Lukemisto

Valkoinen aave oli tavallinen näky Lapin tuntureilla, kunnes munarosvot suistivat sen ahdinkoon – nyt tunturipöllö on niin harvinainen, että sen pesintää varjeltaisiin kuin valtiosalaisuutta

Uusintajuttu, julkaistu 1. kerran 5.5.2018.

Petteri Polojärvi/Metsähallitus
Metsähallituksen puistomestari Petteri Polojärvi kuvasi harvinaisen tunturipöllön Kaldoaivin erämaassa Utsjoella kesällä 2015.

Metsähallituksen puistomestari Petteri Polojärvi kuvasi harvinaisen tunturipöllön Kaldoaivin erämaassa Utsjoella kesällä 2015.

Risto Pyykkö

Se ei ollut vain lottovoitto, vaan tuplajättipotti.

Metsähallituksen puistomestari Petteri Polojärvi oli herännyt työpäivään teltassaan Utsjoella. Ympärillä levittäytyi Kaldoaivin erämaa. Heinäkuun aamu oli tyyni ja poutainen.

Polojärvi ei ollut ehtinyt yöpaikaltaan pitkälle, kun havainnoimaan harjaantunut silmä keksi paljakalta valkoisen täplän. Hän pysähtyi ja suuntasi kiikarinsa kohti.

Siellä istui tunturipöllö, yksi Suomen uhanalaisimpia lintuja.

Vuosikausiin Polojärvi ei ollut törmännyt pesivään pariin. Vihdoin ja viimein, edellisellä viikolla, sellainen oli löytynyt. Hän oli rengastanut Paistunturin alueelta yhden tunturipöllön poikasen – Suomen ensimmäisen neljään vuoteen.

Ja jopas nyt! Taas edessä näkyi lupaavasti valkoista. Jo toisen kerran viikon sisällä.

Hän lähestyi tunturikumpua, jossa oletti pesän olevan. Poikkiraitojen kirjoma naaras ponkaisi ilmaan ja viuhtoi äänettömin siiveniskuin sivummalle. Lumenvalkoinen uros jäi näkömatkan päähän päivystyskivelleen haukkumaan vierasta: kvä-kvä-kvä-kvä...

Polojärvi löysi varvikosta poikasen, joka luimisteli tulijaa keltaisin nappisilmin. Hän punnitsi sen, rengasti ja jatkoi nopeasti matkaansa.

Päivä on yhä tuoreena paljon nähneen puistomestarin muistissa.

– Ei niitä hetkiä unohda. Tunturipöllö on niin upea ilmestys, Polojärvi sanoo.

Petteri Polojärvi/Metsähallitus

Tunturipöllön poikanen Kaldoaivin erämaassa heinäkuussa 2015.

Oli 22. heinäkuuta vuonna 2015.

Sen kesän jälkeen ei ole löytynyt yhtään tunturipöllön poikasta. Ei Suomesta, ei Ruotsista eikä Norjasta.

Valkoinen aave on kuin kadonnut Pohjolan tuntureilta.

Mutta miksi? Ja minne?

Munaherran ja muiden kerääjien kohde

Vielä sata vuotta sitten tunturipöllö saattoi olla hyvinkin tavallinen näky pesimäseuduillaan Enontekiön, Utsjoen ja Inarin tuntureilla.

Niin voi päätellä jo siitä, kuinka monia kutsumanimiä kansa on antanut tunturipöllölle. Se on ollut valkkopöllö, valkiahukko, jänishuuhkaja, puuturipissi, isokissapökkö ja ukuli – muun muassa.

Erämaiden asukkaille lintu oli ennen muuta hyötyeläin.

Professori Kaarlo Kivirikko kertoo vuonna 1926 ilmestyneessä Suomen Linnuissaan, miten ”useimmissa lappalaiskodeissa Könkämälaaksossa oli munavarastoja, joita tarjottiin halukkaille ostajille”.

Ahkerimpana kerääjänä kirja mainitsee Johannes Saarikosken Vittangista. Vuonna 1907 hänellä olisi ollut kaupan 800 tunturipöllön munaa; niistä 240 oli noukittu oman perheen voimin.

Jo paljon ennen sitä pohjoisten lintulajien munat olivat olleet arvokas vientituote kaiken maailman kokoelmiin ja keräilijöille.

Kesäkuussa 1853 brittiläinen lintutieteilijä John Wolley ilmestyi Ruotsin puolen Muonioon ja asettui kauppias Benjamin Forsströmin taloon.

Tulija koulutti paikallisia keräämään munia ja maksoi niistä sievoisesti.

Neljä kesää myöhemmin Wolleylla oli yli 6000 munan kokoelma ja kauppatalon piikatytöllä kaksoset. Kansa saatteli britin kotimatkalle Muoniovaaran munaherrana.

