On marraskuun sunnuntai-ilta, ja taivaalta on tullut lunta koko päivän. Ounashallissa pesäpallojuniorit sekä edustuksen naiset ja miehet odottelevat alkavaa hallivuoroaan kentän reunalla.
Hallivuoroaan lopettelevat toisen seuran ja toisen lajin juniorit eivät millään saa tavaroitaan kasaan ja aloitusaika venyy. Kun pesäpallovalmentajat huomauttavat asiasta, kuuluu jälkikasvuaan odottelevien vanhempien joukosta pulinaa “humoristiseen” tyyliin: “Mitä nämä marginaalilajin harrastajat tänne halliin tunkee, kun onhan niillä kenttä Korkalovaarassa.”
Kuulun niiden mokkaruutuäitien lukuisaan joukkoon, jotka pitävät kioskia pystyssä seuralle rahoja keräten milloin missäkin. Keskellä umpihankea kevätpakkasen nipistellessä varpaita ja porottavassa auringossa mokkaruuduista kärpäsiä hätistellen. Kolmen lapsen kanssa olen kolunnut Suomea ristiin rastiin harrastuksen mukaan; autolla, junalla ja bussilla. Lentokoneella siis vähemmän kun siihen harvalla seuralla on varaa.
Olen kuluttanut istuma- ja jalkalihaksia erilaisissa tanssitapahtumissa, jalkapallokentän laidalla ja pesäpallostadioneilla. Ainoastaan siksi, että minusta on ollut mukavaa seurata omien ja lasteni harrastuskavereiden kasvamista harrastuksen lomassa. Kasvamista sosiaaliseksi, toisia huomioonottavaksi, hyvät tavat omaavaksi, terveellisiä elämäntapoja kunnioittavaksi ja yhteiskuntakelpoiseksi ihmiseksi.
Tässä kohden haluan erottaa kilpaurheilun ja harrastamisen. Omat lapseni eivät ole harrastamisessaan päätyneet huippuosaajiksi lajeissaan. Tavoite onkin ollut, että harrastaminen on tehnyt heidät onnelliseksi.
Harrastuksissa olen pitänyt tärkeimpänä, että lapsi on saanut kokeilla erilaisia asioita ja siten itse löytää oman juttunsa. Taustalla on ollut ajatus, että hyvät suoritukset eivät välttämättä tee onnelliseksi, mutta onnellisuus edistää hyviä suorituksia. Myös harrastuksen ulkopuolella.
Rovaniemellä on moneen muuhun kaupunkiin verrattuna harrastamiselle huippuolosuhteet, harrasti sitten kuorolaulua, avantouintia tai vaikka pesäpalloa. Jokaiselle on jotakin.
Kannustakaamme nuorisoamme harrastamaan vaikka sitä marginaalilajia, jos se tekee hänet onnelliseksi. Älkäämme dissatko kenenkään harrastamista kentän tai kaukalon laidalta.
Osoittakaa vanhemmat myös kiinnostuneisuutenne jälkikasvunne harrastukseen, koska voitte iloisesti yllättyä, miten mukavaa seuratoiminta voikaan olla. Seuran mukana voi tutustua uusiin ihmisiin. Siitä voi tulla se teidän harrastus, kuten itselleni pääsi käymään. Olen siitä ihan onnellinen.
Kirjoittaja on äiti, Napapiirin Pesis-Team ry:n puheenjohtaja ja Suomensarjan naisten pesäpallojoukkueen joukkueenjohtaja.