Koululaisena sain harjoitella vastuunkantamista kattamalla pöydän ja keittämällä lapsuudenkotini vieraille kahvit.

En ikinä ymmärtänyt, miksi ensimmäinen kehotus pöytään käymisestä kaikui kuuroille korville. Ja toinen. Kolmaskin. Kaikki näyttivät kilpaa siltä kuin kukaan ei olisi kuullut kutsua. Eihän se kahvi odottamalla parane? En muista miten tilanne purkautui ja kahvit saatiin viimein juoduksi.