Kirkkaa valojuovat ampaisevat korkeuksiin mustalla taivaalla. Lakipisteessään ne räjähtävät, repeytyvät välkehtien eri ilmansuuntiin ja hiipuvat näkymättömiin. Yhä uudelleen ja uudelleen.
Suomi täyttää 100 vuotta. Tuhatpäinen ihmisjoukko tuijottaa ilotulitusta Tampereen keskustassa. Yhdet kalpeista kasvoista ovat minun.
Seuraan, miten valo käyttäytyy. Ajattelen Ylitorniolla varttunutta isotätiäni.
Siitä asti, kun luin hänen muistelmansa, olen halunnut kysyä: Elsa, miltä taivas näytti? Silloin, kun juoksit kranaattisateessa.