Ensi viikolla vietetään mielenterveysviikkoa. Viikkoa on vietetty jo vuodesta 1974. Voisi ajatella, että tässä ajassa mielenterveysasioista ja niiden haasteista puhuminen olisi jo yhtä luontevaa kuin fyysisistä kivuista. Valitettavasti näin ei ole.
Kun jalka menee poikki, se menee poikki yleensä sen vuoksi, että olemme tehneet jotain fyysistä ja näkyvää. Se on aina hyvästä, näkyvä tekeminen. Kun mieli tekee kovasti töitä, se ei näy ulospäin, vaikka kuinka pinnistelisi. Kun mieli sitten murtuu ja väsyy, niin mitä sanot?
He, jotka tämän ovat kokeneet ja oman haavoittuvuutensa hyväksyneet tai muuten asiaan perehtyneet, ymmärtävät kyllä. Moni edelleen ajattelee, että tämä on vain laiskuutta ja saamattomuutta, negatiivista heikkoutta, omaa syytäsi. Tai näin ainakin masentunut ajattelee muiden ajattelevan.
Itse kun aikoinaan tuijotin kohti tulevan junan valoja koin, että maailma on paha. Ihmiset ovat pahoja. Minä olen huono ja merkityksetön. Kukaan ei halua toiselle täällä hyvää. Olemme eläimiä, jotka nujertavat heikoimmat tieltään turvatakseen itsensä. Saadakseen itselleen valtaa ja rikkauksia.
Kun mieli väsyy ja mustuu, logiikka on ajatuksista ja tunteista kaukana. Jännää siinä on se, että sen usein itsekin hetkellisesti tiedostaa, mutta sille ei vaan voi mitään. Tietää, etteivät kaikki ihmiset ole pahoja ja että elämässä on edelleen värejä ja hyvää. Silti se mustuus mustenee ja ajatukset synkkenevät.
Onneksi annoin junan mennä ja sain haettua apua ja otettua sitä vastaan. Ala- ja ylämäkiä matkalla tuli, ja välillä piti olla avunsaannin suhteen hyvinkin vaativa. Se jo itsessään meinasi uuvuttaa. Kun lopulta sain selvitettyä oman elämän fyysiset ja henkiset väkivallan kokemukset, sairastuin parin vuoden päästä työuupumukseen.
Elämme suorittamisen ja kilpailun aikakautta. Kaikessa kilpaillaan. Työt pitää tehdä joka päivä 110 prosenttia lasissa, harrastaa, hoitaa perhe, koti, sosiaaliset suhteet, googlettaa, kaikki 110 prosenttia.
Entä lepo, keho ja mieli? Sellainen on laiskuutta. Ei sille ole aikaa tai sekin suoritetaan.
Tiedostamme kaiken tämän suorittamisen järjettömyyden, mutta silti emme osaa sitä lopettaa. Pahinta on, että kauhistelemme muita, jotka ovat suorittajia, mutta emme tajua, että itse sitä parhaillaan toteutamme. Siten mieli väsyy ja lopulta murtuu.
Hyvä elämä koostuu balanssista, mielekkäästä tekemisestä kaikilla osa-alueilla. Mikään ei saa pitemmän päälle tuntua negatiiviselta puurtamiselta. Sitä on elämä, hyvä elämä.