Kävi kauan odotettuja vieraita Englannista. Toiselle Kemi ja Keminmaa ovat tuttuja paikkakuntia, toinen matkusti Suomessa ensimmäistä kertaa.
Tiedustelin ennakkoon ohjelmatoiveita, koska aikaa kiertelyyn oli rajallisesti. Mikä kiinnosti? Lyhyesti: maisemat, meri ja historia.
Samalla tuli selväksi, että Suomessa on pakko keskittää monet remontit ja rakentamiset lämpimään ja lumettomaan aikaan. Korjaustöiden typistämällä kaupungintalon kattoterassilla piti väistellä työmiehiä ja -koneita. Keminmaan Pyhän Mikaelin kirkkoon ei tänä kesänä päässyt restaurointitöiden vuoksi sisälle ollenkaan. Lasihuviloita merenrannalla ihailimme Lumilinnan rakennustyömaan kolkkeessa.
Koulutkin alkavat eurooppalaisten parhaaseen loma-aikaan, keskellä kesää, mikä näkyy välittömästi katukuvassa. Sisäsataman terasseilla istui muutama yksinäinen. Mansikkanokan hiekkarannalle puhaltanut lämmin mutta navakka tuuli olisi vielä viikkoa aiemmin houkutellut väkeä ilakoimaan aaltoihin. Nyt siellä oli autiota. Ruokaravintolaan oli sentään lounasajan jälkeen iltapäivällä suunnannut muutama muukin.
Mitä huomaa britti näköalatornissa? Hienon merimaiseman ja sen, että metsää meillä tosiaankin riittää?
Olisi pitänyt muistaa vanha viisaus: Lähelle ei näe. Vieras oli kiinnostuneempi kaupungin kaduista kuin luonnosta ja maisemista. Kaikkialla on niin siistiä ja puhdasta, hän huomasi, ja muraali kerrostalon päädyssä on todella hieno. Mutta miksi katujen yllä on kesälläkin joulukoristeita?
Siisteyteen on niin tottunut, ettei sitä näe. Muraalia ihailen itsekin joka kerta sen nähdessäni. Joulukoristehuomautusta en ensin oivaltanut, koska Valtakadun pallot ovat jo omissa silmissäni sulautuneet ympäristöönsä. Meille ne ovat pitkän ja pimeän talven valopilkkuja eivätkä liity erityisesti jouluun.
Tavallinen ja arkinen on toisille eksoottista. Kaupungin ja kiinteistöjen siivouspartiot toimivat tehokkaasti, meri jäätyy ja tämä leveä vesistö tässä on todellakin joki.