Kont­ti­sen ke­sä­teat­te­ri hakee näyt­te­li­jöi­tä – ensi kesänä esi­te­tään Maail­man ympäri 80 päi­väs­sä

Ensi kesänä Konttisen kesäteatterissa nähdään Maailman ympäri 80 päivässä. Jules Vernen klassikkoon perustuva road movie -näytelmä kertoo yllättävästä matkasta, joka on seurausta vedonlyönnistä. Matkalla ylitettävät esteet ja vastukset muuttavat toisilleen tuntemattomien henkilöiden keskinäiset suhteet loppuiäksi.

Näytelmän käsikirjoittaa ja ohjaa monista teattereista tuttu Joni Kuokkanen, jonka käsialaa oli myös viimekesän menestyksekäs Robin Hood.

– Tiedän minkälaisia ihmisiä haluan mukaan, mutten ole kaikkia heitä vielä kohdannut, Kuokkanen sanoo.

Maailman ympäri 80 päivässä -näytelmään haetaan nyt näyttelijöitä, joita varten järjestetään ensi sunnuntaina avoin näyttelijähakutilaisuus. Tilaisuus on tarkoitettu kaikille yli 16-vuotiaille, joita kiinnostaa kesätyö teatterissa. Tilaisuuteen ei tarvitse valmistautua muuten, kuin saapumalla paikalle ja olemalla valmiina vastaamaan muutamiin kysymyksiin ja tekemään mahdollisesti pieniä ohjaajan antamia tehtäviä.

– Meille on tulossa huipputiimi! Puvustuksesta ja lavastuksesta vastaa Elina Vasko, jonka viimeisin työ on Aateliskalenterin mehevä puvustus Rovaniemen teatterissa. Äänimaailman luo alan mestari Antti Lindholm, jonka työtä voidaan parhaillaan ihastella muun muassa tanssiteatteri Rimpparemmin teoksessa Kertomus seitsemästä hirtetystä, kertoo kesäteatterin tuottaja Eino Hantula.

Konttisen kesäteatteri on pisimpään Rovaniemellä kesäteatteria tuottanut ammattimaisesti toimiva kesäteatteri. Konttisen tyylin mukaisesti esityksissä on koettavaa kaiken ikäisille, eli katsomoon voi hyvillä mielin tulla aikuiset ilman lapsiakin.

Näyttelijähaku sunnuntaina 31.3. klo 16 Lappia-talon ylälämpiössä.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä