
Mitä on köyhyys?
Ensimmäiseksi tulee mieleen, että köyhällä ihmisellä ei ole rahaa! Vastaus on aivan oikein, moni on siksi köyhä, että hänellä ei ole varaa edes ihmisarvoiseen elämään, ruokaan, laskujen maksuun, terveyspalveluihin, etc.
Ensimmäinen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakonissa Matilda Hoffman vihittiin virkaansa 1.9.1872 eli 150 vuotta sitten. Tänä syksynä diakoniatyön juhlavuosi on esillä eri tavoin ympäri suomenniemeä. Tornion seurakunnassa vietetään juhlavuotta ”kuka kuuntelee köyhää” -teeman äärellä.
Köyhyyttä on monenlaista. Jokainen meistä kohtaa sitä elämässämme. Joskus se on todellakin taloudellista köyhyyttä, joskus tunneköyhyyttä. Empatian, myötätunnon ja myötäelämisen puute on yksi tämän ajan suurimpia ongelmia.
Itsekkyys on monen ihmisen helmasynti lähes läpi elämän. Itsekkääksi opitaan jo pienestä pitäen. Toisesta ihmisestä välittäminen, kristillisellä termillä sanottuna ”lähimmäisen rakastaminen” on kuitenkin toinen Jeesuksen antamista tärkeimmistä käskyistä: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, näin Hän meitä kehottaa tänäänkin. Itserakkaus, sen me lähes kaikki osaamme, mutta miten on lähimmäisenrakkauden laita?
Köyhyyttä voi olla myös yksinäisyys, tai yksin jättäminen, syrjäytyminen tai syrjäyttäminen. Sanon tämän ”voi olla”, koska on myös ihmisiä, jotka itse valitsevat yksin elämisen tai yksinäisyyden.
Entäpä toisen väheksyminen, eikö sekin ole köyhyyttä, kun aliarvioidaan ja väheksytään toista. Se on mielenköyhyyttä häneltä, joka väheksyy.
Voi, miten monenlaista köyhyyttä elämässämme onkaan!
Mikään näistä ei ole toistaan vähäisempää, vähemmän merkityksellistä. Köyhyys on konkreettista, mutta myös subjektiivista.
Tässä maailmassa me elämme, tällaisia me olemme. Jälleen haluan viitata Jeesuksen opetukseen: ”kaiken, minkä te olette tehneet heille, sen te olette tehneet minulle”.
Kuka kuuntelee köyhää? Me jokainen tarvitsemme elämässämme joskus kuuntelijaa, auttavia käsiä, rinnalla kulkijaa, rakastavaa sydäntä… toista ihmistä.
Siunausta ja hyvää syksyä!
Kirkkoherra Mirja-Liisa Lindström