Helsingin Sanomien vieraskynäartikkelissa (6.9.) eläkkeellä olevat valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki ja hovioikeuden presidentti Olli Varila käsittelivät mielenkiintoisesti Ruotsin Lakineuvostoa (Lagrådet) ja pohdiskelivat Suomessa 1990-luvulla lakkautetun laintarkastuskunnan palauttamista suomalaisen lainsäädäntöprosessin legitimiteetin vahvistamiseksi.
Juha Sipilän hallituksen aikana perustettiin Suomeen lainsäädännön arviointineuvosto, joka on lausunnoillaan parantanut keskeisten hallituksen esitysten tietopohjaa. Arviointineuvoston tehtävät ja kokoonpano ovat kuitenkin toiset kuin lakkautetun laintarkastuskunnan, joka muodostui kolmesta ylimmän oikeusasteen tuomarista.
Oikeusministeriön lainsäädäntöjohtajana seurasin läheltä laintarkastuskunnan toimintaa ja sen lakkauttamista, joka oli monestakin syystä perusteltua. Minun on vaikea nähdä, että uusi laintarkastuskunta/lakineuvosto – ainakaan entisellä kokoonpanolla – pelastaisi Suomen lainvalmistelun.
Pohjoismaisilla Lakimiespäivillä (21.–23.8.) Kööpenhaminassa nostin esiin 2018 Pohjoismaiselle ministerineuvostolle laaditussa ansiokkaassa selvityksessä tehdyn ehdotuksen Pohjoismaisesta lakineuvostosta. Keskustelussa se ei saanut kannatusta.
Ehdotusta voisi kehitellä. Pohdittavaksi voisi ottaa tällaisen toimielimen tehtävät, kokoonpanon ja ennen muuta hyödyn pohjoismaiselle oikeuskulttuurille.
Yksi kehittämissuunta voisi olla pohjoismainen ”Commission for Democracy through Law (Venice Commission)”. Tällainen arvovaltainen toimielin voisi ottaa kantaa vaikeisiin Pohjoismaiden lainsäädännön ja lainvalmistelun kysymyksiin sekä niiden suhteesta kansainvälisiin sopimuksiin ja EU-oikeuteen
Toivoisin, että toimielin ensi töikseen vaikuttaisi pohjoismaisten ja kansallisten komitealaitosten palaamiseen jälleen arvoonsa. Seuraavaksi voisivat olla vuorossa vaikkapa kannanotot alkuperäiskansojen aseman parantamiseksi: esimerkiksi Pohjoismainen saamelaissopimus odottaa vielä voimaantuloaan.