Mäkihypyn ja yhdistetyn lajijohtaja Mika Kojonkoski tiivistää ytimekkäästi valmennusjärjestelmän tarkoituksen. Valmennusarjessa pitää saada voitto vastustajista. Se edellyttää virkeitä hoksottimia, kun järjestelmätason kilpailuetu on hankittava ilman ylivoimaisia resursseja.
Suomessa valmennuksen kehittäjä ja myös valmentajat ovat ällinsä varassa. Hankalimmilla vastustajilla on syvemmät taskut, usein myös suopeammat olosuhteet.
– Menestys edellyttää jatkuvaa kehitystä. Sitä, että joka päivä kyetään harjoittelemaan muita paremmin, Kojonkoski selittää ajattelunsa ja tehtävänsä perusteita.
– Kyse on valmennusosaamisen ja varustekehityksen kilpajuoksusta.
Kojonkoski kehittää lajiryhmille valmennusosaamiseen perustuvaa lajikulttuuria. Mäkihypyssä ja yhdistetyssä se lähtee keskittämisestä ja yhteistyöstä. Henkiset, fyysiset ja taloudelliset resurssit voi kumuloida kokoamalla voimavarat yhteen.
– Kun huippuvalmennusta keskitetään, ammattivalmentajat voivat tehdä hommia yhdessä, sparrata toisiaan, kehittää ajatuksiaan, tehdä suunnitelmia, Kojonkoski luettelee.
Kullekin ansion mukaan
Mäkitoimintaa keskitetään Kuopioon ja Lahteen. Mäkihypyn ja yhdistetyn miesten, naisten ja nuorten maajoukkueet toimivat siellä osin yhdessä. Samalla syntyy keskustelua varusteista, tekniikasta ja kaikista harjoittelun yksityiskohdista, yleisesti ja yksilötasolla.
– Vedämme yhdessä myös kustannussyistä, koska eurolle pitää tavoitella mahdollisimman suurta vaikuttavuutta, Kojonkoski lisää.
Kojonkoski ei mainitse valuuttaa kitisten eikä esimerkiksi mäkihypyn "kuutta suurta" kadehtien.
– Mäessä ja yhdistetyssä on niin sanotut suuret maat. Emme tällä hetkellä pärjää niiden resursseille, mutta ne ovat menestyksellään ansainneet näkyvyytensä ja tukensa, Kojonkoski korostaa.
Tilanne ei muutu valittamalla. Kojonkoski lähtee korjaamaan kurssia järjestelmän, kulttuurin, valmennusosaamisen ja lopulta menestyksen avulla.
– Kyseessä on vuosien haaste, Kojonkoski muistuttaa.
– Emme kylve rahassa, mutta samaan suuntaan nöyrästi ja ahkerasti kulkien voimme muuttaa suuntaa. Meillä on Suomessa edelleen mäkihypyn maailmancupin kisoja (Ruka ja Lahti) ja niiden tuomat mahdollisuudet. Ne ovat Hiihtoliitolle merkittävä tuloerä ja niiden ansiosta resurssimme ovat aivan kohtuulliset, esimerkiksi mäkimenestykseemme nähden jopa melko hyvät.
Tuloksen näkee kiikkutuolista
Kojonkoski, 59, ryhtyi lajijohtajan tehtävään keväällä. Tilannekartoituksen jälkeen hän näyttää keskittyvän ensimmäiseksi perusteisiin ja asioihin, joihin on mahdollisuus vaikuttaa. Osa epäkohdista oikenee itsekseen, jos järjestelmän korjaavat liikkeet onnistuvat.
– Näkyvissä on jo hyvää pöhinää ja positiivisia muuttujia. Harrastajamäärät ovat kääntyneet kasvuun. Toiminnassa ilo ja yhteisöllisyys ovat lisääntymässä. Toimintatavat ovat parantuneet, ja kansallinen kilpailukalenteri on virittymässä, Kojonkoski listaa.
Yhdistetyssä maajoukkue on menestyksen kynnyksellä. Ilkka Herolalla on MM-hopea, ja Eero Hirvonen palasi kesällä tasolleen.
Mäkihypyssä tarvitaan kärsivällisyyttä, vaikka Niko Kytösaho, Eetu Nousiainen, Antti Aalto ja Jenny Rautionaho hyppäsivät kesällä lupaavasti.
– Olympiadi menee nopeasti. Kokonaisuudessaan kyse on kymmenen vuoden projektista ennen kuin olosuhteet ja kaikki muu on päivitetty, Kojonkoski sanoo muutoksen aikajänteestä.
Pelissä on myös Kojonkosken oma unelma.
– Haluaisin sitten joskus kiikkutuolista seurata suomalaista mäkihyppyä ja yhdistettyä hyvillä mielin.
