Kevättulvia odotellaan pohjoisessa aina vaihtelevin tuntein. Tulva-aikana Pohjolan mielenmaisema ottaa uuden asennon, herää, vapautuu ja vihertyy. Jäänlähtö tarkoittaa monelle talven rippeiden huuhtoutumista myös rinnasta.
Toisaalta vedennousun soisi pysyvän rajoissaan. Talon seinät pesisi mieluummin jollain muulla kuin jäähileisellä tulvavedellä. Sekään ei lohduta, kun tietäjät huomauttavat, että no juuri siihen rantaanko se mökki on pitänyt laittaa.
Yksi pieni mutta innokas väestöryhmä seurailee tulvia aivan omasta näkökulmastaan. Koskimelonnan harrastajille tulva-aika nimittäin muistuttaa jonkinlaista hillahulluutta, jolloin ajatuksiin mahtuu vain yksi tai korkeintaan kaksi asiaa.
Innokkuus selittyy monella tekijällä. Jäänlähtö ensinnäkin päättää puolen vuoden melontatauon. Toiseksi olosuhteet erityisesti freestylemelontaan eli yksittäisissä aalloissa temppuiluun ovat parhaimmillaan juuri tulvilla. Bonuksena monet pienet joet ovat ylipäätään melottavissa ainoastaan kevään korkean veden aikana.
Melojan tulvahulluus alkaa viimeistään huhtikuussa. Silloin arvioidaan lumen vesipitoisuuksia ja yritetään siirtää toukokuulle sattuneet palaverit ja työmaat syksymmälle. Sosiaalisen median melontafoorumeilla lasketaan jo keskisuuria putouksia.
Ympäristökeskuksen vesistöennusteita aletaan seurata yleensä jäiden lähdön aikaan. Ennusteet näyttävät tässä vaiheessa karkeasti tulvan suuruusluokan, joskin säiden vaihtelut voivat muuttaa tilanteita vielä paljonkin.
Kokeneet melojat osaavat ennakoida ennusteiden suhdetta todellisuuteen melkein yhtä hyvin kuin itse Bertel Vehviläinen . Tiedetään esimerkiksi, että Permantokoskella vedentuloa säädellään usein niin, että vesi voimalaitoksen alla ei nouse ennustetussa tahdissa. Olisi hyvä, jos nousisi, sillä silloin Oikaraisen sillan alle muodostuisi noin kuun puolessa välissä erinomainen surffiaalto.
Tulva muodostaa moneen muuhunkin paikkaan niin sanottuja peliaaltoja, joiden perässä melojat transportereillaan karauttelevat.
Tornionjoen Kattilakoskella toimi viikonloppuna Finnvågen (virtaama Pellossa yli 2500 m3/s). Tällä viikolla toimivat Sonkamuotkassa Kelokurkkion aalto (Muonion virtaama 500–900 m3) sekä Ounasjoen Molkokönkäällä maanmainio Molko-aalto (Kaukosen virtaama 200–300 m3). Kummatkin kuohuvat muutaman päivän, kunnes vesi laskee, koski muuttaa muotoaan ja aallot katoavat.
Tulvahulluus hiipuu kesäkuun puoliväliin mennessä. Samalla melojat katoavat Ruotsin ja Norjan vuoristojoille, joilla riittää vettä keskikesälläkin. Vuodesta toiseen kierto pysyy suurin piirtein samanlaisena.
Ajan kulumisen näkee ehkä selvimmin siitä, että telttojen viereen on ilmaantunut käytettyjä matkailuautoja. Niissä on soma sekä lapsiperheen että Masters-ikään ehtineen melojan pidellä pohjoisen kesäilmoja.
Tapio Nykänen on Uusi Rovaniemi -lehden kolumnisti, rovaniemeläinen yhteiskuntatieteilijä ja koskimeloja.