Petri Koikkalainen
Clinton vai Trump? Siitä lukija voi jo tänään tietää enemmän kuin kirjoittaja maanantaina. Tuleeko Amerikasta taas suuri, nouseeko Meksikon rajalle muuri, vai alkaako kolmas maailmansota? Mutta onhan tässä kuntavaalitkin tulossa. Vastauksia odotellessa voimme siis pohtia poliittisen suosion arvoitusta Lapissa.
Joskus asenne ratkaisee enemmän kuin asiat. Kaikkein parasta olisi olla sekä konservatiivi että radikaali. Korpi ja kommunismi samassa paketissa; koulutettu mutta kansanomainen. Harras uskovainen, jolla on pilkettä silmäkulmassa. Syntyperäinen mieluummin kuin junantuoma.
Moni menestynyt lappilaispoliitikko on ollut supliikkimies. Pian Rovaniemelle muutettuani osuin yliopiston kahvilaan, jossa trio silloisia eri puolueiden kärkinimiä viihdytti opiskelijoita kuin kolme tenoria konsanaan. Silloinkaan en muistanut puheiden sisällöstä yhtään mitään, mutta hyvin viihtyi ja siistejä poikia olivat ja hauskasti puhuivat, joten kukapa ei sellaisia äänestäisi.
Ja kun sanoin mies, niin miesten kuuluu näyttää miehiltä. Suositeltavia asukokonaisuuksia ovat tumma puku ja kravatti, ruutupaita ja farkut, metsästyspuku tai Peräpohjolan kansallispuku.
Lapin kansanedustajaluettelo 1907–2016 ei ole varsinaista tasa-arvon juhlaa, mutta ovat naiset kyllä nousseet. Vaalipiiristä valittiin 2015 ensimmäistä kertaa naisenemmistö. He laajentavat poliitikon kuvaa, vaikka eivät vielä kovin radikaalisti.
Lappilaiset ovat halutessaan eteviä verkostoitujia. Ministerionnikin on ollut hyvää. Lappilaisia on kolme ja puoli prosenttia väestöstä, minkä nykyisessä 14 ministerin hallituksessa pitäisi tarkoittaa puolikasta ministeriä. Hanna Mäntylän ministeriys tarkoitti kaksinkertaista yliedustusta, mitä hyvään tottuneina pidimme aivan liian vähäisenä.
Kaikki tietävät, mitä lappilaisesta kateudesta sanotaan. Yhteisen vastustajan edessä rivit kuitenkin kootaan melko hyvin. Tyypillisiä yhteisiä vastustajia ovat Helsingin herrat.
Aikoinaan lappilaisministereitä saattoi olla kerralla kolme. Se oli hirveästi suhteessa väkimäärään. Mahtoi olla kiitollista valvoa maakunnan etuja ja kilistellä Kekkosen kanssa Pohjanhovissa hiihtoreissujen alla.
Tavallaanhan kansanedustajaksi tai ministeriksi tähtäävä lappilainen poliitikko on itsekin pyrkimässä Helsingin herraksi, mutta sen sanominen ääneen olisi poliittinen itsemurha.
Lappilaisedustaja muistaa myös vaalien välillä, että punalihaisen kalan kuuluu uida vastavirtaan. Hän esittää raikkaita ja omaperäisiä ideoita. Hän riitautuu puolueensa johdon kanssa. Hän perustaa oman eduskuntaryhmän ja lopulta oman puolueen.
Pian on taas vaali-ilta. Poliitikkoamme jännittää. Onneksi turhaan: kansalainen kuittaa ja piirtää oikean numeron. Vaalilautakunta löytää joistain äänestyslipuista sydämen kuvia ja suurimman mahdollisen kohteliaisuuden: "Sie olit sopivasti änkyrä".