Kun Kari Kallio kaivaa esiin bil­jar­di­kep­pin­sä, vas­tus­ta­jan vat­sas­sa voi kip­ris­tel­lä – "Löpre" on kai­sa­bil­jar­din nal­len­kas­voi­nen le­gen­da, jonka val­ko­ve­nä­läi­ses­sä ei ole varaa edes millin heit­toon

Uusintajuttu, julkaistu 1. kerran 31.1.2014

Rovaniemeläinen Kari Kallio tavoittelee tänä viikonloppuna kaisabiljardin maailmanmestaruutta kotikisoissaan Santaparkissa.
Rovaniemeläinen Kari Kallio tavoittelee tänä viikonloppuna kaisabiljardin maailmanmestaruutta kotikisoissaan Santaparkissa.
Kuva: Anssi Jokiranta

Siinä se lepää, kahdessa osassa, lamppujen hehkussa vihreällä veralla.

Wengepuuta ja vaahteraa, millin- ja grammantarkasti mitattuna ja yhteen nivottuna. Silmiä hivelevänä, valkovenäläisenä käsityönä.

Keppi, jolla on voitettu kaisabiljardissa enemmän kuin millään muulla.

Paksut sormet poimivat osat pöydältä ja pyörittävät ne yhteen. Vielä hitunen liitua kepin kärkeen, niin mies on valmis kumartumaan pöydän ääreen.

Kops, tumps ja kops.

Keltainen pallo kimpoaa vastakkaisesta vallista ja katoaa keskimmäiseen pussiin.

Kun kaisabiljardia pelataan kilpaa, moni vastustaja pelkää hetkeä, kun rovaniemeläinen Kari Kallio kaivaa valkovenäläisensä esiin suojakotelosta.

Hän on kaisan pelaava legenda, joka on voittanut enemmän kuin kukaan muu.

Nallenkasvoinen, myhäilevä mies, jolla ei tiedetä hermoja olevankaan.

Mutta on hänelläkin painajaisensa.

Kohtalokas muutto

Löpre.

Se ei kuulosta erityisen kuninkaalliselta, mutta niin kaikki kutsuvat Kalliota.

Lempinimi on seurannut vuonna 1964 syntynyttä kantarovaniemeläistä niin kauan, ettei sen alkuperäkään ole oikein selvillä.

Ehkä nimi tuli jääkiekosta, jota hän pelasi lapsuudessaan maalivahtina. Kiekko on voinut pomppia räpylästä, tai muuten lipsahtaa selän taakse vähän halvalla, löprösti.

Kiekkoilijan luistin tökkäsi Ylitorniolla joskus 1980-luvulla.

Kallio oli jo parikymppinen pelatessaan Rovaniemen Kiekon paidassa Etelä-Portimoa vastaan, ajanmukaisesti luonnonjäällä. Kaukalon kulmassa hän kompastui railoon.

Polvi vääntyi, kiekko jäi.

Holkkipolvisuus oli hyvä syy keskittyä biljardiin, josta oli tullut harrastus vähän aiemmin puhtaasti sattumalta. Kalliot olivat muuttaneet radan takaa Vapaudentielle. Uuden kotitalon naapurista löytyi iso pelisali.

– Aloimme ”Hiskin” kanssa kulkea siellä.

"Hiski" tunnetaan urheilupiireissä jalkapallosta siinä kuin Löpre biljardista. Muutaman vuoden vanhempi isoveli Markku Kallio oli RoPS:n kultajalkoja seuran menestysvuosina 1980-luvun lopussa.

Veljekset pelaavat yhä yhdessä kaisaa. Molempien kesälaji on golf.

Vaikka vatsaa on, Kari Kallio ottaisi haasteen monessa muussakin lajissa, kunhan siihen liittyy pallo.

– Minulla on hyvä pallosilmä. Pingis, tennis... Melkein kaikki käy. Opin pelit tosi nopeasti.

Jutun ensijulkaisun aikana Kari Kalliolla oli 44 voittoa rankingkilpailuista. Nyt niitä on 50.
Jutun ensijulkaisun aikana Kari Kalliolla oli 44 voittoa rankingkilpailuista. Nyt niitä on 50.
Kuva: Anssi Jokiranta

Taito ja vuosikymmenien pelikokemus eivät vielä selitä kolmea kaisabiljardin Suomen mestaruutta, 44 voittoa valtakunnallisissa rankingkilpailussa eikä kahta kultakelloa Kouvolan legendaarisista kisoista, jotka ovat vuodesta toiseen lajin suurimmat.

Ei, kaisan kunkku on sitä myös henkisesti.

Tyyni ja hätäilemätön. Ja kivenkova kilpailija, sukunimensä veroisesti, kuvailee joku.

Kukapa tietää, vaikka "Löpre" tulisikin juuri luonteesta. Iso ja leppoisa mies, jolla ei näytä olevan koskaan kiire.

"Jokainen hermoilee joskus, mutta se pitää piilottaa. Itseluottamus on kaisassa a ja o."

Sen tietävät kilpakumppanitkin, jotka kumartuvat vihreän veran ääreen pelaamaan Kalliota vastaan. Moni on myöntänyt, että vatsassa kipristelee silloin kummasti.

Usein se enteilee tappiota.

Kalliokin on sen verran enemmän hävinnyt kuin voittanut, että tietää tunteen.

– Tässä lajissa vanhoilla meriiteillä saa pikkuisen eteen, hän sanoo.

– Kokemattomampi saattaa ajatella, että kunhan saisi kuivat pois, yhdenkin pallon säkkiin pelin aikana. Silloin on helposti jo puoliksi hävinnyt.

Miesten ja klubien laji

Rovaniemen Kunnallisklubin historiikki tietää Rovaniemen ensimmäisen biljardipöydän omistajan.

Hän oli alkujaan vienankarjalainen kauppias Aleksei Krestjaninoff, joka halusi avata kirkonkylään biljardisalin 1917.

Peli oli juurtunut Suomeen Venäjältä 1800-luvulla. Tsaarin armeijan sotilaat löivät innokkaasti juuri kaisaa, joka tunnettiin silloin vielä karoliinana.

Pöydät vetivät ympärilleen suomalaista ylimystöä, mutta myös hämärämiehiä. Rahasta pelaaminen, juopottelu ja vain harvoille avoimet klubit saivat kansan katsomaan pelisaleja vinoon.

Haukkujen pelossa Krestjaninoff myi pöydän rovaniemeläisherroille, jotka olivat juuri perustaneet itselleen klubin.

Pöytä päätyi nykyisen Kalotinlinnan tontilla seisseen Pällijeffin puulinnan vintille.

Siitä lähtien miehet ovat kolisteet kaisaa ahkerasti siellä missä Rovaniemen kunnallisklubi on milloinkin pitänyt majaansa – ja vain miehet.

Naiset pelaavat Suomessa muita biljardilajeja, kuten poolia, jossa pyörii naisille oma sarjakin.

Mutta klubeilla nainen kelpuutetaan vain pelin nimeksi. Ja sen keltaisen pallon, joka pyörii pöydällä kaisana, kahden punaisen ja kahden valkoisen lisäksi.


Joku on pitänyt kaisaa biljardin muodoista miehisimpänä, koska pallot ovat suuremmat ja kepit kookkaammat. Kallio ei niele sitä selityksenä lajin naisettomuudesta.

– Venäjällä pelataan innokkaasti pyramidia, jossa pallot ovat vielä painavammat. Siellä on mukana paljon naisia.

Suomessa miesten klubeilla ja kaisalla on jo toistasataavuotinen liitto. Nainen ei ole mahtunut väliin.

– Pitkä perinne, tuskin siinä muuta on, Kallio uskoo.

Nallenkasvoilta voi lukea pahoittelut.

– Katsoin juuri jostain, kun 17-vuotias venäläistyttö säkitteli kuin miehet. Siinä moni meistä jäisi hopealle.

Nuorempana Kari Kallio sanoo hyökänneensä palloon kuin palloon. Nyt ikä ja vähäisempi harjoittelu ovat tehneet pelityylistä varovaisemman.
Nuorempana Kari Kallio sanoo hyökänneensä palloon kuin palloon. Nyt ikä ja vähäisempi harjoittelu ovat tehneet pelityylistä varovaisemman.
Kuva: Anssi Jokiranta

Kauluspaita ja suorat housut

Ilman naisiakin suomalainen kaisa on pessyt kasvojaan.

Viimeistään tupakkalaki teki lopun saleista, joissa savua olisi saanut melkein leikata veitsellä.

Kallio muistaa takavuosilta kilpakumppanin, joka kumartui lyömäänkin pitkälle palanut tupakka suupielessään.

– Tuhka törötti kokonaisena siinä kärjessä. Monesti ihmeteltiin, miksei sitä ikinä varissut pöydälle.

