Naapurissamme asui Antero, jonka kotipihalla oli kylän parhaat omenapuut ja marjapensaat, mansikoista nyt puhumattakaan. Anteron kasvimaa oli Ylirannan komein, sillä siinä kasvoi mahtavan makoisat, suuret ja jylhät porkkanat.
Antero oli pihi mies. Hän ei näitä kasvattamiaan satoja meille kylän lapsille tarjoillut, vaikka kuinka kävimme kylässä ja hyvää hyvyyttämme haravoimme vanhan miehen pihaa.
Joka syksy kun illat pimenivät, me lapset valmistauduimme puutarhaleikkeihin. Salaa hyökkäsimme Anteron mansikoiden kimppuun, revimme omenat puusta ja raavimme porkkanat maasta.
Antero oli äkkipikainen ja suuttui. Mies viritteli kasvimaalle ansoja, joihin aina joku lankesikin, mutta me vedimme hupun päähän, nauroimme ja juoksimme karkuun. Seuraavana iltana tulimme takaisin.
Olimme oppineet tuntemaan Anteron tavat. Kun ilta alkoi hämärtyä ja ilta yhdeksän uutiset päättyivät, Antero lähti kellariin lämmittämään saunaa. Se oli se aika, jolloin me iskimme.
Laitoimme poikaneulan saunan ikkunaa vasten, viritimme karhunlangan tiukaksi ja raaputimme styroksin kappaleella sulosäveliä pirunviulusta. Siitäkös Antero hermostui.
Hän tuli ulko-ovelle ja lähti juoksemaan viulunsoittajan perään luutaa heiluttaen, kylän muut lapset ryntäsivät porkkanamaalle varkaisiin. Veimme koko sadon. Muka kostoksi.
Muistan kuinka Antero kauhisteli kylän kakaroita äidilleni ja muillekin naapurin tädeille. Hän uhkasi jopa poliisit hälyttää, jos homma jatkuisi. Äidit nyökyttelivät ja tarjosivat myötätuntoa.
Minäkin hymyilin siinä äidin kyljessä ja leikin kilttiä tyttöä. Taisin jopa liittyä kauhistelukuoroon ja ihmetellä kovaan ääneen, että kukahan se nyt tuollaista kiusaa tekisi.
Naapurin Antero, annatko minulle anteeksi? Uskallan nyt tunnustaa, että se olin minä, joka porkkanat varasti.
Oletko sinä käynyt porkkanavarkaissa? Kerro tarinasi meille: toimitus@lounaislappi.fi.