Viime viikonloppuna Rukan Hiihtostadionilla pohjoismaisten hiihtolajien maailman parhaat yksilöt kilvoittelivat paremmuudesta Ruka Nordicin maailmancup-tapahtumassa. Samaan aikaan vain muutaman sadan metrin päässä stadionista harjoittelivat kumparelaskijat valmistautuen tulevan viikonlopun maailmancup-mittelöön. Viime lauantaina Rukan kumpareikossa harjoitteli myös Suomen maajoukkue. Myöhemmin viikonlopun aikana urheilijat siirtyivät elämään eräänlaisessa kuplassa koronavirusepidemian ehkäisemistoimien aiheuttaessa myös freestylekisojen ympärillä erinäisiä toimenpiteitä.
Kumparejätkät valmiina Rukan möykkelikköön – maailmancupkausi alkaa jälleen Kuusamosta, nyt yleisö ei pääse tilanteesta johtuen paikalle
Kesken jääneen viime kauden jälkeen polvioperaatioissa käynyt Jimi Salonen on ollut parhaimmillaan Rukan maailmancupissa neljäs. Salonen on tänäkin vuonna yksi niistä urheilijoista, joiden harteilla menestystoiveet lepäävät. Taivalkoskelainen Riku Voutilainen haluaa alkavalla kaudella saada itsestään aiempaa enemmän irti kisatilanteissa.
Mainos
Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä
Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi