Lukemisto

Pimeää viinaa, maksullisia naisia, käräjäjuttuja ja karkeaa kieltä – Tommi Ruikka oli vanhan Rovaniemen mahti-isäntiä, mutta myös virkavallan ja herrojen mieliharmi, jonka nimi näkyy yhä katukuvassa

Uusintajuttu, julkaistu 1. kerran 24. tammikuuta 2015

Timo Heiskarin kokoelma
Tuomas (Tommi) Ruikka rikastui aluksi kultaa kaivamalla, sen jälkeen muun muassa maanomistajana ja viinanmyyjänä. Kreeta Ruikka hoiti salakapakkaa miehensä rinnalla.

Tuomas (Tommi) Ruikka rikastui aluksi kultaa kaivamalla, sen jälkeen muun muassa maanomistajana ja viinanmyyjänä. Kreeta Ruikka hoiti salakapakkaa miehensä rinnalla.

Risto Pyykkö

Tuomas Ruikkaa mahtavampaa maanomistajaa oli vaikea löytää Rovaniemen kirkonkylästä sata vuotta sitten.

Hänen isännöimänsä Jacobsbergin tilan maita riitti kilometrikaupalla, melkein Kemijoen rantatörmältä yli Korkalovaaran, lähelle Sinettäjärveä. Pitkin kirkonkylää asui mäkitupalaisia, jotka elivät Jacobsbergin vuokralaisina.

Ei ihme, että Ruikan Tommiksi tituleerattu talollinen jätti nimensä paikannimistöön. Nykyisen Hallituskadun länsipää tunnettiin taannoin Tomminkatuna ja nelostien ylittävä silta edelleen Tomminsiltana.

Tuomas Ruikka (1846-1932) olisi voinut jäädä historiaan myös paljon huonommassa valossa.

Timo Heiskari lähti tutkimaan isoisoisänsä lankomiestä ja löysi paljon muutakin kuin mahti-isännän.

Viinatrokarin, salakapakoitsijan ja rettelöitsijän, joka työllisti virkavaltaa ja herätti pahennusta Rovaniemen herrasväessä.

Kilokaupalla kultaa Ivalojoelta

Ruikan talo seisoi nykyisen Valtakadun ja Ukkoherrantien kulmassa, Konttista vastapäätä. Isännän juuret löytyivät alempaa Kemijoelta, Ruikan kylästä.

Tommi Ruikan isä Matti Ruikka (1820-1901) tunnettiin laajalti Susi-Ruikkana. Lempinimensä rehvakas talollinen oli ansainnut tapettuaan suden suksisauvalla Jaatilanvaarassa.

Susi-Ruikka omisti vauraan lohitalon Petäjäskosken niskalla ja satoja poroja, ajokkaitakin kymmenittäin. Parhaalla härällään hän ajeli tarinan mukaan mutkin Kemijokisuulla yhden vuorokauden aikana, susiturkki yllään. Tienvartiset vain nyökyttelivät, kun ohi vilahti lumiryöppy, jonka seasta kuului porohärän koparoiden napse: ”Susi-Ruikka menee.”

Ruikat eivät tyytyneet taloonsa, tiluksiinsa, poroihinsa ja kaloihinsa. Kun Ivalojoelta löytyi kultaa 1860-luvun lopulla, he ryntäsivät mukaan.

”Viisi virstaa Kultalan yläpuolelle” tehdyn valtauksen omistajaksi ja työnjohtajaksi tuli Susi-Ruikan toiseksi vanhin poika Tommi. Hänen nuorempi veljensä Olli listattiin työmiehiin, joita oli valtauksella kolmattakymmentä.

Ensimmäisenä kesänä 1871 valtaus tuotti virallisen ilmoituksen mukaan lähes viisi kiloa kultaa. Seuraavana sitä löytyi yli kuusi kiloa.

