Lukemisto

Mystinen Mandajärvi jakoi muinoin pitäjiä, läänejä ja jopa valtakuntia – ratkaisiko pellolainen historian harrastaja arvoituksen, josta on kiistelty yli 400 vuotta?

Uusintajuttu, julkaistu 1. kerran 6.1.2017

Jussi Leinonen
Mikä oli Mandajärvi, muinainen rajapaikka, jonka sijainnista on kiistelty vuosisatoja? Juha Lind löysi "mandajärvensä" Rovaniemen koillisnurkalta.

Mikä oli Mandajärvi, muinainen rajapaikka, jonka sijainnista on kiistelty vuosisatoja? Juha Lind löysi "mandajärvensä" Rovaniemen koillisnurkalta.

Risto Pyykkö

Mauri Yrjänänpoika taisi panna pahan.

Oli kevät vuonna 1596. Ruotsin kuninkaan lähettiläs kierteli pohjoisessa jatkamassa neuvotteluja, jotka liittyivät Ruotsin ja Venäjän edellisenä vuotena solmimaan Täyssinän rauhaan.

Samalla reissulla hän päätti ratkaista Kemijoen suulla kauan kivistäneen kiistan: kuuluisivatko joen lohirikkaudet torniolaisille vai kemiläisille?

Mauri Yrjänänpoika laati rajatuomion. Siinä hän nimesi Tornion ja Kemin rajan alkamaan Kemijokisuun Rajakarista ja päättymään Mandajärveen, ”Mandojärffuihin”.

Rajakari löytyy nykyisiltäkin kartoilta Kemin, Keminmaan ja Tornion yhteisenä rajapisteenä, mutta mikä ja missä on Mandajärvi? Siitä on kiistelty 1600-luvulta lähtien, ja sen vuoksi kävelemme nyt Juha Lindin opastuksella järvenjäällä Rovaniemen luoteisnurkalla.

Maisema on hyinen ja hiljainen. Lahdenpohjukassa pitkä hirsitalo työntää savujuovan pakkaseen. Länsirannan vaara saa tulenkeltaisen taustan auringosta, joka ei jaksa vielä kiivetä sen päälle.

Täältä, Marrasjärveltä, pellolainen historian harrastaja uskoo nyt löytäneensä Mandajärven, historiallisen rajapaikan.

Mutta miten? Ja millä perusteella? Ja miksi asia on niin merkittävä, että sen vuoksi kannattaa vaivata päätään satoja vuosia myöhemmin?

Miila Kankaanranta

Kruunun ja alamaisten yhteinen harmi

Mysteerillä on monta nimeä: Mandojärvi, Mandajärvi, Mantojärvi, Mando-Järffui, Mändö-Jerffwi...

Kaikilla niillä on kutsuttu aikojen saatossa salaperäistä järveä, jonka Mauri Yrjänänpoika kirjasi rajatuomioonsa.

Muinainen rajapaikka olisi saanut vaipua rauhassa historian hämäriin, ellei se olisi jakanut paljon muutakin kuin mahtavia rannikkopitäjiä Torniota ja Kemiä, johon kuului jokivarren kylien mukana myös muuan Rovaniemi.

Mandajärvi merkitsi Kemin pitäjän ja Lapinmaan rajaa. Sitä, kuinka pohjoiseen talonpoikien oikeudet ulottuisivat, ennen kuin alkaisi seutu, jonka kalavedet ja riistamaat kuuluisivat lapinkylille.

Vuosisatojen saatossa Mandajärven voi katsoa jakaneen myös Turun ja Uppsalan hiippakuntia, Pohjanmaan ja Länsi-Pohjan läänejä ja muodollisesti jopa Ruotsin ja Venäjän valtakuntia.

Siksi siinä riitti pureskeltavaa hallitsijoille, oikeusistuimille, maanmittareille, kartantekijöille ja virkamiehille, jotka joutuivat kerta toisensa jälkeen ratkomaan kiistaa rajajärvestä.

