Ko­mis­saa­rik­si veik­kail­tu Jutta Ur­pi­lai­nen va­roit­taa: pitkään jat­ku­nut kokemus epä­oi­keu­den­mu­kai­suu­des­ta voi johtaa Suo­mes­sa­kin vä­ki­val­taan

Kansanedustaja Jutta Urpilaisen (sd.) talvitakki on kirkasta pinkkiä.

Väri on harkittu ja tarkasti valittu. Se erottuu mustien talvivaatteiden tasaisesta virrasta. Keskellä sohjoista pääkaupunkiseudun talvea se tuo väriä ja iloa.

Tällä vaalikaudella Urpilainen on keskittynyt rivikansanedustajan tehtäväänsä. Valiokuntatyö ja oman vaalipiirin asioiden hoitaminen ovat tapahtuneet parrasvalojen ulkopuolella. Ero ministerivuosiin on valtava, sillä silloin Urpilainen oli uutislähetysten vakiovieras.

Kevään eduskuntavaaleissa Urpilaisen on muiden ehdokkaiden tavoin jalkauduttava kansan pariin. Kuunneltava ja vastattava, sillä paikka uudessa eduskunnassa ei ole itsestäänselvyys. Jokainen ääni on ansaittava uudelleen.

Vaalien tuloksesta riippuen Urpilaisen politiikan kortit ovat avoimet. Kansanedustajuuden lisäksi edessä voi olla Suomen EU-komissaarin tai ministerin tehtävät. Komissaariveikkauksissa Urpilaisen nimi on vahvoilla.

– Olen valmis vastuunkantoon, mikäli kokemukselleni on käyttöä. Mitä tehtäviä tulee eteen, on puolueen puheenjohtajan Antti Rinteen käsissä, Urpilainen sanoo Lännen Median haastattelussa.

Spekulaatiot seuraavasta Suomen EU-komissaarista käynnistyivät, kun nykyinen komissaari, Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.) ilmoitti kesällä jättävänsä politiikan kokonaan nykyisen tehtävän päättyessä.

Hän ei ole enää ehdolla kevään eduskuntavaaleissa eikä EU-vaaleissa.

Suomessa komissaariehdokas valitaan maan käytännön mukaan siitä puolueesta, joka voittaa eduskuntavaalit ja saa eniten paikkoja uuteen eduskuntaan.

Mikäli puoluekannatusta mittaaviin gallupeihin on luottaminen, kilpailu komissaarin paikasta käydään sdp:n ja kokoomuksen välillä.

Helsingin Sanomien tuoreimman puoluegallupin (16.1.) mukaan sdp:n kannatus on 20,9 prosenttia ja kintereillä tulevan kokoomuksen kannatus 19,5 prosenttia. Virallinen tulos on selvillä vasta vaali-iltana 14. huhtikuuta.

– Fokusoin nyt siihen, että pyrin Suomen kansanedustajaksi ja siihen, että sdp on hallituksessa ja Antti Rinteestä tulee seuraava pääministeri. Sen jälkeen näkee, tuleeko sitä kautta tarjolle muita vastuullisia tehtäviä, Urpilainen sanoo.

Jos eduskuntavaalien voittaja on kokoomus, komissaariehdokkaaksi on spekuloitu Alexander Stubbia, joka toimii tällä hetkellä Euroopan investointipankin varapääjohtajana.

Stubb oli myös ehdolla Euroopan kansanpuoleen EPP:n ehdokkaaksi EU-komission seuraavaksi puheenjohtajaksi, mutta hän hävisi selvin luvuin saksalaiselle Manfred Weberille.

Kevään eduskuntavaaleissa Urpilainen on ehdolla, vaikka hän kertoo miettineensä jopa politiikan lopettamista.

– Mietin pitkään, lähdenkö ehdolle eduskuntavaaleihin ja lähdenkö mukaan EU-vaaleihin vai lopetanko politiikan kokonaan. Mitä ylipäätään tässä elämässä haluan tehdä? Päädyin siihen, että minulla on edelleen vahvaa paloa vaikuttaa asioihin ja Suomen tulevaisuuteen.

