Nyt istut alas ja katsotaan ne kertotaulut. Vaikka vanttuut olivat jo lumileikeistä kosteat, olisi ollut niin paljon mukavampaa jäädä kavereiden kanssa ulos. Kun kutsu kotiin kävi, vaihtoehtoja ei tunnettu. Näin kansakoulun käynyt mies sai lapsensa oppimaan kertotaulut. Samalla metodilla löytyi myös pitkään kadoksissa ollut r-kirjainkin. Kertotaulut opeteltiin, eikä r-kirjainkaan ole enää vuosikymmeniin tullut kurkusta.
Aikuisia tarvitaan aina lasten ja nuorten kasvun tueksi – varhaislapsuudesta pitkälle aikuisuuteen saakka. Vaikka monet asiat muuttuvat, se asia ei muutu.
Uusimmat opetussuunnitelmat ovat tulleet portaittain vuodesta 2016 lähtien suomalaiseen peruskouluun.
Monen kasvatusalan ammattilaisen suhde uuteen opetussuunnitelmaan on muodostunut hieman samalla tavoin kuin minun suhteeni kertotauluihin. Se on nyt tullut, siihen on perehdyttävä, vastaanhangoittelu on turhaa.
Lööpit kertovat uuden opetussuunnitelman muuttaneen suomalaisessa peruskoulussa monta asiaa. Opettajat eivät enää opeta lapsia, saavat opetella asiat ihan keskenään tietokoneita apunaan käyttäen. Pulpetit, tuolit tai jopa kokonaiset seinät ovat poistuneet koulurakennuksista, home tai huono sisäilma lienee sentään paikoin vielä jäljellä. Meno on rauhatonta ja naapurissamme jo esiintyviä kouluongelmia pelätään.
On myös toisenlaisia kokemuksia. Uusi opetussuunnitelma kannattaa ottaa haltuun pala kerrallaan, kenenkään ei kannata edes yrittää nielaista elefanttia kokonaisena.
Käsitellään yhdessä niitä uuden opetussuunnitelman asioita, jotka tuntuvat yksin vaikeilta. Selvitetään yhdessä vaikkapa, miten arviointi muuttui tai miten koulun toimintakulttuuria voisi kehittää.
Joskus asioita opetettaessa edetään yhä perinteisesti ”istu ja opettele”, opetusmetodina ”liitu ja leuka”. Joskus riittää, että mukana on aikuinen, joka tukee ja kannustaa. Hyvän oppimiskokemuksen luomiseen tarvitaan osaamista. Aina tulisi muistaa, että on useita erilaisia tapoja oppia.
Toivottavasti jokaisella meistä on ollut hyvän opin antaneita kanssakulkijoita elämässämme. Olen ollut onnekas, sillä minulla on ollut useita erinomaisia opettajia ja muita opin antajia.
Maukan ansiosta muistan, miksi sopuli toisinaan vaeltaa, Irman kanssa opeteltiin epäsäännölliset verbit ja Eevan opit puolestaan herättivät mielenkiinnon, joka ei sammunut yliopistossakaan.
Rakkaan tätini kanssa sain sotkea käteni hiivataikinaan jo lapsena ja vielä kun luvattiin, että kotonakin saa aina leipoa, kunhan vain siivoaa jälkensä. Nämä muinoin sytytetyt kipinät oppimiseen kulkevat yhä mukanani.
Tällaisen kipinän sytyttäminen on mielestäni yksi uuden opetussuunnitelman perusajatuksista.