takaa huutelulla on varmaan paikkansa, mutta valitettavasti tätä ”äänioikeutta” ei käytä yleensä se asioihin rakentavimmin suhtautuva tolkun enemmistö. Totuus ei kuitenkaan yleensä piile ääripäissä.
Positiivinen Rovaniemi -FB-ryhmä tuo somettajalle todella piristävää vastapainoa synkistelyyn. Sivua seuratessa vahvistuu samalla usko hyvien ihmisten olemassaoloon. Jotenkin tuo positiivisuus pitäisi saada leviämään laajemmaltikin ja jalkautumaan ihan katukuvaankin.
Arvoisat tolkun kanssaihmiset, eiköhän yritetä?