Kännääviäkään pelaajia ei enää näe. Kalliokin voi kulauttaa kisapäivän aikana kaljan tai pari, mutta ei siinä toivossa, että peli paranisi.

– Ihan seurustelumielessä, odoteltaessa seuraavaa matsia, hän selvittää.

– Kun yksi peli voi kestää kymmenestä minuutista reiluun tuntiin, salilta ei voi lähteä pois.

Lajia on myös puettu uuteen kuosiin.

Kalliokin ehti voittaa lukuisia kisoja verkkareissa. Nyt kisaetiketti edellyttää suoria housuja, siistejä kenkiä sekä kauluspaitaa. Pienemmissä kisoissa pikeepaita kelpaa, kunhan sen rintaa komistaa klubin tunnus.

– A-tasolla, kuten SM-kisoissa, vedetään sitten rusetti kaulaan ja liivit ylle.

Turnauspaikatkin ovat hovikelpoisia.

Kalliokin on kolistellut kaisaa muun muassa Finlandiatalossa, Jyväskylän Paviljongilla ja Kotkan konserttitalossa.

Mutta kaikkein eniten Rovaniemen kunnallisklubilla, enää tosin kahdesti viikossa.

– Nuorempana pelasin älyttömästi, melkein joka päivä. Silloin tein tunnit tähän. Ne pohjat kantavat, kun pitää virettä vähän yllä.

Kettuilu on kielletty

Kunnallisklubin seinällä kaisakeppien rivistöä peittää kangas, jossa hyvinpukeutuneet herrasmiehet muksivat toisiaan.

Oikeasti torailu on kielletty, pienikin. Ja varsinkin kisoissa, jossa v- ja p-sanatkin jäävät huulille.

"Kiroilusta on annettu jossakin jopa miinuspisteitä. Pelirauha on muutenkin ehdoton. Kaverille ei saa kuittailla."

Välillä tekisi mieli. Kaisan pelaajat muistuttavat mitä tahansa kaveriporukkaa, jossa lohkotaan vitsiä milloin mistäkin.

– Ollaan kuin yhtä perhettä. Kun päivän hommat on hoidettu, mennään porukalla syömään.

Rahasta pelataan yhä, joskaan ei yhtä railakkaasti kuin joskus ennen. Nollat ovat putoilleet perästä pois.

Turnausreissuilla Kallio tapaa mennä kisapaikalle jo perjantai-iltana. Silloin hän pelaa rahasta viikonlopun kilpakumppaniensa kanssa.

– Lähinnä nyt sen vuoksi, että saa tuntumaa saliin ja pöytiin, Kallio sanoo.

– Panokset ovat pieniä, ehkä joitakin kymppejä.

Kisoissa palkintoina maksettavat stipendit kattavat matka- ja majoituskulut, jos hyvin käy.

Snookerilla Kyprokselle

Jos Kallio olisi halunnut tehdä biljardissa rahaa, ehkä hänen olisi pitänyt alkaa pelata snookeria, jossa parhaat ovat ansainneet miljoonia puntia.

Sitäkin lajia hän on kokeillut.

Vuosia sitten snooker-ammattilainen Gary Wilkinson kiersi Lapissakin pelaamassa muutaman näytösottelun. Britti oli silloin maailmanlistan seitsemäs.

Kiertuetta järjestänyt maahantuoja oli luvannut etelänmatkan, jos joku pohjoisen miehistä nappaa Wilkinsonilta yhdenkin erän.

Kallio onnistui siinä Kemijärvellä ja pääsi viikoksi Kyprokselle.

– Kun snooker tuli todenteolla, olin pelannut kaisaa jo kauan. Tuntui turhan mutkikkaalta alkaa opetella uutta.

Suurimman kaisapottinsa Kallio haki Moskovasta 1990-luvun alussa, juuri ennen Neuvostoliiton hajoamista.

Isännät olivat kutsuneet kisoihinsa Suomen parhaimmiston. Vieraat kiittivät ja ottivat kolmoisvoiton. Kallio kuittasi kolmannesta sijastaan 2000 dollaria.

Paluumatkalla juna teki ylimääräisen pysähdyksen. Kallio näki hyttinsä ovelta, miten koppalakkiset virkailijat nousivat juuri siihen vaunuun, jossa suomalaiset matkustivat.

Miliisit alkoivat kerätä palkintorahoja pois, aluksi kahdelta parhaalta.

– Kolmoisvoittomme oli suututtanut jonkun pampun, joka oli antanut käskyn. Seurailin hommaa vaunun toisesta päästä ja ajattelin, että minähän en omistani luovu.


