Kuka oli Ro­va­nie­men kan­sal­lis­pu­vun e­si­ku­vak­si mai­nit­tu Susanna Junk­ka­ra – 1700-lu­vun emäntä päätyi yl­lät­tä­väs­ti his­to­ri­an­kir­joi­hin

Rovaniemen kansallispuvun esikuvaksi mainitaan 1700-luvulla elänyt emäntä Susanna Junkkara. Rovaniemi-viikon kunniaksi kysyimme, kuka hän oli ja millainen oli hänen kuulu vaatekertansa.

Hamekankaiden mallit ja muu suunnittelumateriaali ovat tallessa Lapin maakuntamuseossa, jonne ne on aikanaan saatu lahjoituksena Rovaniemen Kalevalaisilta Naisilta. Etualalla on 1950-luvulla suunniteltu kangas ja taustalla ovat Kansallismuseon kokoelmissa olevan hameen värit, esittelee amanuenssi Hanna Kyläniemi.
Hamekankaiden mallit ja muu suunnittelumateriaali ovat tallessa Lapin maakuntamuseossa, jonne ne on aikanaan saatu lahjoituksena Rovaniemen Kalevalaisilta Naisilta. Etualalla on 1950-luvulla suunniteltu kangas ja taustalla ovat Kansallismuseon kokoelmissa olevan hameen värit, esittelee amanuenssi Hanna Kyläniemi.
Kuva: Pekka Aho

Vuonna 1953 Pohjanhovissa järjestettiin Kalevalainen juhla. Rovaniemi-lehti kertoi tuoreeltaan, että yleisöä oli vähän, mutta niille, jotka olivat paikalle saapuneet, oli näyttävää ohjelmaa. Kohokohta oli heti juhlan alussa, kun hammaslääkäri Viola Kuoksa-Wave esitteli tuoreen Rovaniemen kansallispuvun.

”Puvun esittelijä totesi, että sen suunnittelu perustuu vuonna 1795 laadittuun perunkirjoitukseen. Silloin näet tehtiin Matti Myllärin talossa pesänkirjoituspaperit isännän kuoleman jälkeen ja luettelo sisälsi myös emännän, Susanna Junkkaran, vaatteet. Nämä ovat olleet lähtökohtana pukua luotaessa”, lehti kirjoitti.

Joissakin uudemmissa teksteissä mainitaan, että puvun suunnittelun pohjana olisi myös Kansallismuseon kokoelmissa oleva Susanna Junkkaran hame.

Kuka oli tämä maineikas emäntä ja miten hänestä tuli Rovaniemen kansallispuvun äitihahmo?

Susannaa on etsitty, mutta ei löydetty

Lapin maakuntamuseon amanuenssi Hanna Kyläniemi kertoo yrittäneensä selvittää Susannan tarinaa jo muutamia vuosia sitten. Jäljet loppuivat lyhyeen. Vanhoista rippi- ja perunkirjoista ei löytynyt kuvaukseen sopivaa naista.

Junkkara oli yksi Rovaniemen vanhoista taloista, ja siellä oli Susanna-emäntä. Hän ei kuitenkaan liity Myllärin taloon saati vuoteen 1795, sillä hän kuoli yli 25 vuotta aiemmin. Myllärin talosta Susanna-emäntä löytyy vasta sata vuotta myöhemmin.

– Tässä on taustalla kaksi eri Susanna-emäntää, Kyläniemi epäilee.

Hän lupaa kuitenkin tarkistaa vielä yhden johtolangan. Se on Kansallismuseossa oleva hame, jonka kerrotaan kuuluneen Susanna Junkkaralle. Ehkä hameen yhteyteen on talletettu tietoja myös sen käyttäjästä.

Kyläniemi tilaa hameen kuvan ja tiedot Kansallismuseosta.

Hame on Helsingissä, mutta Rovaniemen kansallispuvun alkuperäiset suunnitteluasiakirjat ovat maakuntamuseolla. Kyläniemi laittaa valkoiset hanskat käteen ja avaa pahvisen kansion.

– Rovaniemen kansallispuku on 1950-luvun tuote eikä se perustu mihinkään valmiiseen kokonaisuuteen, hän sanoo.

Rovaniemen kansallispuvut. Miehen pukuun suunniteltiin myös takki Kansallismuseossa olevan takin mukaan. Sitä ei tiettävästi ole valmistettu.
Rovaniemen kansallispuvut. Miehen pukuun suunniteltiin myös takki Kansallismuseossa olevan takin mukaan. Sitä ei tiettävästi ole valmistettu.
Kuva: Jukka Suvilehto / Lapin maakuntamuseo

Samanlainen tarina on monessa muussakin kansallispuvussa. Malleja etsittiin paikkakunnalta ja Kansallismuseon pitäjäkokoelmista, mutta tarvittaessa myös lainattiin muualta.

– Niistä sitten luotiin pukukokonaisuus sen hetkisten näkemysten ja oikeastaan jopa mieltymysten mukaan, Kyläniemi kertoo.

Rovaniemen naisen puvun suunnitteli monien kansallispukujen äiti, historoitsija Tyyni Vahter. Tarkasti dokumentoiduissa suunnittelutiedoissa näkyy maisteri Vahterin määrätietoinen kädenjälki: ”Esiliina ohutta valkeaa pumpulista harsokangasta. Mallina on Alatornion esiliina (tullut museoon vuosisadan vaihteessa); tämä on tosin musta, mutta kyllä valkea on kauniimpi.”

Rovaniemen pukuun oli tarjolla rovaniemeläinen hevosenkenkäsolki, mutta siihen valittiin jostain syystä 1950-luvulla inarilainen solki. Kyseessä on saamelaiskoru, ja myöhemmin hevosenkenkäsolki on lisätty pukukoodiin toiseksi vaihtoehdoksi.
Rovaniemen pukuun oli tarjolla rovaniemeläinen hevosenkenkäsolki, mutta siihen valittiin jostain syystä 1950-luvulla inarilainen solki. Kyseessä on saamelaiskoru, ja myöhemmin hevosenkenkäsolki on lisätty pukukoodiin toiseksi vaihtoehdoksi.
Kuva: Pekka Aho

"Kyllä valkea on kauniimpi"

Rovaniemeläisintä Rovaniemen naisen puvussa on tykkimyssy, jonka mallina on päähine vuodelta 1890. Myös vyön malli on paikallinen, mutta eri lajia – nimittäin kengänpaula.

Hameeseen oli tarjolla Rovaniemeltä kaksikin mallia, mutta lopputulos on niiden yhdistelmä.

Ensimmäinen oli 1920-luvulla tehty hame, joka itse asiassa oli osa Rovaniemen ensimmäistä kansallispukua. Sen oli suunnitellut ja tehnyt käsityönopettaja Lydia Aurén. Hameen mallina oli ollut Yliruokasen talosta löytynyt harvinaisen komea hevosen loimi. Aurén totesi, että kyseessä on vanha hamekangas, joka on kierrätetty loimeksi.

Jostain syystä Aurénin suunnittelemaa kansallispukua ei otettu Rovaniemellä käyttöön. Hame kuitenkin lähetettiin malliksi Tyyni Vahterille. Siinä oli leveitä raitoja ja kirkkaita värejä. Toisen hameen Vahter löysi Kansallismuseon kokoelmasta, ja lopputulos on näiden yhdistelmä. Siinäkin näkyy Vahterin mielipide.

”Värikuvan raidoitus on tehty Kansallismuseossa olevan Rovaniemen aidon kansanomaisen hameen mukaan. Mutta kun epäilemme, että sen ruskealta näyttävät pohjat eivät tyydytä rovaniemeläisten, samoin kuin piirtäjän ja allekirjoittaneenkaan makua, tehtiin hame sinipohjaiseksi ja sen raidoitusta hieman muunnettiin.”

Rovaniemen kansallispukuun piirrettiin 1950-luvulla myös miehen takki. Sen malliksi löytyi Kansallismuseon kokoelmista Rovaniemeltä taltioitu takki. Kukaan ei tiettävästi ole tätä kansallispuvun takkia vielä tehnyt.
Rovaniemen kansallispukuun piirrettiin 1950-luvulla myös miehen takki. Sen malliksi löytyi Kansallismuseon kokoelmista Rovaniemeltä taltioitu takki. Kukaan ei tiettävästi ole tätä kansallispuvun takkia vielä tehnyt.
Kuva: Pekka Aho

Kansallismuseon vastaus yllättää

Kansallismuseon tiedot vanhasta hameesta osoittautuvat pettymykseksi. Museokortin mukaan hame on tullut museolle vuonna 1915 eräältä keräilijältä ostetun kokoelman mukana. Alkuperäisestä omistajasta ei ole mainintaa, ja paikkatieto Rovaniemikin on lisätty kokoelmaan vasta vuosia myöhemmin.

– Siinä ei siis ole mitään mainintaa, että hame olisi kuulunut kenellekään tietylle henkilölle. Eikä varsinkaan Susanna Junkkaralle, Kyläniemi summaa.

Kansallismuseon kokoelmista löytyy vanha talonpoikaishame, jonka kotipaikaksi on merkitty Rovaniemi.
Kansallismuseon kokoelmista löytyy vanha talonpoikaishame, jonka kotipaikaksi on merkitty Rovaniemi.

Hän arvelee, tietojen sekoittuneen vuosikymmenten saatossa. Todennäköisesti museokokoelman hame ja Susanna Junkkara eivät sittenkään liity toisiinsa mitenkään. Ehkä niissä on ollut vain ainekset herkulliseen, vahingossa syntyneeseen legendaan.

Sen sijaan 1950-luvun uutisessa mainittu perunkirja Susanna Junkkaran vaateluetteloineen pitäisi olla olemassa. Miksi se muuten olisi lehtijutussa mainittu?

Kyläniemi pohtii, että vaateluettelolla ei välttämättä ole ollut suurta roolia kansallispuvun suunnittelussa. Yleensä vaateluetteloissa ei ollut kuvauksia tai muita tarkempia tietoja vaatteista.

Myöskään Tyyni Vahterin suunnitteluasiakirjoissa ei mainita vaateluetteloa saati Susanna Junkkaraa. Yleensä kansallispuvun kokonaisuuskin oli makukysymys.

Kyläniemi arvelee, että ehkä jollakin 1950-luvulla kansallispuvun suunnittelussa mukana olleista on ollut tuo Myllärin perunkirja vaateluetteloineen. Digiarkistoista hän ei sitä toistaiseksi ole löytänyt.

– Jos se on vielä olemassa, se voi olla myös jonkun yksityisen omistuksessa, hän toteaa.

Ratkaiseva oivallus syntyy

Klik! Se ääni saattoi kuulua Hanna Kyläniemen mielessä viime viikolla. Museoammattilaisen työhön kuuluu hyväksyä, että kaikkia palasia ei löydy, mutta toisaalta myös innostua niistä puuttuvista.

Vihdoin hän hoksasi vielä yhden näkökulman.

– 1700-luvulla oli tavallista kutsua naisia heidän tyttönimellään, vaikka he olisivatkin menneet naimisiin, Kyläniemi kertoo.

Susanna Junkkara oli siis luultavasti syntyjään Junkkara.

Ja niin hän olikin. Ja Mylläri on 1700-luvun asiakirjoissa Mölläri.

– Huomasin, että Rovaniemellä oli siihen aikaan kaksi taloa Korkalon kylän eli keskustan alueella. Toista sanottiin Mylläriksi ja toista Mölläriksi, Kyläniemi sanoo.

Amanuenssi avasi arkistot vielä kertaalleen, ja palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Möllärin talon isäntä Matti oli jo kuollut, mutta talo ehkä tunnettiin pitkäikäisen isäntänsä nimellä vielä vuonna 1795. Nuori isäntä, Matin poika Johan oli naimisissa Junkkaran Susannan kanssa.

Perunkirjoitus tehtiin todennäköisesti Johanin kuoleman myötä. Nuori Susanna siis jäi leskeksi vain vuoden avioliiton jälkeen – ja hänen vaatteensa luetteloitiin perunkirjaan.

Kyläniemi perustaa päätelmänsä siihen, että Matti oli kuollut aiemmin ja Susanna meni pian uudelleen naimisiin Keminmaahan.

Susanna jäi toistamiseen leskeksi, ja tämä perunkirja löytyy museoarkistoista digitoituna. Sen äärellä maakuntamuseon amanuenssin sydän sykähtää.

– Katso, tuossa on hänen omakätinen puumerkkinsä. Minusta tämä on suorastaan hellyyttävä yksityiskohta, Kyläniemi sanoo.

On tutkijalle tunteikas hetki, kun historiankirjoista pitkään etsitty henkilö tervehtii lopulta aivan omakätisesti.

Susanna Junkkaran omakätinen puumerkki löytyy myöhemmästä perunkirjoituksesta.
Susanna Junkkaran omakätinen puumerkki löytyy myöhemmästä perunkirjoituksesta.
Kuva: National Archives of Finland

Lue myös:

Toimittajalta: Rovaniemen kansallispuvun kiinnostavaa tarinaa etsittiin koko kesä