Korona jättää jäl­ken­sä käyt­täy­ty­mi­seem­me

-

Jossakin vaiheessa koronaviruksen aiheuttamat rajoittamistoimenpiteet ovat taakse jäänyttä elämää. Jossakin vaiheessa hallitus ilmoittaa, että elämä on palautunut normaaliin uomaansa. Jossakin vaiheessa ei pidä enää pelätä, että saamme joltakin toiselta ihmiseltä koronatartunnan.

Jos eilen pidin lähikaupan kassajonossa pari metriä etäisyyttä edellä asioivaan, niin tänäänhän voin mennä melkein iholle kiinni. Tuskin menen! Kuka onkaan se asiantuntija, joka uskaltaa sanoa, että minkäänlaista koronaviruksen tartuntavaaraa ei ole enää olemassa. Säilytän turvavälin, ainakin jonkinlaisen, jatkossakin. Se taitaa säilyä elämäni loppuun saakka. Älkääkä muut kiilatko siihen vapaaseen väliin, minkä olen tarkoituksella jättänyt.

Ennen koronaviruksen ilmaantumista asioin usein itsepalvelukassalla. Siellä ei tarvinnut jonottaa ja asiointi sujui jouhevasti. Tavalliselle kassalle menen silloin, kun ostoskorissa on punaisella tai keltaisella alennuslapulla merkattuja tuotteita. Siis aika usein. Ei ne itsepalvelukassat ole vielä niin fiksuja, että ne osaisivat lukea alennusprosentin. Jatkossa kylläkin.

Itsepalvelukassat ovat useissa liikkeissä juuri nyt kiinni. Toimenpiteellä halutaan suojella sekä avustajaa että asiakasta mahdolliselta koronavirustartunnalta.

Ruokakorin tilaaminen netin kautta on yksi koronaviruksen aiheuttama muutos monen arkielämään. Toki ruokakoreja on tilattu jo aiemmin, mutta nyt se on tullut osaksi arkipäivää useille perheille. Itse en ole vielä kokeillut ruuan tilaamista netin kautta. Pitää joskus testata sitäkin, kun mieli ei tee lähteä ruokakauppaan.

Ruuan kerääminen ja kotiin tuominen maksaa kaupasta ja kuljettajasta riippuen tietyn summan. Pitkässä juoksussa ruuan pakkaaminen valmiiksi tai kotiinkin tuotuna voi tulla edullisemmaksi kuin normaali ostosreissu. Heräteostoksia ei nettikaupassa voi enää tehdä kun tilaus on liikkeellä.

En koe kaupassa käyntiä rasitteeksi. Rasitus kohdistuu lähinnä vain pankkikorttiin. Näinkin pienellä paikkakunnalla tulee kaupassa tavattua tuttuja ja vaihdettua viime aikojen kuulumisia. Mikäs siinä. Ahdistus hiipii puseroon ainoastaan silloin, kun kassoilla ei ole tarpeeksi henkilökuntaa. Jonottaminen on tympeää puuhaa, etenkin silloin kuin oma kassajono jumittaa. Näinhän se tahtoo monesti käydä, että edessä oleva on ottanut mukaansa kolikkopörssin, mistä aletaan kaivaa sopivaa summaa.

Koronavirus jättää jälkeensä myös työelämään. Ainakin etätyöt tulevat lisääntymään. Isoilla paikkakunnilla tulee toimistotiloja vuokralle, kun työnantaja on huomannut, että töiden tekeminen sujuu kotonakin. Henkilökohtaisesti haluan pitää kodin ja työn erillään. Työt jäävät työpaikalle ja kotona hommataan muuta kivaa.