Kallio tunki taalansa minne ehti: kenkiin, penkin alle, hyttikaverin taskuihin.

Miliisit tutkivat aikansa ja poistuivat mukanaan kisan kaksi parasta, joiden kotimatkaan Suomeen tuli kuulustelujen mittainen mutka.

– Jotain pojille palautettiin myöhemmin, mutta ei läheskään kaikkea. Se oli sitä aikaa.

Idässä on biljardikulttuuria, jopa lajiin vihkiytyneitä kouluja, siellä riittää pöytiä ja innostuneita pelaajia.

Ja idästä tuli se keppi, biljardislangilla köö.

Kari Kallio omistaa itsekin useita biljardipöytiä.
Kari Kallio omistaa itsekin useita biljardipöytiä.
Kuva: Anssi Jokiranta

Millintarkka työkalu

Kallio pyörittää vielä liitua valkovenäläisensä kärkeen ja kopsauttaa kuvaajan pyynnöstä muutaman pallon.

Sen jälkeen työkalu katoaa koteloon, jossa Kallio kuljettaa ja säilyttää aarrettaan.

Vanha keppikin on hieno, oululaista käsityötä, mutta kertaalleen korjattu.

– Tuli kerran matkatavarahihnalta kolmena kappaleena, Kallio kertaa hetkeä, joka sai rauhallisenkin miehen hermostumaan.

– Se oli kova paikka. Lainakepillä tästä ei tule tasan mitään. Oma on jokaiselle pelaajalle ainoa oikea, tuttu ja turvallinen.

Kallio teetti uuden Valko-Venäjällä prikulleen vanhasta otettujen mittojen mukaan.

– Kärki on 14 milliä paksu. Millikin vähemmän, niin se olisi minulle paljon huonompi, kun tykkään lyödä kovaa.

Siksi hänen painajaisensa liittyy keppiin.

Siihen, että hän olisi aloittamassa peliään eikä löytäisi rakasta valkovenäläistään mistään.

– Silloin olisi turha lähteä yrittämään. Se on melkein sama kuin mäkimies menisi hyppytorniin ilman suksia.

Kuka?

Kari Kallio

Syntynyt 11. tammikuuta 1964 Rovaniemellä, jossa on asunut koko ikänsä.

Yrittäjänä Kaiverrus Kallio Oy:ssä. Yhtiön perusti 1987 hänen isänsä Veijo Kallio, jonka työnäytteisiin kuului muun muassa 25 pennin kolikkoon käsin kaiverrettu Isä meidän -rukous.

Pelannut 1980-luvulta biljardia, enimmäkseen kaisaa.

Edustaa Rovaniemen Biljardikerhoa ja Rovaniemen Kunnallisklubia.

Voittanut kaisassa useita henkilökohtaisia Suomen mestaruuksia ja eniten valtakunnallisia rankingkilpailuja.

Mikä?

Kaisa

Biljardin pelimuoto, joka on kotoisin Venäjältä. Nykyisin kaisaa pelataan lähinnä Suomessa ja Venäjällä.

Kaisassa molemmilla pelaajilla on oma, valkoinen lyöntipallo. Niillä lyödään kahta punaista palloa ja yhtä keltaista, jota kutsutaan kaisaksi.

Pisteitä saa pallojen pussituksen ohella karoista eli ”nakeista”, mikä tarkoittaa lyöntipallon osumaa muihin palloihin pussituksen yhteydessä. Pisteitä saa vain oikein maalatuista palloista: ennen jokaista lyöntiä on kerrottava, mitä palloa lyödään, mihin pussiin ja millä tavalla (osumat muihin palloihin ja valleihin).

Pelin tarkoituksena on kerätä 60 pistettä.

Yksi peli voi kestää viidestä minuutista yhteen tuntiin, jonka jälkeen paremmuus ratkaistaan voittolyönnein.

Poiminta

Kaisan MM-kisat Santaparkissa

Vuoden 2019 MM-kisat pelataan perjantaista sunnuntaihin Santaparkin tiloissa Rovaniemellä.

Perjantaina pelikierroksia on kello 11–22 ja lauantaina kello 10–20. Ottelut jatkuvat sunnuntaina kello 10 päättyen finaaliin, joka alkaa klo 14–16.30.

MM-kisojen palkintopotti on 17 500 euroa, josta voittaja kuittaa 10 000.

Turnaukseen on vapaa pääsy. Katsojille ei ole pukuetikettiä, mutta heiltä toivotaan siistiä pukeutumista.