Brittiläinen luonnontieteilijä John Wolley (1823–1859) keräsi yhden maailman suurimmista linnunmunien kokoelmista, jota hän kävi kartuttamassa myös Ruotsin Muoniossa ennen varhaista kuolemaansa.

Lintutieteilijä ja Kilpisjärven biologisen aseman johtaja Antero Järvinen pitää selvänä, että laajamittainen munarosvous syöksi osaltaan Skandinavian tunturipöllöt ahdinkoon 1900-luvulla.

Tunturipöllö on saanut maksaa myös uljuudestaan. Linnut olivat täytettyinä haluttuja, mikä johti niiden pyytämiseen ampumalla ja raudoilla.

– Vaino on ollut myös tahatonta. Kun riekonansoja pidettiin paljon, niihin meni vahingossa pöllöjäkin, Antero Järvinen kertoo.

Historiallisten lähteiden mukaan tunturipöllön kultakausi päättyi vuoteen 1934.

Järvisen mukaan hiljaiseloa kesti 40 vuotta, ennen kuin hyvä pesintä sattui seuraavan kerran kohdalle.

Sitä vauhditti kirjavaturkkinen kirskuttaja, jota ilman tunturipöllöä ei ole.

Elämä sopulien varassa

Sopulit sikisivät 1960-luvun lopussa yli äyräiden ja lähtivät vaeltamaan.

Arktisin myyrälaji valui tuntureilta tilapäisesti Etelä-Lappiin asti. Kittiläläiset myivät sopulinnahkoja rahoittaakseen kirkkonsa uusia urkuja. Sopuleita vilisti jopa Rovaniemen kaduilla.

Kyse oli pikkujyrsijöiden massaesiintymisestä, joita Järvinen sanoo tapahtuvan 30–40 vuoden välein.

Tunturipöllö on täysin riippuvainen sopuleista ja myyristä. Joidenkin arvioiden mukaan ne muodostavat yli 90 prosenttia sen ravinnosta.

Erityisesti sopuli on tunturipöllölle kohtalonkysymys, vuosien ajan pesiä kiertänyt Petteri Polojärvi sanoo.

– Jos sopuleita ei ole, hyväkään myyrävuosi ei näytä riittävän pesintöjen onnistumiseen.

Vanhastaan myyräkanta kasvoi huippuunsa noin neljän vuodein välein, mutta sittemmin sykli on muuttunut epävarmemmaksi. Merkkejä on, että ensi vuonna myyriä olisi taas enemmän.

Sopulien kantahuippu tulee paljon harvemmin kuin myyrien. Se voi toteutua, jos talvet ovat suotuisia peräjälkeen useamman vuoden ajan.

Lumipeitteen on oltava paksu ja läpi pitkän talven niin kuiva, että alin kerros ei pääse jäätymään. Silloin tunturisopuli talvehtii hyvin, löytää sammalia syödäkseen ja lisääntyykin lumen alla.

On mahdollista joskin harvinaista, että tunturisopuli voi pyöräyttää vuodessa jopa 7–8 poikuetta ja 70–80 poikasta.

Kun nämä ovat valmiita jatkamaan sukuaan jo muutaman viikon iässä, sopulien määrä voi hetkellisesti satakertaistua.

Ruuan perässä tuhansia kilometrejä

Lapissa ei ole nähty valtavaa vaellusta sitten 1970-luvun alun, mutta tunturipöllön onneksi joitakin pienempiä.

Kohtuulliset sopulikesät 2007 ja 2011 siivittivät pesintöjä valkoisen pöllön tuntureilla. Silloin muutkin kuin Petteri Polojärvi onnistuivat rengastamaan poikasia.

Tosin sopulien paljouskaan ei auta, jos pöllöperheen sisäinen työnjako ei toimi.

Polojärvi muistaa, miten löysi kesällä 2011 kolme nälkiintynyttä poikasta pesältä, jonka reunat oli vuorattu kymmenillä sopuleilla.

Uros oli kantanut ravintoa pesälle, kuten sen töihin kuuluu. Mutta naaras oli kadonnut jonnekin, ehkä kotkan kynsiin.

– Kun emo ei ollut ruokkimassa, poikaset riutuivat ruokapöydän ääressä, Polojärvi kertoo.

Aikuinen tunturipöllö ei jää Pohjolan tuntureille näkemään nälkää, vaan nousee siivilleen ja suuntaa itään.

Norjassa poikasena merkittyjä tunturipöllöjä on paikannettu Pohjois-Venäjällä, Novaja Zemljan saarella ja kauempanakin. Pöllöistä liikkuvaisin, Yngvar, liihotteli satelliittiantenni selässään ruuan perässä aina Taimyrin niemimaalle – lähes 3000 kilometriä itään.