Urpilainen viittaa tilanteeseen, jossa monet konkarit ovat kertoneet jättävänsä politiikan.

Syitä on haettu ilmapiirin muuttumisesta ja siitä, kuinka politiikasta on tullut repivää. On haluttu siirtyä joko toisiin tehtäviin tai vetäytyä kokonaan pois politiikasta.

– Tunnistan tämän ilmiön, mutta haluan itse omalta osaltani vaikuttaa myös siihen, miten politiikkaa Suomessa tehdään, Urpilainen sanoo.

Vahvistetun vaalituloksen jälkeen alkaa uuden hallituksen muodostaminen ja ministeriruletti. Ministerivalintoihin liittyvä yksi kysymys onkin: nouseeko Urpilainen Suomen seuraavaksi ulkoministeriksi?

– Tämä on jälleen kysymys, joka on puheenjohtajan käsissä. Vedän myös sdp:n ulko- ja turvallisuuspoliittista työryhmää yhdessä Erkki Tuomiojan kanssa, hän sanoo.

Kasvatustieteiden maisteri Jutta Urpilainen on kulkenut poliittisella urallaan nopeasti suoraan suomalaisen politiikan kovaan ytimeen.

Hän on toiminut puolueensa ensimmäisenä naispuheenjohtajana (2008–2014) sekä Kataisen hallituksen valtionvarainministerinä (2011–2014).

Jos Urpilaisesta tulisi Suomen komissaari, hän rikkoisi jälleen yhden lasikaton. Urpilainen olisi ensimmäinen tehtävään valittu suomalaisnainen. Tähän asti komissaarin tehtävissä on ollut vain miehiä: Erkki Liikanen (sd.), Olli Rehn (kesk.) ja Jyrki Katainen (kok.).

Nousujohteisesta urasta huolimatta Urpilainen sanoo, että urasuunnitelmat eivät ole hänen juttunsa.

– Minua on enemmän leimannut se, että olen tarttunut edessä oleviin mahdollisuuksiin. Se kertoo siitä, että minulla on ollut rohkeutta hypätä aina johonkin uuteen.

Erilaiset tehtävät, voitot ja pettymykset ovat tuoneet perspektiiviä ja näkemystä politiikan tekemiseen. Oppositiosta politiikka näyttää toiselta kuin ministeriaitiosta.

– Minua motivoi se, että teen sellaista työtä, jonka koen merkitykselliseksi. Tällä vaalikaudella olen keskittynyt erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, koska istun myös ulkoasianvaliokunnassa. Ulkoministerin (Timo Soini, sin.) rauhanvälityksen erityisedustajan rooli on tukenut tätä tehtävää hyvin, hän sanoo.

Opettava kokemus Urpilaiselle on ollut myös Seinäjoen puoluekokous. Siellä hän hävisi kahdeksalla äänellä nykyiselle puheenjohtajalle Antti Rinteelle.

– En minä kyllä Seinäjoen puoluekokousta enää kauheasti mieti, eikä se ole sellainen teema, johon palaan. Tappiot kuuluvat elämään, mutta moni asia muuttui sen jälkeen positiiviseen suuntaan. Sain lapsen ja perheen.

Vuonna 1975 syntynyt Urpilainen on perinteisen suomalaisen hyvinvointivaltion kasvatti.

Jyväskylässä syntynyt ja Kokkolassa asunut nainen on ikäluokkansa tavoin käynyt peruskoulun, yliopiston ja valmistunut ammattiin. Flunssaan on haettu apua paikallisesta terveyskeskuksesta.

Lapsuudessa lauantaisin telkkarista katsottiin Heikki Hietamiehen juontamat lauantaitanssit.

Samoissa koululuokissa peruskoulun opetusmäärää pänttäsivät niin köyhempien kuin varakkaampien perheiden lapset. Yhteiskunta takasi tasavertaiset mahdollisuudet sosiaaliseen ja taloudelliseen nousuun.

Urpilainen on muiden 1970-luvulla syntyneiden tavoin nähnyt yhteiskunnallisen eriytymisen. Sen, että tasa-arvoisesta peruskoulusta ja koulutusjärjestelmästä huolimatta vanhempien sosioekonominen tausta vaikuttaa yhä vahvemmin myös lapsen tulevaisuuteen ja koulutusmahdollisuuksiin.

