Työpaikalla ilmoitetaan irtisanomisista, puolison kanssa on ollut riitaa ja talven pimeys tuntuu loputtomalta. Sitten lapsi ei suostu pukemaan kurahaalaria.
Saako vanhempi purskahtaa itkuun?
Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavien puhelin- ja nettipalveluiden päällikkö Tatjana Pajamäki huomauttaa, että äidin tai isän kyyneleet eivät automaattisesti aiheuta lapsessa paniikkia. Tärkeintä on, että aikuinen pysyy tiukassakin paikassa tunnemaailmaltaan lasta kypsempänä.
– Tunteiden näyttäminen on inhimillisesti rikas tapa elää, mutta aikuisella on vastuu lapsen turvallisuudentunteesta, hän sanoo.
Samaa mieltä on Väestöliiton vanhemmuustiimin esimies, psykologi Suvi Laru. Hän neuvoo, että itkevä vanhempi voi sanoa kyynelten johtuvan "aikuisten asiasta", josta lapsen ei kuitenkaan kannata murehtia. Joissakin tilanteissa surun syy on hyvä jakaa lapsen kanssa, jos kyse on vaikkapa yhteisen läheisen kuolemasta.
– Lapsen voi ottaa syliin ja rauhoitella, ja sitten myöhemmin vielä kysyä, jäikö vanhemman reaktio vaivaamaan ja haluaako lapsi jutella siitä.
Kukin tuntee tavallaan
Lapsen ikä vaikuttaa paljon siihen, millä tasolla tunteita voi käsitellä. Pajamäki muistuttaa, että vauvaikäinen ei vielä erota omaa ja läheisen aikuisen tunnekokemusta toisistaan, jolloin tunnereaktiot on syytä pyrkiä pitämään tasaisina.
Isommalle lapselle on tärkeää opettaa, että tunteita ei tarvitse padota, mutta ne on syytä hallita. Ketään ei saa lyödä eikä tavaroita rikkoa, vaikka kuinka suututtaisi.
– Itkeväkin aikuinen voi omalla toiminnallaan opettaa lapselle, että tunteet kuuluvat elämään ja niitä saa olla. Olennaisinta on, ettei lapsi koe tilanteessa hätää tai luule itkun johtuvan hänestä.
Laru sanoo, että niin omista kuin muidenkin tunteista puhumalla lapsi oppii sanallistamaan ja selittämään tunnereaktioita. Silloin suuttumus tai suru eivät tunnu pelottavilta asioilta.
Lisäksi lapsi oppii ymmärtämään, että jokainen ihminen ja perhe ovat omanlaisiaan ja että kaikilla on erilainen temperamentti. Laru kutsuu itseään nauraen "karjalaiseksi itkijänaiseksi" ja kertoo lapsensa jo tottuneen siihen, että äiti ottaa niin ilot kuin surutkin vastaan kyynelehtien.
– Meillä kaikilla on tunteet, ja kukin reagoi asioihin omalla tavallaan. Se on ihmisyyttä eikä sitä tarvitse pelätä.
Olennaisinta on, että aikuisella säilyy kontrolli. Sekä Pajamäki että Laru korostavat, että aikuisen olisi aina hyvä päästä pahimman tunnekuohun yli ennen kuin näyttäytyy lapselle.
– Jos tunne alkaa kuohua yli, aikuisen tulee muistaa vetää henkeä. Oma aikalisä auttaa siihen, ettei tilanne ole lapselle uhkaava, Laru neuvoo.
Jos tunnemyrskyt tai itkukohtaukset ovat jatkuvia, Pajamäki ja Laru korostavat avun hakemisen tärkeyttä. Pajamäen mukaan yksittäinen tapahtuma ei vielä vaurioita lasta pysyvästi, jos kiintymyssuhde aikuisiin on muuten terve.
– Vakavampia vaikutukset ovat silloin, jos lapsella on jo valmiiksi paljon raskaita kokemuksia ja turvaton olo, hän sanoo.