Team Lakkapää kohtaa lentopallon Mestaruusliigan puolivälierissä oululaisen Lentopalloseura Ettan. Etta oli runkosarjan kolmas ja Lakkapää kuudes.
Syksyllä Team Lakkapää oli Mestaruusliigan kovin nippu, ja voitti peräti yhdeksän liigapeliä putkeen ja päälle vielä cupin ottelun. Joulukuussa joukkue oli sarjataulukossa kolmantena. Voittoputkea seurasi peräti 12 ottelun jakso, jolloin napapiiriläiset voittivat vain kolme peliä. Voitot tulivat vielä lisäksi häntäpään joukkueita vastaan.
Peli meni kiskoiltaan ainakin osittain avainpelaajien vammojen seurauksena. Täysin ne eivät kuitenkaan kummallista sulamista selitä.
Tuskin kaikkea tietää joukkue itsekään, lopulta itseluottamuskin kului ohueksi tappioiden myötä. Runkosarjan lopuksi Lakkapää voitti neljä viimeistä peliään putkeen, osan tosin nihkeästi, mutta selkeästi suunta on nyt parempaan.
Ottelupari on erittäin herkullinen. Pelissä on jälleen pohjoisen lentopallohegemonia. Lisäksi Ettan puikoissa on tuttu mies, rovaniemeläislähtöinen tulisielu Olli Kuoksa .
Runkosarjasijoituksen perusteella tasaisen vahvan kauden pelannut Etta on otteluparin suosikki. Pudotuspelit ovat kuitenkin, kuten hyvin tiedetään, aina oma maailmansa. Liigan kärkijoukkueista juuri Etta on ehkä jopa sopivin vastustaja rovaniemeläisille. Kauden aiemmista keskinäisistä kohtaamisista liigassa ja cupissa Etta on voittanut kolme ja Lakkapää kaksi.
Lakkapää lähtee varmasti murtamaan Ettan tiivistä puolustuspeliä ja kurinalaista taktiikkaa omilla vahvuuksillaan, kovalla syötöllä ja railakkaalla hyökkäyspelillä.
Loukkaantumishuolia riittää edelleen, sillä ykköspassarin Joshua McKayn nilkka ei ole täysin kunnossa. Joel Juurinen on kelpo kakkospassari, mutta puolivälierissä pelinrakentelu on todennäköisesti liian vaativa paikka. Eli kanadalaispassarin nilkasta on paljon kiinni.
Pudotuspelit ovat armotonta taistelua. Ajoittain Lakkapään pelaajien otteet ovat olleet haluttomia ja flegmaattisia. Näin ei voi olla ”pleijareissa”. os joku pelaaja ei anna kaikkea kantamalleen pelipaidalle, voi hän miettiä, miksi ylipäätään urheilee.
Motivaatiota voi kaivaa vaikka Urheiluopiston katossa roikkuvista neljästä mestaruusviiristä. Rovaniemellä on totuttu pelaamaan pitkälle kevääseen ja nostamaan pokaaleja. Kaikkensa antaminen on minimi.
Tähän kevääseen päättyy historiallinen ja erittäin merkittävä osa rovaniemeläistä ja koko Suomenkin lentopallohistoriaa. ”Perunkajärven Machiavelli” Oiva Tapio päättää valtakautensa PerPon peräsimessä. Tapio on johtanut seuraa jo vuodesta 1996 rautaisella otteella ja ollut parhaimmillaan todellinen vahva mies ja vaikuttaja koko kotimaisessa lentopallossa.
Tapion toimintaa on aina ohjannut, usein keinoja kaihtamatta, oman seuran edun ajaminen. Se on tietenkin seurajohtajan tärkein tehtävä. Tämä vaatimaton kolumni ei ole oikea paikka Oiva Tapion uran läpikäymiseen, eikä spekulointiin siitä, mikä on seuran tulevaisuus. Nyt voi vain sanoa, kiitos Oiva ja hyviä eläkepäiviä. Tuntuu todella oudolta ajatella Perungan Poikia ilman Oiva Tapiota.
Pelaajille ja päävalmentaja Henri Tuomelle vielä. Ylittäkää itsenne ja pelatkaa se mitali Oivan jäähyväisten kunniaksi.
Kirjoittaja on peruskoulun lehtori ja urheilutoimittaja.