Kävin yläastetta yhdeksänkymmentäluvulla ja muistan vihreän oven, jonka takana tehtiin suuria päätöksiä. Suuria päätöksiä siitä, kuka menee amikseen ja kuka jatkaa lukioon ja sitä kautta kenties yliopistoon.
Vihreän oven takana tehtävät päätökset tuntuivat loppuelämän päätöksiltä.
Oikeastaan päätösten tekeminen olisi pitänyt alkaa jo ensimmäisellä luokalla, jos olisin ollut oikein päämäärätietoinen. Ekaluokalla olin huolissani lähinnä siitä, onko tuleva opettajani mukava (onneksi oli!). Ysiluokalla huoletti, päädynkö samaan kouluun kiusaajieni kanssa (onneksi en ainakaan niiden pahimpien kanssa).
Kumpikaan huolenaihe ei liittynyt loppuelämäni suureen valintaan eli siihen mitä aion tehdä isona.
Valitsin kymppiluokan ja sen jälkeen lukion. Lukion jälkeen opiskelin seikkailuliikuntaa ja -kasvatusta ja sen jälkeen opiskelin ammattikorkeakoulussa sosionomiksi. Koko opiskeluajan pohdin, onko valintani oikea, ja aina ammatinvalinnanohjaajan testit näyttivät vihreää valoa valitsemalleni alalle.
Työssäni Klubitalo Roihulassa voin parhaimmilaan olla tukena niille, jotka pohtivat omia loppuelämän päätöksiään koulun tai työn suhteen.
Osalle koulutusvalinta on voinut olla selviö jo ekaluokalla. Toiset miettivät vielä kolmannen keskeytyneen koulutuksen jälkeen omaa polkuaan.
Olkoon koulutusvalinta helppo tai vaikea, opinnoissa voi olla sellaisia haasteita, joista ei kerrottu infotilaisuudessa koulun aloituksen yhteydessä. Niitä ovat esimerkiksi mielen järkkyminen tai neuropsykiatriset haasteet, kenties aikuisiällä diagnosoidut.
Klubitalo Roihulassa mietitään yhdessä, mitä tehdään, kun opinnot eivät etene, tai mikä koulutus voisi olla sopiva. Roihulassa juhlitaan valmistujaiset ja tehdään aikataulutusta opintojen suhteen.
Työelämään liittyvät päätökset ovat kenties armollisempia. Yksi valinta ei ehkä merkitse niin paljon paitsi, jos valinnan tekee osatyökykyinen henkilö. Silloin yksikin valinta tai oikeastaan valituksi tuleminen on tärkeää. Valinta voi olla osatyökykyisestä itsestään osittain riippumaton, mutta vaikuttaa hänen loppuelämäänsä.
Toivonkin, että hallituksen valmistelemat muutokset vähentää byrokratiaa yhteiskuntamme tuista ja etuuksista tekisivät myös osatyökykyisten palkkaamisen helpommaksi.
En tiedä, valitsinko oikein valitessani sosiaalialan, mutta toivon, että työlläni on positiivinen vaikutus niihin, keiden kanssa saan työskennellä.
Loppuelämän valinnat ovat vaikeita, mutta onneksi niiden tekemiseen on koko loppuelämä aikaa.