Edellisenä iltana tavasin vasemmalla kädellä ohutta kirjaa. Se oli se, joka oli kirjaston eteisessä maksutta jaossa olleista niteistä vaikuttanut ajattomimmalta.
Se sattui olemaan kahdeksankymppisen tekijänsä viimeinen teos.
Suomentaja toteaa esipuheessaan, että alkuosa on ajoittain käsittämätön ja kankea, mutta pikkuhiljaa kirjailija löytää sen, mitä suomentaja nimittää taianomaisuudeksi.
Teksti koostuu lyhyistä, runollisista päiväkirjamerkinnöistä vuodelta ennen kirjailijan kuolemaa.