– 1600- ja 1700-luvuilla Ruotsin kruunu antoi useita määräyksiä selvittää Mandajärven sijainti, Juha Lind sanoo.

– Sellaista ei olisi tehty, ellei paikka olisi ollut erikoisen tärkeä.

Virkamiehiä helpommalla eivät päässeet hallintoalamaiset, erämaiden ensimmäiset asuttajat.

Sukupolvi toisensa perään he saivat sovitella kulkemisiaan ja pyytämisiään sen mukaan, mihin herrat olivat Mandajärvensä milloinkin sijoittaneet.

– Siitä, missä kukin saa metsästää ja kalastaa, käytiin käräjiä tämän tästä, Lind sanoo.

Monta ehdokasta Mandajärveksi

Muinainen rajapaikka ei ole jättänyt rauhaan edes myöhempiä polvia.

1940-luvulta näihin päiviin tutkijat ovat esittäneet ainakin puolenkymmentä kirjallisuudesta löytyvää tulkintaa, mikä oli ja on Mandajärvi.

Osa heistä on ollut asiastaan niin varma, että on julkaissut kuvia Mandajärvestä. Osa on muuttanut kantaansa tutkittuaan asiaa lisää.

Jos tutkijoiden ”mandajärvet” pistellään neuloina kartalle, ne ulottuvat lähes 150 kilometrin matkalle, Rovaniemen pohjoisosista Muonioon: Mäntyjärvi, Karijärvi, Mantojärvi, Äkäsjärvi...

Kenestäkään ei ole ollut antamaan mystisestä järvestä vedenpitävää vastausta, joka kelpaisi kaikille.

Ristiriitaisuus on saanut myös Juha Lindin – entisen aluemetsänhoitajan, nykyisen eläkeläisen ja historian harrastajan – etsimään Mandajärveään.

Keminmaassa syntyneenä ja Länsi-Lapissa työskennelleenä pellolaista on kiinnostanut kauan, miten Tornionjokilaaksossa ja sen liepeillä on eletty.

– Mandajärvi tuli vastaan lähinnä muita asioita kaivellessa, Lind kertoo ja myöntää arvoituksen vieneen mukanaan.

– Tulkintoja oli niin moneen lähtöön, että pakkohan asiaa oli tutkia lisää.

Piispat lohikymmenysten perässä

Mandajärvi tunnettiin todennäköisesti rajapaikkana jo keskiajalla, satoja vuosia ennen Mauri Yrjänänpojan tuomiota.

Idän ja lännen mahdit ottelivat pitkään siitä, kummalle kuuluu Perämeren rannikko.

Tuhatkunta vuotta sitten Novgorodin valta ylsi Pohjois- ja Luoteis-Venäjältä Kemijoen suulle. Se ei hidastanut Ruotsia, joka valtasi aluetta hitaasti mutta päättäväisesti.

Kirkko oli erityisen innokas häätämään novgorodilaiset takaisin sinne mistä olivat tulleetkin. Taistelu ”vääräuskoisia” ortodokseja vastaan yhdisti jopa keskenään kilpailevat katoliset johtajat, Uppsalan arkkipiispan ja Turun piispan.

Nämä kirkonisät, jotka olivat molemmat sattumoisin Hemmingeja, paiskasivat kättä 1346 Kompanasundissa, vanhassa satamapaikassa Tornion ja Luulajan välillä.

He sopivat hiippakuntiensa välille rajan, joka kulkisi Kaakamajoen ja Kemijoen välistä kohti pohjoista, noudatellen luultavasti jotain paljon vanhempaa rajaa ja jakaen seurakunnat eri piispojen alaisuuteen: Tornion Uppsalaan, Kemin Turkuun.

