Ennakkoäänestys päättyi: Lähes 30 pro­sent­tia lap­pi­lai­sis­ta äänesti en­nak­ko­ää­nes­tyk­ses­sä – vilk­kaim­min uur­nil­la käytiin Pel­los­sa, lais­kim­min Kit­ti­läs­sä

Aluevaalien vaalikone: Katso sopiva ehdokas täältä

Kolumni

Ko­lum­ni: Suomea ja eng­lan­tia – hyvin ja huo­nos­ti

Tenka Issakainen on Uuden Rovaniemen kolumnisti ja Rovaniemellä parikymmentä vuotta asunut kriitikko ja kulttuurin sekatyöläinen.
Tenka Issakainen on Uuden Rovaniemen kolumnisti ja Rovaniemellä parikymmentä vuotta asunut kriitikko ja kulttuurin sekatyöläinen.
Kuva: Jussi Pohjavirta

Kun olin pieni ja matkustelimme Euroopassa, isä supliikkina karjalaisena hoiti puhumiset. Hän pärjäsi suomen ja ruotsin lisäksi ainakin saksalla, ranskalla ja englannilla.

Äitikin osasi kieliä, mutta hän oli paljon arempi käyttämään niitä. Teininä nolotti äidin tapa vetäytyä tilanteista, joissa olisi joutunut puhumaan.

Nyt isompana olen itse ihan samanlainen. Useimpien vieraiden kielten puhuminen ahdistaa, ja lisäksi ahdistaa se, että ahdistaa.

Sanathan kyllä opin. Englanninkielisessä keskustelussa olen se, jolta voi kysyä, jos jokin harvinaisempi sana on hakusessa. Portulakka? Purslane. Kampiliira? Hurdy-gurdy. Jooli? Yawl, sehän nyt on melkein sama kummallakin kielellä.

Mutta sitten, kun pitäisi esimerkiksi pahoitella ”En jaksanut pyyhkiä pöytää”, saan sanottua suunnilleen ”I didn’t, ööh” ja selitän loput elehtimällä.

Enää ei ole itsestäänselvyys, että akateemisesti koulutettukaan hallitsisi kunnolla muita kieliä kuin englannin. Se on huono juttu. Omalta kannaltani sikälikin, että jos englanti ei suju luontevasti, vaikuttaa aivan erityisen kielipuolelta. Etkö osaa edes englantia?

Osaan uskoakseni aika hyvin suomea, etenkin kirjallisesti. Puhuminenkin luonnistuu, vaikka siitä en niin nauti. Itseäni imarrellakseni voisin toki uskotella, että sävyt ja sivumerkitykset ovat minulle niin tärkeitä, etten siksi onnistu tuottamaan muita kieliä.

Itsetunnolle teki hyvää, kun aikanaan valitsin vähän summanmutikassa sivuaineekseni Viron kielen ja kulttuurin. Viroa nimittäin olikin kiva puhua! Vaikken tiennytkään jotakin tiettyä sanaa, pystyin selittämään asiani, tai en ainakaan mennyt lukkoon.

Nyt lienee virokin ruosteessa, mutta sitä hauskempaa on, kun sitä joskus harvoin pystyy käyttämään. Kun Rovaniemellä oli ylioppilasteatterifestivaalit, puhuin lopputapaamisessa raatilaisen ominaisuudessa virolaistäydennykselle viroa.

Muutamakin kaveri oli miettinyt, oliko edellisenä iltana mennyt liian myöhään, kun yhtäkkiä Tenkan puheesta ei saakaan mitään selvää, vaikka vierasjoukkue kyllä näyttää ymmärtävän.

Ilmiö on kiinnostava, virolla ja suomella kun kuitenkin on myös melkoisia eroja. Kun suomessa on pitkiä ja lyhyitä äänteitä, virossa vastaavia kestoasteita on kolme. En ole koskaan ymmärtänyt asiaa teoriatasolla, mutta kuulemma osaan puhuessani käyttää niitä.

Ehkä jokaiselle on joku vieras kieli jossakin.

Tenka Issakainen