Elämän varrella toisaalta kyynistyy, toisaalta hämmästyy yhä uudelleen. Esimerkiksi, kun jokin taruolennoksi luulemansa osoittautuukin todeksi.
Päiväntasaajan alapuolella vuosia sitten (kun en vielä älynnyt murehtia mannertenvälisen lentelyn ja turistiporsastelun ympäristövaikutuksia) pääsimme veneretkelle Atlanttiin laskevalle, mangrovemetsien reunustamalle trooppiselle joelle. Retken odotettu kohokohta oli merihevosten näkeminen.
Puolisoni pettymys oli käsin kosketeltava, kun opas kuopaisi lasipurkkiin sameaa jokivettä, jossa erottui pieniä hailakanvärisiä äyriäisiä. Nuoko muka merihevosia?!
Puolivakavissaan mies purki närkästystään; hän oli aina luullut, että otus olisi maallisen kaimansa veroinen uljas, loistavissa väreissä liekehtivä merten valtias.
Retkestä tuli kuitenkin matkan hilpeimpiä muistoja, kun ystävämme puuskahti myrtyneen miehen lohduksi: ”Ja mie taas olen aina luullu, että ne on taruolentoja!”
Tuon jälkeenkin olen silloin tällöin törmännyt taruolentoihin. Kiltti ja kunnollinen, nousujohteista käytännön uraa tekevä poikaystävä, jolla on Mersu ja asunto-osake pääkaupunkiseudulla ja joka tykkää luonnosta ja eräretkistä osoittautui taannoin lähipiirissä todelliseksi.
Alati vähenevin resurssein toimivassa taidelaitoksessa minulla on alan normaalissa palkkakuopassa rämpivä työkaveri, joka lottoaa voidakseen lahjoittaa päävoiton työpaikalleen ja haluaa täydellisen anonyyminä rahoittaa henkilökunnan virkistäytymistä.
Tuorein taruolennon kohtaaminen sattui viime viikolla, yllättävästi verotoimistossa. Kaikkihan tietävät, että Rovaniemen verotoimisto on vasta muuttanut, kaikki sen tietojärjestelmät ovat vaihtuneet, asiakaspalvelu on avoinna vain kolmena päivänä viikossa ja omaa vuoroaan pitää jonottaa tuntikausia. Voi vain arvailla, kuinka aurinkoista, ystävällistä ja asiakaslähtöistä palvelua kuormittuneilta virkailijoilta on mahdollista saada.
Mutta kuulkaa: menimme verotoimistoon aamulla heti sen avautuessa. Jonotimme vuoroamme ehkä seitsemän minuuttia. Meillä oli monta monimutkaista asiaa. Virkailija oli rauhallinen, ystävällinen, ymmärtäväinen, nopeaälyinen, asiaan paneutuva, kärsivällinen – ja huumorintajuinen.
Meille tarjottiin verottajan logoon verhottuja salmiakkikarkkeja ja korvaamattomia neuvoja. Koko prosessi vei 45 minuuttia.
Lopuksi kättelimme tuon taruolennon – kyllä, hän oli lihaa ja verta! – ja poistuimme ällistyneinä ja hyväntuulisina kohtaamaan taas uutta harmaata marraskuun päivää.