Postilaatikkoon pudonnut verotuspäätös muistutti jumalattomuudestani: erosin kirkosta puolitoista vuotta sitten. Kirkollisveroa sain maksaa koko viime vuodelta, vaikka lähdin pakanalliselle polulle jo ensimmäisellä kvartaalilla.
Kuten moni muu suomalainen, olin tapakristityn perikuva. Rippikoulun jälkeen kävin kirkossa häissä ja hautajaisissa. Bisnesnäkökulmasta olin kirkolle loistava asiakas: maksoin täyttä hintaa, mutta käytin palveluita äärimmäisen vähän.
Kaikesta huolimatta olen naurettavan luterilainen. Protestanttinen työetiikka on iskostettu selkärankaani kotona, päiväkodissa ja koulussa. Sen mukaan ihminen on sitä parempi, mitä kovemmin hän tekee töitä.
Vaikka Martti Luther itse alleviivasi, että ihminen ei lunasta jumalan armoa teoillaan, on suomalainen ennemmin laittanut ramppaa kalkattamaan kuin turvannut uskoonsa taivaspaikkaa tavoitellessaan.
Työtä pitää tehdä niin perkeleesti, eikä se saa vahingossakaan olla hauskaa. Peräsuoli pitkällä ja hampaat irvessä on vanhurskaus ansaittava. Huveissakin täytyy pitää työ mielessä – muuten hauskanpito olisi leikkiä, ja leikki kuuluu lapsille.
Luoja ei laiskoja elätä.
Suomalaisten korkea työmoraali, ahkeruus ja nöyryys ovat olleet kulmakiviä kansakuntamme nousussa sodan runtelemasta valtiosta Neuvostoliiton etupiirissä kansainväliseksi menestystarinaksi, joka antoi maailmalle tekstiviestin.
Mutta hengellisyys ei koskaan vallannut merkittävää jalansijaa kansamme syvissä riveissä. Kylmässä pohjolassa ei pelkkä piplia lämmitä; itse on halot hakattava.
Kunhan ensin on rakennettu talo. Ja sen viereen autotalli. Ja taakse grillikatos ja venevaja. Hiljaisempina kesinä vasaroidaan leikkimökki ja hiekkalaatikko, niin eivät pääse naapurit päivittelemään, että taas se makaa joutilaana uudella terassilla elämästä nauttimassa.
Siihen mennessä luterilainen onkin palvellut sen verran suoraselkäisesti, ettei enää tiedä, kuka on. Joten aloittaa remonttikierroksen, etteivät elämän suuret kysymykset ehtisi vaivaamaan.
Hengellisyyden kadottaminen on vaarallinen tie. Jos evankelis-luterilainen kirkko vastaa sisimpäsi huutoon, hyvä niin. Minulle toimii parhaiten laatuaika itseni äärellä luonnossa. Metsä on suomalaisen kirkko, sanotaan.
Kaikille meille tulee täältä lähtö, eikä kukaan tiedä minne – se on uskon asia. Sitä ennen luterilainen tekee lumityöt, siivoaa autotallin, täyttää veroilmoituksen ja peruu tapaamiset.
Näin hän voi aloittaa uuden rupeaman puhtaalta pöydältä. Eikä tarvitse sukulaisten hävetä, että jätti hommansa muiden ristiksi.