Näin molemmat pääsivät osille lohirikkauksista, joiden verottaminen oli kirkolle verraton tulonlähde. Varsinkin Turun piispalla riitti rahareikiä. Juuri ennen rajanvetoa hän oli perustanut Turkuun tuomiorovastin viran, koulun ja sairaalan.

Muodollisesti osa piispojen jakamasta alueesta kuului yhä Novgorodille, mutta sellaisen pikkuseikan Hemmingit eivät antaneet häiritä.

(klikkaa kuvaa suuremmaksi)

Miila Kankaanranta

Mauri Yrjänänpoika tukeutui tähän ”piispojen lohirajaan” tai vielä vanhempaan linjatessaan rajaa 1596.

Hän määräsi sen Kemijokisuun Östgrundetista (Rajakari) Kaakaman vähäiseen Rajaojaan ja edelleen syvälle sisämaahan, Mandajärveen.

Kuninkaan rajankäyntiasiamies ei vain tehnyt järven löytämistä helpoksi – sikäli kuin tiesi sijaintia tarkasti itsekään.

Pari vihjettä hän sentään jätti jälkipolville.

Pallo, Sånga, Jouta, Manes...

Rajatuomio kirjoitettiin yli 400 vuotta sitten vanhalla kielellä, tietenkin.

Siksi alkuperäisessä asiakirjassa Perämeri on Saltsiön (Suolameri), Kemijoki Kiemi Elfden ja Mandajärvi Mandojärffui.

Tuomion mukaan mereltä olisi Mandajärvelle noin 31 peninkulmaa. Mandajärveltä olisi noin 3 peninkulmaa Kemijokeen, johon se laskee vetensä.

Ne ovat viiden pisteen vihjeitä. Pähkäiltävää jää paljon.

– Ei tiedetä varmasti, kuinka pitkää matkaa peninkulmalla tarkoitettiin silloin, eikä sitäkään, mitattiinko etäisyys linnuntietä, vesireittiä vai vedenjakajamaita seuraillen, Lind sanoo.

Tutkija Matti Enbuske Oulun yliopistosta antaa karkean mutta valistuneen arvion.

Hän puntaroi, että ennen kuin mittayksiköt yhdenmukaistettiin vuonna 1665, peninkulma olisi ollut noin 4–5 kilometriä – noin puolet myöhemmästä.

– Jos 1500-luvun lopulla puhuttiin 31 peninkulmasta, se tarkoittaisi nykymitoissa todennäköisimmin 130–150 kilometriä, Enbuske laskee.

Mutta vettä vai maata pitkin? Joet olivat valtateitä aina viime vuosisadalle. Jos lähdetään mereltä ylös Kemijokea ja jatketaan Rovaniemeltä Ounasjoelle, mainittu matka toisi jonnekin Tapionkylän ja Patokosken välille.

Sattumaa tai ei, mutta sinne laskee Marrasjoki, joka alkaa Marrasjärvestä.

Entä matka linnuntietä Kemijoen suulta Marrasjärvelle? Sekin mahtuu haarukkaan: noin 130 kilometriä.

Juha Lind kaivaa esiin karttoja perustellakseen, miksi Marrasjärvi olisi Mandajärvi.

Mauri Yrjänänpojan rajatuomioon ei liittynyt karttaa. Siksi tutkijat ovat käyttäneet lähteenä usein Kemijoki- ja Tornionjokilaakson vuoden 1686 rajakarttaa. Siinä maanmittari Jonas Gedda on nimennyt rajan pohjoisnurkalle kaksiosaisen Mandajärven.

– Kartta on niin paljon rajatuomiota nuorempi, että tuskin Geddakaan tiesi enää järven sijaintia, Lind epäilee.

Siksi hän kääntyy Geddan vanhemman virkaveljen Olof Treskin puoleen.

Tresk oli ensimmäisenä kartoittamassa Kemin ja Tornion Lappia. Hänen kauniita dokumenttejaan lähes 400 vuoden takaa voi silmäillä Lapin maakuntakirjaston karttakokoelmassa, jonka vanhimmat osat on nostettu myös verkkoon, Lapin kävijät -sivustolle.

