Sairastuin masennukseen, kun tyttäremme syntyi vuonna 2012 Tampereella. Tuntui musertavalta, kun elämä vauvan kanssa ei ollutkaan sellaista kuin olin kuvitellut. Häpeän tunne oli valtava, kun en nauttinutkaan asioista, joiden sanottiin olevan elämää ihmeellisempiä.
Onneksi tukenani oli rakas mieheni, joka ei menettänyt uskoaan minuun. Elämä vauvan ja masentuneen äidin kanssa ei varmasti ollut helppoa. Hänellä oli vastassa nainen, joka ei ollut sama kuin ennen.
Masennusdiagnoosin saamisen jälkeen jouduin selittämään tilanteeni aina vain uusille ihmisille ja kokeilemaan aina vain uusia lääkkeitä. Se vei valtavasti voimia.
Keväällä 2016 vaadin päästä sairaalahoitoon. Tarvitsin paikan, jossa minun oli turvallista romahtaa ja uskalsin myöntää sen. Sain psykiatriselta osastolta apua, nimen ololleni ja toimivan lääkityksen. Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä tuli osa elämää. Sen kanssa opetellaan elämään edelleen.
Syksyllä 2016 muutimme Rovaniemelle, täysin tuntemattomaan paikkaan. Se oli uusi alku, joka rauhoitti elämän tahtia. Hyppy tuntemattomaan kannatti. Kahden viikon jälkeen tuli olo, että täältä emme halua lähteä enää pois. Täällä on hyvä.
Pääsin ammatilliseen kuntoutukseen ja sain kouluttautua uudelleen. Työ sosionomina lastensuojelussa sai vaihtua. Sain pysyvän hoitosuhteen, mikä on todella tärkeää myös läheisilleni. He tietävät, että saan apua.
Nyt olen hyvinvointineuvoja ja lasten joogaohjaaja. Olen palaamassa pitkän tauon jälkeen työelämään ja samalla toimin sivutoimisena yrittäjänä. On ollut pakko opetella kuuntelemaan itseään ja toimia omien voimien mukaan.
Vertaistuessa on voimaa. Rovaniemellä toimii monia vertaistukiryhmiä, joihin osallistuminen ei ole ison kynnyksen takana. Ryhmässä jokainen voi olla oma itsensä, puhua luottamuksellisesti ja saada tukea vertaisiltaan. Itse toimin Äidit irti synnytysmasennuksesta Äimä ry:n vertaistukiäitinä. Toisten auttaminen on palkitsevaa.
Haluan puhua mielen sairauksista avoimesti. Haluan auttaa ihmisiä ymmärtämään ja rohkaista tuomaan asioita esille. Kenenkään ei tulisi tuntea häpeää, kun mieli oikuttelee. On ensiarvoisen tärkeää, että voi hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on. Jokainen meistä on ainutlaatuinen.
Rohkaisen kaikkia kuuntelemaan hiljaisuutta ja ottamaan tilaa rauhoittumiselle. Maailma ei mene mullin mallin, jos hetkeksi hidastaa vauhtia ja istahtaa.