Muutin Rovaniemelle vajaa kaksi vuotta sitten. Luonto on uskomattoman kaunis, mutta ihastuin myös kaupungin kansainvälisyyteen. Kun kahvilassa istuu hetken, ehtii kuulla monia kieliä: kiinaa, saksaa, englantia, ranskaa, italiaa…
Kadut täyttyvät haalarikansasta, joka on tohkeissaan kaikesta. Lapset puristavat sylissä porolelujaan, aikuiset heittelevät toisiaan lumipalloilla ja rakentavat jokirantaan lumiukkoja. Täällä on maailman puhtain ilma ja vesi (niistä tullaan nauttimaan Intiasta saakka), ja hiljaisuutta riittää kaikille. Talven ihmemaa ei ole pelkkä satukuva, vaan osa jokaisen lappilaisen arkea.
Iloisesti kierrätän ystäviä ja kirjailijakollegoita Rovaniemen kaduilla ja esittelen sen ravintolat, näytän höyryävän joen sekä ihmeen kauniit aamu- ja iltataivaat. Maailmalla Rovaniemeä suositellaan romanttisena matkakohteena ja kehutaan sitä, miten ravintolaan voi poiketa toppavaatteissa. Eikä täällä toisaalta ole mikään pulma vaihtaa pikkukenkiä nasta- tai lumikenkiin.
Joku haluaa ajella moottorikelkalla, toinen vaeltaa rauhassa Vaattunkikönkäällä. Esittelen paikallista taidetta ja orkesteria, sillä vaarojen sylissä on kulttuurikin vahvaa ja omaleimaista. Täällä on tilaa hengittää. Ja tilaa työskennellä. On tilaa ajatuksille: hyvää rauhaa ja kiireettömyyttä.
Itsenäisyyspäivän Lainaanranta laulaa -tapahtumassa on paikallistunne korkeimmillaan. Kirpakassa pakkasessa laulaminen pitää lämpimänä. Oma murre ihastuttaa, vaikka en itse osaa sitä (vielä) puhua.
Olen kokenut upeita elämyksiä sekä kirjoittajakurssien ohjaajana että kouluvierailuilla, kun olen käynyt kirjailijaystävien kanssa pitämässä työpajoja. Lasten ja nuorten kanssa on helppo jutella kirjoittamisesta ja lukemisesta – ja kaikesta taivaan ja maan välillä.
Oma maailmani on avartunut täällä Lapissa, missä maisema vaikuttaa vahvasti sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin. Pohjoinen ulottuvuus tuo kirjailijantyöhön uusia näkökulmia. Kävellessä ajatus virtaa yhtä hyvin lumisella metsäpolulla kuin kaupungissa tähtitaivaan alla.
Viime vuoden kohokohtia oli paluu Helsingin-reissulta varhain jouluaattoaamuna kotiin Rovaniemelle. Lähtökaupunki oli pimeä ja lumeton. Lentokentän portilla viuhuivat turistien selfie-kepit. Pikkutyttö hyräili revontulilaulua.
Kun kone laskeutui lumiselle kentälle ja lunta tuprutti lisää, matkustajat puhkesivat hymyyn ja taputuksiin. Turistien joukossa myhäilimme me, jotka olimme palaamassa jouluksi kotiin.
Kirjoittaja on rovaniemeläinen kirjailija.