Sakon Riihimäen tehtaan 17 rynnäkkökiväärin katoamistapaus on jäämässä mysteeriksi. Poliisihallituksesta kerrottiin tiistaina Lännen Medialle, etteivät viranomaiset aio näillä näkymin selvittää asevarkausepäilyyn liittyviä epäselvyyksiä.

- Kävimme asiaa täällä Poliisihallituksessa tänään läpi ja tulimme siihen tulokseen, ettemme ainakaan tässä vaiheessa lähde mihinkään toimenpiteisiin, sanoo poliisitarkastaja Tommi Reen Poliisihallituksesta.

Lännen Media kertoi sunnuntaina, että lähihistorian merkittävin asevarkaus on jäänyt täysin pimeäksi, jos poliisin kuulutustiedot pitävät paikkansa. Poliisin tiedoista paljastui yllättäen, että Sakon Riihimäen tehtaalta on epäilty kadonneeksi ja etsintäkuulutettu peräti 17 taittoperäistä RK95-rynnäkkökivääriä.

17 RK95-aseen etsintäkuulutuksesta ei ole koskaan tiedotettu julkisuuteen.

Varkausepäily tapahtui asetehtaalla joulukuussa 1995.

Tapauksen silloinen tutkinnanjohtaja Ilkka Laasanen muisteli sunnuntaisessa jutussa, ettei poliisi koskaan päässyt varmuuteen siitä, oliko aseita edes viety.

- Muistan, että aseiden valmistusprosessiin liittyvissä kirjauksissa oli epäselvyyttä, Laasanen sanoi yli 21 vuotta sitten tapahtuneesta tutkinnasta.

Poliisin kuulustelupöytäkirjoissa puhutaan kuitenkin kuudesta kadonneeksi epäillystä rynnäkkökivääristä joulukuussa 1995. Myös poliisin keväällä 1996 julkisuuteen antamissa lausunnoissa puhuttiin kuudesta asetehtaalta kadonneesta rynnäkkökivääristä. Sen vuoksi peräti 17 rynnäkkökiväärin etsintäkuuluttaminen vastoin kaikkea muuta poliisin sen aikaista dokumentaatiota on hyvin ristiriitaista.

Poliisihallituksen Reen arvioi, että aseita on saatettu etsintäkuuluttaa varmuuden vuoksi.

- Parempi näin päin. Olisin enemmän huolestunut, jos varmuudella olisi kadonnut 17 asetta ja vain kuusi olisi kuulutettu. Mitään vahinkoa ei ole näyttänyt tapahtuneen, eikä poliisi näytä menetelleen asiassa mitenkään väärin, Reen sanoo.

Reen pohtii, että aseita ei ole välttämättä koskaan vietykään. Tähän viittaa hänen mukaansa se, ettei yhtään kadonneeksi epäillyistä aseista ole 21 vuoden aikana löytynyt.

- Yleensä näitä varastettuja aseita tulee esille erilaisissa yhteyksissä.

Poliisi on kuitenkin kirjannut aseet kadonneiksi niiden yksilöllisten sarjanumeroiden perusteella. Jostain poliisin on siis täytynyt saada tarkempaa tietoa 17 aseesta.

Asevarkauden huomannut ja siitä aikanaan ilmoittanut jutun avaintodistaja, Sakon ampumaratapuolen sen aikainen työnjohtaja on varma, että kuusi asetta vietiin tehtaalta. Hän ei kertomansa mukaan ole koskaan kuullutkaan, että peräti 17 aseen olisi epäilty olevan kateissa.

Reen myöntää, että 17 rynnäkkökiväärin katoaminen olisi erittäin merkittävä ja vakava rikosasia. Poliisin ristiriitaisesta dokumentoinnista huolimatta asian selvittämiselle ei Reenin mielestä ole aihetta.

- Keinot ovat vähissä. Varkausrikos on jo vanhentunut, ja kun muistikuvat ovat asianosaisilla vähissä, eipä tapaukseen paljon enempää selvitystä ole saatavilla.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös