Syysiltojen hämärtyessä monet sytyttävät kynttilöitä iloksi ja valoksi.
Tulevana viikonloppuna moni sytyttää kynttilän jonkun kuolleen rakkaansa muistoksi. Pyhäinpäivä kertoo meille elämän rajallisuuden sanomaa. Samoin kuin kynttilä palaessaan vähitellen vähenee ja hiipuu, sammuu pois, samoin on meidän elämässämme. Elämme hetken, kunnes meidät kutsutaan tästä elämästä pois. Marraskuussa vietetään myös Suomen Mielenterveysliiton Mieli-kynttilätapahtumaa. Joskus mielemme järkkyy ja päätämme itse lopettaa elämämme. Tämä ei ole koskaan toivottavaa ja itsemurhan jälkeen jää jäljelle jääneiden rakkaiden sydämeen suuri murhe ja monet kysymykset. Tapahtui rakkaamme kuolema miten vain, aina jää jäljelle kaipaus.
Raamatussa kerrotaan, miten Jeesus meni rakkaan ystävänsä haudalle ja itki. Mutta hän ei jäänyt toimettomaksi, vaan käski avata haudan, hetken kuluttua, hänen ystävänsä Lasarus käveli haudasta ulos. Tämäkin tapahtuma muistuttaa meitä siitä, että kuolema ei voi lopullisesti pitää meitä omanaan.
Taivaallinen Isämme antoi oman Poikansa syntyä maailmaan, elää ihmisen osan ja kuolla. Mutta Hän herätti Poikansa kolmantena päivänä. Ylösnousemuksen toivossa me saamme jokainen elää. Nyt emme tätä ymmärrä, mutta joskus… ylösnousemuksessa. Jeesus myös sanoo meille: ’Minä olen maailman valo, joka minua seuraa, ei pimeydessä vaella’.
Siksi kynttilöiden valo ei kerro meille ainoastaan kaipauksesta, vaan myös iankaikkisen elämän ja jälleennäkemisen toivosta, minkä Taivaallinen Isämme on meille Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta valmistanut.
Siunattua alkutalvea ja pyhäinpäivän aikaa sinulle ja rakkaillesi.
Mirja-Liisa Lindström
kirkkoherra
Tornion seurakunta