Marraskuun mustasta harmaaseen vaihtelevat maisemat lisäävät sinisessä loisteessa vietettyjä tiimoja. Ruutuaikasuositukset lentävät ikkunasta ulos, kun mukavuudenhaluiset ruhot lojuvat sisätiloissa.
Suoratoistopalvelut houkuttelevat heikot mielemme taitavasti käsikirjoitettuun koukkuun. Viestintäkanavat pursuavat katselusuosituksia, eikä niiltä voi välttyä kosketeltavassa maailmassakaan.
”Kolomoskausi menossa, kova on.” ”Se lähti vähän hittaasti käyntiin, mutta viien jakson jäläkeen palakittee.” ”Katopa ne putkeen! Harvoja trilogioita, joisa kakkososa ei oo se paras leffa.”
Sopivan tuntuisella kuukausimaksulla saa melkoisen valikoiman ajanvietettä käytettäväksi kuten itselle parhaiten sopii.
Toista oli ennen, kun piti läpi tuulen ja tuiskun vääntäytyä videovuokraamoon pällistelemään, että mitä se amerikkalainen on nyt saanut nauhalle. Kansitekstit luettiin tarkkaan, jotta varmasti tiedettiin, millaiseen parituntiseen ollaan markat sijoittamassa.
Tuolloin videovuokraamoissa oli enemmän elokuvia kuin karkkeja. Tai niitä ylipäätään oli.
Teknologian kehityksestä huolimatta yksi perusasia ei ole muuttunut: elokuvavalintaa pähkäillään vähintään puolet itse leffan kestosta. Kaikki hyvät on jo katsottu – edelleen, ja aina on joku, joka ei jaksa just tuota just nyt.
Sarjojen kanssa homma onkin täysin uudella tolalla. Bingetys on sitä, että tuijotetaan 40-jaksoinen sarja alusta loppuun parissa vuorokaudessa ja jäädään silmät vihreinä rinnakkaistodellisuuden limboon lillumaan.
Mutta arki koittaa jokaiselle huumediilerille ja moottoripyöräjengiläiselle. Kun suoratoistopalveluita on viihdenitkuissa tilailtu kuin huominen ei tulisi, saattaa niiden loppusumma luottokorttilaskulla olla mielenkiintoinen juonenkäänne.
Oliko ennen paremmin? No ei. Jos kehnolla kelillä ulkoilu ei kiinnostanut, piti katsella, oliko Karpolla asiaa. Joku tunsi jonkun, jonka kaveri oli joskus tarttunut kirjaan, mutta se paljastui sittemmin urbaaniksi legendaksi.
Keväällä 1988 meillä oli Beta-videot. Nauhalla oli yksi jääkiekko-ottelu, ja sen katsoimme velipuoleni kanssa joka päivä ennen kaukalolle lähtöä. Pentti Matikaisen valmentama Leijonat ylsi uskomattomaan voittoon Neuvostoliiton punakoneesta Calgaryn olympialaisissa ja varmisti Suomen jääkiekkohistorian ensimmäisen arvokisamitalin, olympiahopean.
Penan takatukka sekä Janne Ojasen ja Erkki Lehtosen maalit eivät poistu mieleni sopukoista koskaan. Kuinka moni muistaa, mitä Game of Thronesin kakkoskauden kuutosjaksossa tapahtui?
Se oli suoraa toistoa, se.