Plakkarissa oli parikin hyvää aihetta tähän kolumniin. Poltin ne kuitenkin takassa ihan tämän pääsiäissunnuntain kunniaksi ja nappasin telkkariohjelman innoittamana aiheeksi yrittämisen eri muodot.
Pointti on tämä. Yrittäminen ja yrittäjyys ei ole vain meikäläisten basic-yrittäjien yksinoikeus. Suomessa yritetään yhteiskunnan monella eri tasolla. Nopeasti tulee mieleen kummipojan ja naapurin mukuloiden ponnistelut yo-kirjoituksissa. Hallitus ja virkamiehet ponnistelevat saadakseen soten maaliin.
Mediasta voi lukea liikuttavia ja rohkaisevia juttuja ihmisten kamppailusta ja tsemppaamisesta vaikeuksien ja uusien haasteiden kanssa. Vauva nousee kontilleen ja totta mooses yrittää vielä ylemmäksi ja onnistuukin kuten ihmishistoria tietää kertoa. Yrittäjyyttä kaikki tyynni. Ilman yrittämistä ja ponnisteluja ei tämä maapallo pyöri pari minuuttia pidempään.
Suomen kielen sanoja: yrittää – yrittäjä – yrittäminen, on vuosien saatossa aiheellisestikin pilkattu eivakuuttaviksi. ”Yrittää yrittää” on aika aneemisen kuuloista. Monilla muilla kielillä entrepreneur / företagare antavat lupauksen jostain lähtökohtaisesti dynaamisemmasta.
Yrittäminen ei siis ole liike-elämän tai markkinatalouden yksinoikeus vaikkakin se usein sellaiseksi tahdotaankin markkinoida. Nuorien opseissa on yrittäjyyskasvatusta ja yrittäjyyskoulutusta. Sillä halutaan korostaa yksilön omia mahdollisuuksia ja tietysti yrittäjyyttäkin yhtenä urapolkuna. Sitä yrittäjyys tänä päivänä monelle aivan konkreettisestikin onkin.
Työelämä koostuu pätkistä erilaisia vaiheita palkkatyöläisenä, itsensä työllistänä, uudelleen koulutettavana ja uusia uria jälleen hakevana yksilönä. Harppaus tähän on ollut Suomessa valtavan nopeaa. Minun ikäiselle sukupolvelle tässä on ollut ja on vielä nielemistä, mutta nuoret sukupolvet solahtavat muutoksiin tässäkin asiassa kuin salakat. Yrittäjyydestä ”ei kannata ottaa paiseita” kuten lehmänhermoinen sukulaiseni on joskus savolaisittain todennut.
Sisäinen yrittäjyys tuli kielenkäyttöön joitakin vuosia sitten. Termillä haluttiin herätellä laajempaan vastuunottoon työpaikoilla ja organisaatioissa ja sisäinen yrittäjyys sai myös paljon kritiikkiä osakseen. Hassua kyllä, sisäiseen yrittäjyyteen nääntyvät hyvin usein julkisen sektorin työntekijät – miten notkeasti yrittäjyyden prinsiipit ovat sinne yritysmaailmasta siirtyneetkään.
Yrittämiseen, oli se sitten ammatillista tai henkistä, liittyy taloudellinen epävarmuus. Päivitystä tähänkin dilemmaan sain keskusteltuani tyttäreni kanssa, joka pyörittää yritystä baskimaalla, Ranskan ja Espanjan rajalla.
Yrittäjäkaksikolla on suunnitelmissa yrityksen laajentaminen ja rahaa tietysti tarvitaan. ”Haemme joukkorahoitusta”, sanoi tyttäreni tyynesti. Ei, ei teille joukkorahoitus mitenkään sovi, opetin tätä untuvikkoa. Tätä seurasi sitten opetustunti minulle siitä millaista yrittäminen keskisessä Euroopassa tänä päivänä on.
Siellä kuulemma joukkorahoitus on juuri sitä mitä varten se on perustettukin: aloittavien yritysten pienimuotoista rahoitusta, jossa yksittäiset rahoittajat, tavalliset peukuttavat rahoittamalla heitä kiinnostavia firmoja.
Pois suuruuden anatomia, pois kymmensivuisten rahoitushakemusten tiki–moneytalk -rahoituskieli. Tärkeää on tunne, usko ja halu tukea aloittavia yrityksiä. Ja viis sitten siitä jos kaikkeen sijoitettuun varallisuuteen ei sitten tulekaan vastinetta. Tämä on nyt megatrendi Euroopassa. ”No me yritetään kuitenkin” kuittasi tyttäreni iloisesti kaikkiin epäilyihini ja napsautti whatsupin kiinni.