Turve syttyi itsestään tuleen maatilan varastossa Torniossa – Eläimet pääsivät omin neuvoin ulos savusta

Jouni Porsanger
Turve syttyi itsestään tuleen maatilan varastossa Torniossa – Eläimet pääsivät omin neuvoin ulos savusta

Maatilan pihattonavetassa ollut satapäinen ylämaankarja pääsi omin neuvoin ulos savuisesta navetasta. Kuvan yksilö ei liity tapaukseen.

Anne Torvinen

Maatilan polttoainevarastossa ollut lämmitys- ja kuiviketurve syttyi palamaan perjantaiaamuna Länsipääntiellä Tornion Aapajärvellä. Maatilan omistajat havaitsivat itse savun ja hälyttivät pelastuslaitoksen paikalle. Satapäinen ylämaankarja pääsi omatoimisesti ulos savuisesta pihattonavetasta, eivätkä ne loukkaantuneet.

Lapin pelastuslaitoksen Tornion yksikön arvion mukaan turve syttyi palamaan itsestään.

–Palon alku oli syvällä. Joskus turve lähtee käymään ja syttyy palamaan. Tässä tapauksessa turve oli hyvin tiivistetty, mutta silti siellä oli päässyt käymistä tapahtumaan, Lapin pelastuslaitoksen Tornion päivystävä palomestari Lauri Manninen kertoo.

Palon sammuttamiseksi pelastuslaitoksen viisi yksikköä kärräsi varastosta ulos noin sata kuutiota turvetta.

–Turve leviteltiin ympäristöön, pääasiassa lietealtaaseen, josta omistaja aikoo levittää sen pelloille, Manninen kertoo.

Varasto, jonka rakenteet eivät vahingoittuneet, on tyhjennettävä kokonaan, sillä jäljelle jääneessä turpeessa voi vielä kyteä uusi palon alku.

–Haastava urakka se on. Onneksi turvetta saatiin säästettyä sen verran, että siitä riittää joksikin aikaa lämmitykseen ja kuivikkeeksi.

Paikalla paloa sammuttamassa oli viisi pelastuslaitoksen yksikköä Torniosta, Karungista ja Kemistä.

Palossa ei tullut henkilövahinkoja.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös