Surrealistista.
Seison Kolarissa keskellä karun kaivoskylän autiota, tihkusateisen hyistä harmautta ja piskuista pääkatua. Kurkistelen sisään rouheita elämänmerkkejä sisältäviin kontteihin ja asuntovaunuihin; C-kasettinauhureiden aikaan, mutta silti tyyliteltyyn tähän päivään.
Romuläjät, tyhjät koirahäkit, täysi tiskiallas, petaamattomat sängyt ja pöytä kuin bileiden jäljiltä huokuvat tosielämää.
Silti tunnelma on kuin arktisessa länkkärissä, northernissa – ja siihen on hyvä syy.