Vuoden 1643 karttaansa Tornion Lapista Tresk on piirtänyt suoran mutta hentoisen pilkkuviivoituksen mereltä syvälle sisämaahan, Pallo Träsckin itäpuolelle – aivan kuin rajaksi.

Vuotta aiemmin ilmestyneestä Kemin Lapin kartasta varmistuu, että Pallo Träsck on tarkoittanut Palojärveä nykyisen Rovaniemi–Pello-tien varressa.

Siinä Tresk sijoitti Pallo Träsckin naapuriin monta muutakin järveä: Sånga, Jouta, Mendo ja Leko. Kaikille löytyy loogisesti vastineet nykykartasta: Sonkajärvi, Jouttijärvi, Mäntyjärvi ja Liekkolammit.

Kun yhdistää kartat ja jatkaa rajalta näyttävää pilkkuviivoitusta parikymmentä kilometriä pohjoiseen, törmää Manes Träsckiin. Pohjoisen kartoittamisen pioneerina Olof Tresk kiersi Lappia niin ahkerasti, että tuli valittaneeksi kirjeissään esimiehilleen, ”ettei ole kotonaan missään”.

Piirustuspöydällä hän veteli välillä mutkia suoraksi. Järvien muodot ovat kartoissa usein summittaisia, saaret kuin rusinoita pullassa, vastaamatta niiden todellista määrää.

Manes Träsck on poikkeus.

Miila Kankaanranta

Juha Lind antaa katseensa kiertää pitkin Marrasjärveä.

– Kaksi saarta, molemmat vielä oikein sijoitettuna. Muotokin on oikeansuuntainen, hän vertaa Treskin karttaan.

Myös laskujoki on piirretty oikein, kohti Ounasjokea ja edelleen Kemiä.

– Ei ole epäilystäkään, etteikö Manes Träsck olisi Marrasjärvi.

Mutta ei niin paljon hyvää, ettei jotain olisi pielessäkin.

Liikkuva järvi

Vanhojen asiakirjojen mukaan Mandajärvi olisi eteläisempi kahdesta peräkkäisestä järvestä, jotka laskevat Kemijokeen.

Treskin kartalla Manes Träsckin yläpuolelta löytyykin toinen järvi, Termeng Träsck.

– Törmänkijärvi. Ainoa virhe, että se on sijoitettuna vähän liian itään, Lind suomentaa.

– Ehkä Tresk oli kuullut Manes Träsckin yläpuolisesta suuremmasta järvestä, muttei ollut itse käynyt enää sen rannalla.

Kemijärvellä hän kävi, ja paineli sitten siihen saaria aivan summamutikassa. Samoin moneen muuhun, kuten Sinettäjärveen, jossa ei ole oikeasti saaren saarta.

Mutta Marrasjärvestä ja sen eteläpuolisesta vedenjakajaseudusta lähes 400-vuotias kartta antaa niin todellisen kuvan, että Lind ei voi uskoa sen olevan sattumaa.

– Manes Träsck on ollut kartoittajalle tuttu, tai ainakin poikkeuksellisen merkittävä järvi.

Samaa kertovat vanhat käräjäpöytäkirjat. Niiden mukaan Marrasjärven pyyntioikeudet ovat olleet alkujaan Tornionlaakson talonpojilla, ennen kuin on alettu kiistellä, kenelle järvi oikeastaan kuuluu.

Niissä riidoissa Mandajärvi on alkanut liikkua.

Kemiläiset olisivat työntäneet rajan mieluusti ylemmäs vallatakseen uusia maita ja vesiä. Lapinmaan asukkaat kantelivat tunkeutujista kruunulle, elleivät väistyneet suosiolla pohjoisemmas. Jossain siinä välissä torniolaiset puolustivat vanhoja oikeuksiaan.

– Jokainen on ajanut käräjillä ja rajankäynneissä omaa etuaan ja sijoittanut Mandajärven itselleen sopivaan kohtaan, Lind tulkitsee.

– Siitä on tullut sellainen soppa, ettei kukaan ole ottanut enää selvää.

Vaikeaa se on nytkin.

Lind muistuttaa olevansa maallikko, eikä halua sanoa, että olisi aukaissut monisatavuotisen mysteerin, jota tutkijatkaan eivät ole saaneet ratkaistua.

– Mutta tulkinnalleni, että Marrasjärvi olisi Mandajärvi, on aivan yhtä hyvät perusteet kuin muillekin.

Jussi Leinonen

Juha Lind Marrasjärven jäällä.

Mikä oli Mandajärvi? Näin vastasivat tutkijat

Juha Joona, Lapin yliopisto: "Mäntyjärvi"

"Minun käsitykseni mukaan kysymys on todennäköisesti Songan pohjoispuolella sijaitsevasta nykyisestä Mäntyjärvestä.

Mauri Yrjänänpojan tuomion mukaan Mandajärvi sijaitsi 31 peninkulman päässä Pohjanlahdesta ja 3 peninkulman päässä Kemijoen vesistöstä eli Ounasjoesta, johon Mandajärvestä lähtevien vesien tuli tuomion mukaan laskea.

Eräästä tuon ajan asiakirjasta käy selville, että tällä alueella tarkoitettiin 1500-luvuun lopulla peninkulmalla 3,8 kilometriä. Tämän mukaan laskettuna peninkulmien määräksi tulisi 29 ja 4. Ajankohta huomioiden tämä on varsin lähellä tuomiossa mainittuja lukuja.

On myös viitattu siihen, että saamenkielinen sana ’manto’ tarkoittaa lähtöpaikkaa eli tässä tapauksessa vesireitin ylintä järveä, mikä määritelmä sopii myös Songan Mäntyjärveen.

Lisäksi voidaan viitata Mandajärvestä vuonna 1686 piirrettyyn karttaan. Kun tätä asiaa kysyttiin Kittilän käräjillä vuonna 1765 vanhoilta lautamiehiltä, nämä kertoivat, että 150 vuotta sitten kittiläläiset kulkivat metsällä Mänty- ja Sinettäjärvellä asti etelässä. Tämän mukaan Kittilän lapinkylä olisi siis tuolloin ulottunut nykyiselle Mäntyjärvelle asti. Mäntyjärvi olisi siis ollut rannikkopitäjien alueen pohjoisin rajapaikka, mikä se Mauri Yrjänänpojan tuomion mukaan olisi tullutkin olla."

Juha Joona on Lapin yliopiston Arktisen Keskuksen tutkija ja oikeustieteen lisensiaatti, joka on perehtynyt erityisesti paikallisen väestön maankäytön oikeuskysymyksiin Pohjois-Suomen alueella.

Matti Enbuske, Oulun yliopisto: "Marrasjärvi"

"Tornionlaakson ja Kemijokilaakson rajasuhteessa on ollut alkujaan kyse kainulaisten ja Novgorodin valtakunnan välisestä rajasta. Siitä tuli 1300-luvun alkupuolella Ruotsin ja Novgorodin välinen valtaraja, kun pohjoisen birkarlit ja kainulaiset olivat sitoutuneet Ruotsin kruunun alamaisiksi.

Vuoden 1596 rajankäynnissä pohjoiseksi rajapaikaksi määriteltiin ”vanhan rajakirjan” mukaisesti Mandajärvi. Olen ollut vakuuttunut, että se oli Sinetän Mäntyjärvi, varsinkin kun hieman pohjoisempaa Nuasjärven itäpuolelta on löytynyt 1600-lukua vanhempi rajaröykkiö.

