Jääkiekkoliigan KooKoo vahvistaa puolustustaan Turusta saapuvilla Martin Bergerillä ja Kalle Valtolalla , seura kertoi tiistaina. Sopimukset ovat kaksivuotisia.
–Molemmat ovat nuoria ja pelitaitavia puolustajia, jotka sopivat ryhmäämme erinomaisesti, KooKoon urheilujohtaja Jarno Kultanen kommentoi.
Berger, 21, on pelannut TPS:n liigajoukkueessa kahden viime kauden aikana 93 runkosarjaottelua. Tällä kaudella hän kokosi TPS:n paidassa 42 ottelussa tehot 2+6, ja pelasi lisäksi kolme lainapeliä sekä Sportissa että KooKoossa.
Valtola, 22, pelasi päättyneellä kaudella TuTossa ja oli Mestiksen puolustajien pisteykkönen tehoillaan 14+32.
–Liiga on ollut jo pidempään tavoitteeni ja sen eteen olen tehnyt töitä, joten ei tarvinnut kauaa miettiä, kun KooKoosta otettiin yhteyttä, Valtola kommentoi.