Kultahistoriassa elää sitkeästi huhu 395 gramman kimpaleesta, jonka Tommi Ruikka olisi löytänyt kesällä 1872 valtaukseltaan. Se olisi suurin Suomesta koskaan löydetty, jos se olisi aikanaan dokumentoitu.

Kolmantena kesänä kullantulo ehtyi. Se ei haitannut Tommi Ruikkaa, joka oli ehtinyt jo vaurastua.

Ja suurimmat rikkaudet olivat vielä edessä.

Kauppiaan leski emännäksi

Jacob Henrik Jääskö (1819-1879) oli monen toimen mies.

Hän toimi Rovaniemen pitäjän puuseppänä, siltavoutina ja myöhemmin metsäpäällysmiehenä. Siinä sivussa hän raportoi Rovaniemeltä Oulun Wiikkosanomiin.

Jääskö nikkaroi myös talon, joka ilmestyy uudistilana dokumentteihin vuonna 1848. Perustajansa mukaan tila sai nimekseen Jacobsberg.

Heiskarin selvitysten mukaan Jacobsbergissa ehti olla liuta isäntiä, ennen kuin se sai omistajakseen kaksi veljestä joko 1877 tai 1878. Silloin Tuomas ja Olli Ruikka ostivat tilan.

Samoihin aikoihin Tuomas Ruikka astui avioon Kreeta Kurtin (o.s. Junkkara) kanssa. Hän oli Timo Heiskarin äidin isoisän sisko.

Morsiamelle liitto oli toinen. Muutama vuosi aiemmin hän oli jäänyt leskeksi maakauppias Isak Kurtista.

Kurtti oli ostanut tiluksia muun muassa Korkalon kantatilasta. Kun hän kuoli, Kreeta peri jotain, koska lapsiakaan ei ollut. Tommi Ruikka saikin osan Jacobsbergin myöhemmästä maaomaisuudesta naimakauppana, Heiskari arvelee.

Maakauppiaana yrittäneeltä Olli Ruikalta loppuivat rahat ja hän teki konkurssin. Vuoden 1885 henkikirjassa Tommi Ruikka mainitaan Jacobsbergin ainoana isäntänä.

– Tila oli mennyt pakkohuutokauppaan. Sieltä Tommi oli ostanut sen yksin itselleen, Timo Heiskari sanoo.

Mutta millä rahoilla? Vastausta voi arvailla Heiskarin keräämistä käräjäuutisista.

Esivallan vihollinen – kansan sankari

Joulun alla 1881 oululainen sanomalehti Kaiku tarjosi lukijoilleen uutisen pohjoisesta: Monivuotinen luvaton viinanmyynti Rovaniemen nimismiespiirissä.

Lehden mukaan ”Tuomas Ruikka vaimoineen monta vuotta herkeämättä sekä pyhinä että arkina on myyskennellyt väkeviä juomia, rommia ja paloviinaa, ostajien halun ja varallisuuden mukaan”.

Kaiku tiesi kertoa, että Ruikka olisi saanut jo aiemmin tuomion samasta asiasta, mutta onnistunut valituksillaan lykkäämään sen täytäntöönpanoa vuosia. Nyt lehti ennusti ja toivoi viinanmyyjille vettä ja leipää: ”Se kirous, minkä nuo kapakan pitäjät Ruikka vaimoineen ovat kunnassa aikaansaaneet ja levittäneet laittomalla kaupallaan, pian tulee estetyksi edemmäs leviämästä.”

Tuomiosta ei ole tietoa. Jos sellainen tuli, se ei saanut Tommia ja Kreetaa luopumaan yrittäjyydestään.

Valtio hillitsi luvatonta viinankeittoa ja -myyntiä minkä pystyi. Mutta virkavaltaa oli vähän, salakuljettajia paljon ja viinalle persoja suita loputtomasti.

Rovaniemellä rankoille huvituksille riitti kysyntää erityisesti. Kirkonkylästä tuli 1800-luvun lopulla pohjoisen metsäsavotoiden keskuspaikka. Jätkiä tuli ja meni, eivätkä he kyselleet, oliko kurkkuun kaadettu viina valtion vai laitonta. Vielä 1880-luvulle tultaessa Rovaniemellä ei ollut ainuttakaan laillista krouvia. Salakapakoita kyllä, muuallakin kuin Jacobsbergissä.

Kuvernööri komensi entisen sepän Juho Pekka Petterssonin Rovaniemelle poliisiksi hillitsemään hurjinta menoa.

Pettersson ehti kunnostautua trokareiden polttajana, kunnes joukko rovaniemeläismiehiä – yhtenä Tommi Ruikka – telkesi kevättalvisena yönä 1890 hänet kotiinsa ja ryösti viinapoliisin makasiinista sinne takavarikoidut ”viisikymmentä kannua väkijuomia”.

Pettersson puski ikkunan läpi pihalleen ja ampui revolverinsa tyhjäksi, mutta laukaukset paukkuivat pimeään yöhön. Miessakki meni ja vei viinat mennessään.

Virkavalta selvitti tapahtumia vuosia. Todistajia oli vaikea löytää ja vielä vaikeampi saada käräjille. Rahvaalle salakapakoitsija saattoi olla sankari eikä rikollinen.

– Ehkä Tommi käytti todistajiin myös omia konstejaan. Rahaa ainakin oli, Timo Heiskari sanoo.

Tuomio suli kymmenesosaan

Viimein maaliskuussa 1895 – lähes viisi vuotta tapahtuneen jälkeen – kihlakunnanoikeus tuomitsi neljä miestä vankeuteen. Ruikalle rapsahti neljä vuotta osallisuudesta ryöstöön.

Kirkonkirjojen mukaan Tommi Ruikka osasi lukea ja kirjoittaa perin kehnosti. Valittaa hän osasi, tai löysi sitä hoitamaan ainakin oikeat apulaiset.

Vaasan hovioikeudessa vankeustuomio suli yhteen vuoteen, ja lopulta siitäkin vain kolmasosaan, kun senaatti oli vahvistanut päätökset.

Neljästä vuodesta tuli neljä kuukautta.

– Hänellä näytti olleen taito selvitä pahoistakin paikoista, Heiskari päättelee.

Kesällä 1895 Tommi Ruikka tuomittiin linnaan luvattomasta viinanmyynnistä – lehtiuutisen mukaan jo neljännen kerran. Nyt vankeutta tuli seitsemän kuukautta, ennen kuin senaatti lievensi sitä kolmanneksella käsiteltyään tuomitun armonanomuksen.

Oli isäntä telkien takana tai ei, elämä Jacobsbergissa jatkui vilkkaana.

Rengit hoitivat porokarjaa, joka kasvoi ja tuotti. Vuokratuloja virtasi monesta mökistä. Talosta sai rahalla yösijan, sapuskaa ja juotavaa. Sitä väkevämpääkin.

Markkinoiden aikaan meno vain kiihtyi. Silloin ilotytötkin tälläytyivät Jacobsbergin liepeille havittelemaan asiakkaita.

Rovaniemen parempi väki katseli paheksuen Ruikan Tommin hommia. Eikä vähiten mahtimies, joka isännöi vastapäätä.

Timo Heiskarin kokoelma

Tommi Ruikan talo, Jacobsberg, näytti perin arkiselta Kemi Oy:n mahtavan Konttisen naapurissa, nykyisen Valtakadun ja Ukkoherrantien kulmassa. Ilmakuva on 1930-luvulta.

"Samperin" mieliharmi

Kemi Oy oli perustettu 1893 ja metsänhoitaja Hugo Richard Sandberg nimetty sen ensimmäiseksi metsäpäälliköksi.