Juuri vaellusten vuoksi tunturipöllöjen kantaa on kutakuinkin mahdoton arvioida.

Vielä vuonna 2013 koko maailman populaatioksi ilmoitettiin 200 000 yksilöä. Sittemmin selvitykset pienensivät valistuneen arvion murto-osaan, noin 28 000 tunturipöllöön.

– Havainnot puhuvat sen puolesta, että laji voi puuttua joltakin alueelta jopa puoli vuosisataa ja palata sitten yllättäen, Antero Järvinen sanoo.

Siksi Suomessakin jaksetaan odottaa sopulien ja sitä myötä tunturipöllön paluuta.

Se on lähempänä koko ajan, mutta toistaiseksi on muisteltava vanhoja.

Kevättalvella 2016 Petteri Polojärvi oli katsastamassa naalinpesiä Utsjoen Paistunturissa.

Silmä löysi valkoiselta lumilakeudelta jotain, jonka vuoksi kannatti pysähtyä ja kaivaa repusta kaukoputki.

Tunturipöllön näkeminen on harvinaista jopa vuodet ympäriinsä erämaissa liikkuvalle puistomestarille.

Lintuharrastajille tunturipöllön näkeminen on kohokohta, jonka kokemiseksi ei säästellä vaivaa eikä rahaa.

Jussi Leinonen

Tämä tunturipöllö veti ulkomaita myöten lintuharrastajia Rovaniemen Niskanperälle maaliskuussa 2012.

Nähtävyys Niskanperällä

Maaliskuussa 2012 muuan tunturipöllö pysähtyi vaelluksellaan useammaksi päiväksi Rovaniemen Niskanperälle.

Se tiesi kymmenille ellei sadoille harrastajille eldekaa eli eldaria eli elistä: elämänpinnaa, jonka ensimmäinen näköhavainto uudesta lintulajista tuo.

Niskanperän nähtävyys houkutteli sen arvon tuntevia pikavierailulle jopa ulkomailta. Lentokone toi heidät Rovaniemen asemalle ja taksi Niskanperälle.

Kun valkoinen harvinaisuus oli nähty ja kuvattu, paluumatka saattoi alkaa lähes saman tien.

Tunturipöllö on yksi niistä 14 lintulajista, joka on luokiteltu Suomessa äärimmäisen uhanalaiseksi.

Se ei kuulu Metsähallituksen vastuulle erikseen nimettyihin suojelulajeihin, mutta talon työntekijät inventoivat myös tunturipöllöjä liikkuessaan muiden äärimmäisten uhanalaisten, kuten naalin ja tunturihaukan perässä.

Ylitarkastaja Tuomo Ollilan hallusta löytyy tunturipöllön pesinnöistä Suomen tarkinta paikkatietoa, joka on erittäin salaista.

– Jos jotain löytyy, emme halua ottaa pienintäkään riskiä, että asuttua pesää häirittäisiin.

Ollilalla on tiedossaan varoittava esimerkki Ruotsista.

Hänen ruotsalainen kollegansa kertoi taannoin radiossa tunturipöllön poikasesta, joka oli vastikään löydetty. Paikaksi hän ilmoitti suurpiirteisesti ”Jämtlannin tunturit”. Jämtlannin lääni on liki kymmenesosa Ruotsin maapinta-alasta ja paljolti tunturia.

Heti seuraavana päivänä pesänryöstäjät olivat nousseet helikopteriin ja lentäneet pitkin Jämtlantia löytääkseen paikan. Asia selvisi viranomaisille vasta myöhemmin, munarosvojen jäätyä kiinni.

Siksi Ollilalla on uteliaiden varalta suunnitelma sille hetkelle, kun Lapista tavataan jälleen pesivä tunturipöllö.

– Älkää soittako minulle. En kerro.

Harry Potterin uskollisin ystävä

Maailman kuuluisin tunturipöllö on Hedwig. Siitä tuli tunnettu ympäri maailmaa fantasiahahmo Harry Potterin lemmikkinä.

Potter sai Hedwigin syntymäpäivälahjaksi 11-vuotiaana. Se oli hänen uskollisin ystävänsä ja kuljetti postia noitakoulu Tylypahkan oppilaille. Lopulta Hedwig kuoli iskuun, joka tuli harhautuneesta tappokirouksesta.

Kun J.K. Rowlingin luoma Harry Potter nousi suosioon, Norjassa pelättiin julkisesti, alkaako vuonomaan tuntureilla liikkua varkaita pyydystämässä tunturipöllöjä lemmikeiksi.

Tunturipöllön on todettu olevan myös yksi munavarkaiden halutuimpia kohteita.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös