Naisille voisi olla tarjolla ulkoilualueiden vessojen tyhjennystä – ministeriöiden oli vaikea keksiä tekemistä kansalaispalveluksen suorittajille

Puolueet pitävät meteliä naisten kutsunnoista ja kansalaispalveluksesta. Tuore selvitys heittää kylmää vettä niskaan. Puolustusministeri Niinistön mukaan ainut järkevä ehdotus oli kansalaistaidon palauttaminen kouluihin.

Anssi Jokiranta
Puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) mukaan valtaosa ministeriöistä ei pitänyt kansalaispalveluksen toteuttamista tarpeellisena.

Puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) mukaan valtaosa ministeriöistä ei pitänyt kansalaispalveluksen toteuttamista tarpeellisena.

Anita Simola

Naisille kutsunnat ja heille räätälöity kansalaispalvelu. Tätä on kuultu pitkään ja naisten entistä laajempaa osallistumista kokonaismaanpuolustukseen puidaan varmasti tulevissa vaalitenteissä.

Turvallisuuskomitean virkamiesselvitys kansalaispalveluksesta kaataa kuitenkin kylmää vettä innokkaimpien niskaan. Kysely eri hallinnonaloille ei tuottanut paljonkaan ehdotuksia.

– Ennakkotietojen mukaan valtaosa ministeriöistä ei pidä tarpeellisena kansalaispalvelun toteuttamista. Peräti seitsemän ministeriötä oli tätä mieltä. Mahdollisen tarpeen palveluksen järjestämiselle esitti vain kolme ministeriötä, puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) toteaa.

Selvitys tehtiin viime vuonna julkaistun Elisabeth Rehnin Bank of Ideas ajatushautomon selvityksen jälkimainingeissa.

Siinä lähdettiin liikkeelle siitä, että nykymuotoisen asepalveluksen tilalle tulisi kansalaispalvelus.

Kansalaispalveluksen voisi suorittaa asepalveluksena tai uudenlaisena varautumispalveluksena, joka korvaisi siviilipalveluksen. Varautumispalveluksen suorittaja voisi valita kursseja ja harjoituksia esimerkiksi väestön- tai ympäristönsuojelusta, terveydenhuollosta tai kyberturvallisuudesta.

– Tämä käynnisti turvallisuuskomitean selvityksen. Eri ministeriöiltä pyydettiin lausuntoa siitä, onko niiden hallinnonalalla tarvetta koulutuksen toteuttamiseen, ja jos on, niin mihin tarve perustuu. Edelleen kysyttiin, mitä mahdollinen koulutus voisi olla, Niinistö selventää.

Hänen mukaansa selvitys valmistuu kokonaisuudessaan parin viikon kuluttua.

Vessat ykkösenä

Ehdotuksia oli vain maa- ja metsätalous-, ympäristö- sekä sisäministeriöiltä.

Niinistö korostaa, että ministeriöillä ei ollut halua ottaa vastuulleen koulutuksen järjestämistä tai toteuttamista, mutta muutamia ajatuksia oli kirjattu.

– Ympäristöministeriö ehdotti, että kansalaispalvelusta voitaisiin hyödyntää metsien suojelualueiden hallitussa poltossa eli kulotuksessa. Edelleen sieltä ehdotettiin, että palvelusta suorittavat voisivat tyhjentää metsähallituksen ulkoilualueiden vessat. Jokainen voi miettiä, miten mielekästä tällainen palvelus olisi.

Maa- ja metsätalousministeriön ehdotuksessa palvelusta voitaisiin hyödyntää häiriötilanteissa sähkön- ja vedenjakelun turvaamisessa. Tämä tapahtuisi viranomaisten valvonnassa.

Sisäasiainministeriö kirjasi, että kansalaispalvelulla voitaisiin vahvistaa sisäisen turvallisuuden kokonaisuutta.

– Tämä on laaja ehdotus. Luulen, ettei tämäkään etenisi, sillä hanke voisi kaatua perustuslakiin, kun aletaan puhua sisäisestä turvallisuudesta. Meillä on hallituksen esitys reservipoliiseista perustuslakivaliokunnassa, ja käytännössä se on jo torpattu.

Kansalaistaitoja, kiitos

Yksi kohtuullisen viisas esitys ministerin mukaan sentään löytyy.

– On ehdotettu, että peruskoulun luokilla 7–9 olisi turvallisuutta tukevien taitojen opetusta. Tällaista vanhan ajan kansalaistaidon opetusta voisi harkita uudelleen opetusohjelmiin.

Niinistölle alustavat tulokset eivät olleet kovin suuri yllätys.

– Ongelma on ollut se, että naisten osallistumisesta puhutaan paljon kauniina käsitteenä, mutta kenelläkään ei ole konkreettista ajatusta siitä, miten kansalaispalvelu järjestetään, kuka sen kustantaa, kuka kouluttaa ja majoittaa. Varuskunnat ovat täynnä, sinne ei mahdu yhtään lisää.

Ministeri on sitä mieltä, että keskustelussa on menty tasa-arvokylki edellä.

– Ei ole pohdittu, mitä yhteiskunnan tarpeita palveluksen avulla voitaisiin tyydyttää. Tasa-arvo on hieno asia ja siihen pitää pyrkiä, mutta palveluksen sisältö ei julkisessa keskustelussa ole hahmottunut lainkaan.

Yksi iso asia ovat kustannukset. Jos aletaan kouluttaa sitä ikäluokkaa, joka ei suorita varusmiespalvelusta, hintalappu nousee satoihin miljooniin euroihin.

– On selvää, ettei puolustusministeriö tai puolustushallinto halua ottaa kontolleen kansalaispalvelusta. Jos se tulee, niin oikea osoite on sisäministeriö.

Kunnon selvitys

Niinistön mukaan on tärkeää, että kansalaispalveluksesta tehdään kunnon selvitys ensi vaalikaudella, jos enemmistö niin haluaa.

– Selvityksen voi tehdä ulkopuolinen selvityshenkilö. Aikoinaan Risto Siilasmaa teki selvityksen varusmiespalveluksen uudistamisesta. Toinen vaihtoehto on, että selvitys tehdään parlamentaarisessa työryhmässä.

Asia nousee varmasti esille hallitusneuvotteluissa.

– Koska hanke on alkutekijöissään, on tärkeää tehdä kunnon selvitystyö. Toivottavasti hallitusohjelmaan ei kirjata mitään päätöntä hankkeesta.


Kommentit (8)

  • Niin sitä pitää Jussi!

    Niinistö on paras puolustus ministeri pitkään aikaan.Toivotan jatkoa!

  • Nimetön

    Huonosti on sotaministeri historiansa lukenut. Kaikki se työ minkä lotat ja naiset huollon ja sairaanhoidon osalta, ilmavalvontaakaan unohtamatta tekivät sopii myös nykyaikaan niitä olisi syytä myös harjoitella, eikä sotakoneiden käyttökään ole varmasti useimmille mitenkään ylivoimaista, monissa armeijan tehtävissä naiset pärjäävät paremmin kuin useimmat mammanpojat. Jutusta paistaa pahasti sovinistinen ajatusmalli.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös