Halti on kiskaissut hupun silmilleen.
Kuin tulijoita kainostellen tunturi piilottelee pilviverhossa, jonka läpi ei näe juuri mitään. Tai sentään jotain: kiveä. Sitä on määrättömästi joka suuntaan, särmikkäänä ja hankalakulkuisena – aivan kuin kaikki luomistyössä ylijääneet murikat olisi paiskattu juuri tähän.
Louhikossa pienet, oranssipäiset paalut näyttävät reittiä ylös.
Vihdoin sumusta pilkottaa paasi, jossa on keltaista.