Petri Koikkalainen
Joidenkin mielestä joulupukki on valetta, mutta kyseessä on hyvä ja perimmäiseltä tarkoitukseltaan puhdas tarina. Lapset saavat siitä tilaisuuden oivaltaa, että asioilla on monia puolia, ja että aikuisten puheisiin kannattaa joskus suhtautua terveellä epäilyksellä.
Pääasiasta ei silti valehdella. Joulupukki on olemassa. Nutun alta tosin löytyy tavallinen ihminen, mutta niin on, vaikka riisuisimme paavin tai Kiinan keisarin.
Urheilun kaikinpuolinen puhtaus ja esikuvallisuus on aikuisten joulupukkitarina, vähemmän viaton, mutta ehkä silti opettavainen. Sitä haluaisi uskoa, että kaikki on niin kuin aina vakuutetaan, mutta tietoa on liikaa.
Yksi tarinan alku on sotapiristeet, etenkin amfetamiinit. Ne, joilla Kekkosen henkilääkäri Rikhard Sotamaa piti itseään hereillä kymmenen vuorokautta leikatessaan Tali-Ihantalassa 1944 silpoutuneita.
Hiihtoliiton ex-puheenjohtaja Paavo M. Petäjä ei hyväksynyt dopingia, mutta käytti ”kaukopartiomiesten pervitiiniä” 1958 Reserviupseerikoulussa ”kun hiihdimme kilpaa Kirkkojärven ympäri.” Jopa Eldankajärven jää -laulussa on säe vitamiinipillereiden teholle.
Ammattipyöräilyssä amfetamiinin systemaattinen käyttö on lajin virallista varhaishistoriaa. Italiassa ja Ranskassa siitä puhuttiin julkisesti jo 1950-luvulla.
Suomessa oltiin hiljempaa, mutta esimerkiksi Yle Areenasta löytyy vanhan mestarihiihtäjän ja myöhemmän maajoukkueen huoltomiehen August Kiurun haastatteluita. ”Helevetin hyvä keksintö”, sanoi hän Pervitinistä, kun norjalaiset ja ruotsalaisetkaan eivät kuulemma hiihtäneet ruisleivällä.
Hormonit tulivat 1950-luvulla aluksi voimalajeihin suurvaltojen lääkäreiden yhteisymmärryksessä, myöhemmin keksittiin veridoping.
Dopingkieltoja asetettiin vasta 1960-luvun lopulta alkaen, veridopingin kielto tuli 1985. Siitä vinkkelistä katsoen suomalaishiihtäjien pillereillä terästetty mustikkamehukin edusti siis ”puhdasta urheilua”.
Joskus Lahden edellisten MM-hiihtojen 2001 aikaan sain oman joulupukkioivallukseni. Kellään urheilun vallankäyttäjällä – päävalmentajilla, liittojen puheenjohtajilla, urheiluministereillä – ei ole oikeastaan syytä toivoa, että mahdollisimman moni jäisi dopingin käytöstä kiinni.
Paljon enemmän toivotaan, että voitot synnyttävät sankareita, että tulokset ja bisnes paranevat ja että urheilu näyttää puhtaalta ja esikuvalliselta. Käryt ovat pahassa ristiriidassa näiden toiveiden kanssa. Valvonnalla yritetään pitää häikäilemättömimmät keinot kurissa ja toivottavasti suojellaan urheilijoiden terveyttä.
Onko puhdasta urheilua olemassa? Varmasti on paljon urheilijoita, jotka eivät suostu vilppiin, ja on lajeja, joita raha ei ole vielä pilannut. Niin kuin on yhä olemassa joulupukkikin. Joka sitä epäilee, voi pohtia, olisiko ilman häntä olemassa edes Rovaniemen kaupunkia sellaisena kuin sen tunnemme.