Kun kahdeksanvuotiaana kuulin, että voin aloittaa maailman parhaimman harrastuksen vanhempien jalanjäljissä, hymyni ulottui valehtelematta korvasta korvaan ja olin onnellisempi kuin oppiessani pitkäaikaisen r-vikani pois.
Yksitoistavuotisen partiourani aikana en ole ehkä saanut niitä perinteisiä solmuja tehtyä narunpätkiin, mutta se ei ole haitannut menoani. Lähdin partioon sen monipuolisuuden ja yhteisöllisyyden takia, ja sitä olen saanutkin kokea.
Nuoresta iästä huolimatta olen ehtinyt tehdä partiossa mielettömästi erilaisia asioita: voittanut itseni vaeltaessani 17 kiloinen rinkka selässä monia kymmeniä kilometrejä, avustanut keltainen kierrätyshaalari päälläni lentokoneonnettomuusharjoituksessa ja kokenut suurta luottamusta johtaessani seitsemän ihanan tytön viikoittaista ryhmää hyvän ystävän kanssa.
Partion yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ovat olleet alusta asti lempiasioitani harrastuksessani. Vaikka olen aina löytänyt avuliaan käden ja lohduttavan olkapään missä tahansa seikkaillessanikin, ymmärsin partiolaisten todellisen voiman vasta tänä keväänä partioviikon tempausta järjestellessäni.
Pienestä avunpyynnöstä lähti liikkeelle muutaman puhelun kautta koko tempauksen kantavat voimat: yhteistyökuvioiden kautta saimme täysin odottamatta linnunpönttömateriaaleja useammalta eri taholta, jotta pystyimme osallistumaan Ylen Miljoona linnunpönttöä -kampanjaan, enkä lopulta joutunutkaan pääsykoekiireiden keskellä tekemään useita litroja lättytaikinaa, josta saimme Yhteisvastuu-keräyksen hyväksi tempauksessa käyneille suut makeiksi.
Lyhyen, mutta harvinaisen tapahtumarikkaan elämäni aikana olen ehtinyt järjestää useita tapahtumia, tempauksia ja olla monessa jutussa mukana.
Useimmissa paikoissa olen kuitenkin huomannut pian jääväni yksin hätään sen asian kanssa, mihin olen sitoutunut. Partiossa kuitenkin minulle täysin tuntemattomatkin ihmiset tarjoavat apuaan ja osaamistaan, kun kuulevat olevani partiolainen.
Yleensä se herättää ihmisissä luottamusta ja uskoa toimintaani, sillä joka viides suomalainen on tai on joskus ollut partiossa, joten positiivista mielikuvaa ei tarvitse enää erikseen yrittää luoda. On etuoikeus kuulua sellaiseen nuorisojärjestöön.
Partio on luonut minulle turvaverkon. Sellaisen turvaverkon, jonka ansiosta tiedän, että kesäkuun alussa valkolakin päähäni laitettua, en opiskelupaikan mahdollisesti toiselta puolelta Suomea saatuani silti tule olemaan yksin.
Se on aika paljon tänä päivänä, eikä siitä voi olla kuin kiitollinen.