Syrjäytymisestä on tullut perintö. Seuraavalle sukupolvelle ei enää luvata edellistä sukupolvea parempaa elämää.

Suomen tarina on kuitenkin menestystarina, johon Urpilainen palaa rauhanvälittäjän tehtävässä. Hän kertoo, että monessa maassa kysytään, mitkä ovat ne reseptit, joilla sisällissodan repimä maa kasvoi menestyväksi ja yhdeksi maailman onnellisimmista maista.

Vahvaan tarinaan ei pidä silti tuudittua. Suomessakin rauhan ja maan sisäisen eheyden eteen on tehtävä työtä.

– Yhteiskunnallisen eheyden eetoksen pitää olla meillä jatkuvana kotiläksynä. Eheydestä huolehtimisen ja eriarvoisuuden torjumisen on oltava seuraavan vaalikauden isoin kysymys.

Suomessa syrjäytyminen siirtyy jo kolmannessa sukupolvessa. Vanhempien sosioekonominen tausta ja koulutustaso vaikuttavat yhä vahvemmin lasten tulevaisuuteen ja koulutustasoon.

Jo nyt Suomessa on 600 000 nuorta ilman peruskoulun jälkeistä toisen asteen koulutusta. Satatuhatta lasta elää köyhyysrajan tuntumassa tai sen alapuolella.

Urpilainen näkee, että tällainen kehitys voi pidemmällä aikavälillä olla uhka myös maan sisäiselle turvallisuudelle.

Yhteiskunnallinen eriytyminen, kansalaisten tunne epätasa-arvoisuudesta ja epäoikeudenmukaiseksi koetusta politiikasta ovat väkivallan polttoainetta.

– Kun tutkitaan sitä, mistä konfliktit saavat alkunsa, taustalla on epäoikeudenmukaisuuden kokemus. Jos kansalaiset kokevat, ettei heitä kuulla eikä arvosteta, se voi nousta väkivaltaisten tekojen pontimeksi.

Urpilainen näkee, että tälle ajalle tyypillistä on sekin, että toisten hätään ja vaikeaan asemaan on vaikea asettautua.

Empatian puute syntyy, jos lähipiirissä ei ole koskaan tavannut ihmistä, joka on sairastunut vakavasti tai ollut pitkään työttömänä.

Silloin on vaikea asettautua toisen asemaan ja esimerkiksi työttömyys nähdään yksilön omana ongelmana.

– Ihmisten eriytyminen näkyy erityisesti isoissa kaupungeissa. Samassa tilanteessa olevat ihmiset asuvat omilla asuinalueillaan ja kaupunginosat eriytyvät, Urpilainen sanoo ja jatkaa:

– Jos ystäväpiirissä tai naapurustossa ei ole ihmisiä, jotka ovat köyhiä, on vaikea asettautua toisen asemaan. Kun sellaista ei näe, ei välttämättä ymmärrä, millaista köyhän elämä oikeasti on, tai miltä tuntuu lähettää kymmeniä työpaikkahakemuksia, joihin ei saa edes vastausta.

Suomessa hyvinvointivaltion rahoittamisen perustana on verotus. Kansalaisilta kerätyt varat käytetään muun muassa varhaiskasvatukseen, koulutukseen, sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamiseen ja kuntapalveluihin.

Maan ylivelkaantuminen, ikärakenteen vääristyminen ja työttömyysasteen nousu ovat johtaneet leikkauksiin ja kipeisiin päätöksiin.

Säästöjä on haettu leikkaamalla muun muassa koulutuksesta ja työttömyysturvasta. Se on lisännyt tyytymättömyyttä, joka on purkautunut muun muassa mielenilmauksina Senaatintorilla.

– Jos syrjäytynyt nuori maksaa miljoona euroa, niin jo tästä aiheutuvat valtavat kustannukset yhteiskunnalle. Minusta meillä on ehdottomasti varaa pitää huolta hyvinvointiyhteiskunnasta ja heikommassa asemassa olevista ihmisistä. Samalla on pidettävä kiinni korkeasta työllisyysasteesta.