Lapin savotat nostivat puulaakin nopeasti. Pian Kemi-yhtiö oli ”puolueista paras ja aatteista ainoa” ja sen lähes kaksimetrinen, kovaotteinen ja -ääninen metsäpäällikkö ”Lapin leivän isä”.

Sandberg – kansan suussa Samperi – oli tottunut käskemään. Ja siihen, että kun hän käskee, muut tottelevat.

Se koski myös naapuria, jonka nimi oli Tommi Ruikka.

Puutavaramies Terje Olsen oli pannut vauhtiin 1870-luvulla Lapin ensimmäiset suuret savotat ja rakennuttanut norjalaiselle yhtiölle komean päämajan, Konttisen. Palatsin rinnalla Rovaniemen rakennukset näyttivät perin arkisilta. Jacobsberg oli sekin vain tavallisen harmaa, hirsinen talo.

Kun Kemi-yhtiö ja Sandberg tulivat Konttisen isänniksi, naapurisopu joutui koetukselle.

Aikalaiskertomusten mukaan Ruikan talo kävi Sandbergin silmään sen verran pahasti, että hän esitti sen kunnostamista laudoittamalla. Yhtiö tarjoutui julkisivuremontin maksajaksi.

Ruikan Tommi tunsi arvonsa. Hänellä oli maata moninkertaisesti Konttiseen verrattuna. Hänkö tarvitsisi Kemi-yhtiön apua?

Sandbergin mahtailu jäi kalvamaan Jacobsbergin isäntää.

Talvella 1906 lakot seisauttivat Kemi-yhtiön työmaat. Palkanalennuksista suivaantuneet metsä- ja uittotyöläiset perustivat Pohjolan Tukkityöläisten Renkaan puolustamaan etujaan, joita se katsoi metsäpuulaakien tallaavan, erityisesti Kemi-yhtiön.

Sandberg ei suvainnut jätkien tiukentuvia vaatimuksia saati lakkoja. Hänelle Rengas oli punainen vaate. Kun tuore ammattiyhdistys tiedusteli Kemi-yhtiöltä maata Rovaniemelle rakennettavalle toimitalolleen, metsäpäällikkö tuskin edes kuunteli ehdotusta.

Mutta naapurista löytyi mies, joka kuunteli. Elokuussa 1906 Tommi Ruikka vuokrasi Renkaalle maapläntin nykyisen Kansankadun ja Urheilukadun kulmauksesta.

Kirkonkylän nokkamiehet – Sandberg yhtenä heistä – olivat varoitelleet Jacobsbergin isäntää tukemasta tukkityöläisiä. Mikään ei pidätellyt Ruikan Tommia. Ja kaikkein vähiten Kemi-yhtiö, joka oli tarjoutunut jopa ostamaan Renkaan havitteleman maakappaleen.

– Kemi-yhtiön rahat eivät riitä tähän tonttiin, Jacobsbergin isännän kerrotaan vastanneen.

Siihen – myöhemmän työväentalon ja nykyisen Kansantalon paikalle – nousi yhden syksyn ja talven aikana Renkaan talo. Pitkä rakennus näkyi Ruikan maiden yli Konttiseen asti.

Kauppalan tiukka vastustaja

Naapurukset päätyivät vastakkain myös kunnallisrintamalla.

Kasvanut kirkonkylä halusi kauppalaksi. Sandberg puolsi innokkaasti hakemusta, joka jätettiin senaattiin 1910.

Maata enemmälti omistaneet isännät vastustivat muutosta kauppalaksi. Tommi Ruikka oli valittanut kuvernöörille kohta sen jälkeen, kun kuntakokous oli lähtenyt ajamaan asiaa. Pelkona oli, että perustettava kauppala voisi pakkolunastaa valtion varoin yksityismaita, myös Jacobsbergin.

Tommi Ruikka voitti tämänkin erän. Rovaniemestä tuli kauppala vasta 1929.

Jacobsbergin emäntä kuoli vuonna 1911.

Tommi Ruikka jäi isännöimään taloa, maita, karjaa ja porotokkaa, mutta ei yksin. Hänellä ja Kreetalla oli kaksi yhteistä poikaa, vuonna 1880 syntynyt Matti ja kolme vuotta nuorempi Kalle. Sen päälle oli liuta palvelusväkeä ja vuokralaisia.

Piikoja talossa oli kaksittain, ja paikalliset olivat panevinaan merkille, että isäntä – yli kuusikymppinen – vehtaisi molempien kanssa. Kirkkoherra Aatu Laitisen kerrotaan nuhdelleen Tommia asiasta. Tämä torjui moitteet karkealla tyylillään.

– Olen tasapuolinen, toisen kanssa aamulla ja toisen kanssa illalla.

Kun Laitinen paheksui, ettei niin syntinen kelpaisi hänen haudattavakseen, Jacobsbergin isäntä oli kieltänyt kirkkoherraa edes tarvitsevansa.

– Minulla on omaa maata toistatuhatta hehtaaria. Haudataan sitten tallin taakse kasvattitamman kanssa.

Kirkkomaahan Ruikan Tommi silti päätyi. Hän kuoli 85-vuotiaana tammikuussa 1932 ja haudattiin toiselle hautausmaalle Kreetansa viereen.

Kolttosetkin oli jo unohdettu. Lehden muistokirjoitus luonnehti häntä ”hyväksi naapuriksi ja ystävälliseksi isännäksi, jollaisena tullaan näillä main muistelemaan”.

Keskikaupungin viimeiset lehmät

Tommi Ruikan kuoltua hänen tilansa perivät pojat Matti ja Kalle. Isänsä tavoin he jättivät jälkeensä runsaasti tarinoita.

Yksi niistä kertoo Kallen innosta kulkea elokuvissa. Isoveli Matin kerrotaan paheksuneen asiaa: ”Kunta joutuu vielä hautaamaan meidät, kun Kalle kattelee kaikki rahat seinille.”

Talon omaisuudelle kävi kuten Tommi Ruikka oli pelännyt: kunta ryhtyi pakkolunastuksiin.

Sodan jälkeen säädetyn Lex Rovaniemen turvin kauppala otti haltuunsa yksityismaita korvauksella, jota maanomistajat pitivät kehnona. Lisäksi korvaukset maksettiin osin obligaatioina ja niin hitaasti, että inflaatio söi arvoa.

Ruikan veljeksillä oli keskustan viimeinen navetta. Virkamiehet ja lähinaapurit yrittivät turhaan puuttua asiaan: ”Maksakoon kaupunki velkansa, ennen kuin tulee hajottamaan meidän navettaa.”

Naimattomat veljekset jatkoivat talonpitoa 1960-luvulle asti. Matti kuoli 1969 ja Kalle 1974.


Kommentit (9)

  • Nimetön

    Pitäisi vielä muistaa se, kuinka Matti ja Kalle perustivat testamenttirahaston, jolla lahjoittivat nykyrahassakin useita miljoonia vähävaraisille rovaniemiläisille.

  • Esa Tikkala

    Kiitokset jälleen Risto Pyykölle. Ruikkalaisten vaiheet ovat mielenkiintoinen osa Rovaniemen historiaa. Koska asuin Ruikan veljesten kotipaikan lähellä muistan hyvin erityisesti Kallen.

    Kaikkien Rovaniemen menneistä tapahtumista kiinnostuneiden kannatta lukea hyvät Rovaniemen kaupungin kustantamat historiateokset. Myös Heikki Annanpalon “Rovaniemikuvauksia” on tiivis paketti mielenkiintoisia kirjoituksia paikkakuntamme eri vaiheista.

    Esa Tikkala
    Rovaniemen kauppalassa 67 vuotta sitten syntynyt eläköitynyt musiikinopettaja

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös