Kuu­lui­san ka­pel­li­mes­ta­rin väi­te­tään ah­dis­tel­leen tei­ni-ikäis­tä poikaa vuosia

Yhdysvalloissa maailmankuulu Metropolitan-ooppera kertoi tutkivansa ahdistelusyytökset, joita on esitetty sen entisestä musiikillisesta johtajasta, kapellimestari James Levinestä.

Esimerkiksi New York Times ja New York Post kirjoittivat nimettömänä pysyttelevän miehen kertoneen Levinen ahdistelleen häntä seksuaalisesti 1980- ja 1990-luvuilla.

Tiedot ahdistelusta ovat poliisiraportista, jossa kerrotaan uhrin olleen 15-vuotias epäiltyjen tekojen alkaessa. New York Times -lehti haastatteli nyt noin viisikymppistä miestä ja tämän sukulaista.

Mies oli vuoden 2016 raportin mukaan kertonut poliisille, että kapellimestari oli muun muassa tyydyttänyt itseään hänen edessään.

Yhdysvaltain viihdemaailmaa ovat viime aikoina ravistelleet useat ahdisteluskandaalit, jotka saivat alkunsa elokuvatuottaja Harvey Weinsteiniin kohdistuneista häirintä- ja raiskaussyytöksistä.

Ilmoita asiavirheestä