Kolme 1500-luvun lopun tosiasiaa paikan sijainnista mahdollistavat kuitenkin Mäntyjärveä vahvempaan tulkintaan: Mandajärvi oli Marrasjärvi.

Tiedetään näet, että Mandajärvi sijaitsi 31 peninkulman (n. 130–150 km) päässä Rajajoesta, se laski Ounasjokeen ja sijaitsi 3 peninkulmaa Ounasjoesta (n. 12–15 km). Vielä 1600-luvun puolivälissä Marrasjärvi tunnustettiin Ylitornioon kuuluvaksi rajajärveksi, kunnes se siirtyi riitojen jälkeen rovaniemeläisille.

Samalla Nuasjärven rajapaikka tulee luontevaksi osaksi keskiaikaista rajajärjestelmää Rajajoelta Marrasjärvelle. Tulkintaani vahvistavat myös alueen viimeaikaiset kiehtovat rajaröykkiölöydöt."

Matti Enbuske on Oulun yliopiston dosentti ja filosofian tohtori, joka käsitteli väitöskirjassaan (2008) asutusta ja maankäyttöä Kemin Lapin ja Enontekiön alueella 1500-luvulta 1900-luvun alkuun.

Jukka Kokkonen, Itä-Suomen yliopisto: "Mäntyjärvi"

"Mandajärvestä kirjoitti professori Kyösti Julku 1987 julkaisemassaan rajahistoriallisessa tutkimuksessa Suomen itärajan synty. Siinä Julku lainasi Mauri Yrjänänpojan rajapöytäkirjaa 1596 pohjoisen rajaolosuhteista ja niihin liittyvistä kalastusoikeuksista Kemijoen piirissä.

Asiakirjassa todetaan, että ”raja kulki Mandajärvelle”, kuten Julku asian suomensi. Alkuperäisessä ruotsinkielisessä asiakirjassa asia kuitenkin esitetään seuraavasti: ”och sedan igenom alt landet en Siö wid pass Tretijo en mihl ifrån Saltsiön neml. Mandojärffui som löper in i Kiemi Elfden wid pass till 3 mihl Elfwen”.

Vapaa suomennos menisi näin: ”ja sitten täysin maan halki järvi, noin 31 peninkulman päässä Suolamerestä (Perämeri), nimittäin Mandojärffui, joka laskee Kemijokeen noin 3 peninkulman päässä joesta.”

Todennäköisesti kyse ei ole Mantojärvestä vaan Mäntyjärvestä. Viranomaisen laatiessa asiakirjaansa ruotsiksi Mäntyjärvi vääntyi muotoon Mantojärvi (Mandojärffui).

Todennäköisin vaihtoehto 1500-luvun Mäntyjärvi-nimiseksi rajapaikaksi on Rovaniemellä Ounasjoen länsipuolella, Ylitornion kuntarajan tuntumassa sijaitseva Mäntyjärvi.

Koska 1500-luvun lopulla yksi peninkulma oli nykymitassa noin 5–6 kilometriä, Rovaniemen Mäntyjärven sijainti asettuu kutakuinkin luontevasti Mauri Yrjönpojan esittämiin sijaintimäärityksiin Kemijokeen ja Perämereen nähden."

Jukka Kokkonen on Itä-Suomen yliopiston Suomen historian dosentti ja filosofian tohtori, joka on perehtynyt erityisesti rajahistoriaan.


Kommentit (2)

  • Saaren asukas

    Vuonna 1642 on voinut olla,että saaret ovat olleet veden peitossa,mutta kyllä esim. Perunkajärvellä on ainakin nyt saaria vuonna 2018. Voihan olla,että tulevaisuudessa taas muutaman sadan vuoden kuluttua on saaria lisää tai ei ollenkaan. Maisema muuttuu.

  • Tapani Kuoksa

    Kyllähän Perukajärvestä nuo kolme saarta löytyy. Kannattas kattoo vaikka nyky karttoja.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös